7 x HUVITTAVIA MUISTOJA LAPSUUDESTA!

*Sisältää mainoslinkkejä

Takaisinheitto ysärille! Lapanen pystyyn, kenestä olisi joskus vain ihana heittäytyä teleportilla takaisin lapsuuteen, edes yhden päivän ajaksi! Voisi keimailla huolettomana menemään ilman huolen häivää. Pienempänä jaksoi intoutua kaikesta pienestä vähän turhankin helposti ja repiä iloa irti melko yksinkertaisistakin asioista. Yhteen leikkiin tai peliin saattoi uppoutua jopa tuntikausiksi ilman mitään merkkiä kyllästymisestä tai kiinnostuksen katkeamisesta. Noh, onneksi muistot ovat jääneet (tai ainakin aika kullannut ne, hah), ja tässäpä vähän julki muutamia lapsuusmuistoja tuolta kupolini kätköistä!

JOSKUS YSÄRILLÄ TAPAHTUNUTTA…

Herkkujen perään olen ollut aika perso pienestä likasta asti, ja monesti tulikin salaa käytyä keittiön yläkaappien karkkikätköillä. Kiinnihän tästä sniikkailusta en koskaan jäänyt, ja suun sain monesti makeaksi muutamilla pikkukikoilla. Esimerkiksi After Eight paketin päällyskääreen sai näprättyä auki repimättä ja suljettua Erikeepperillä takaisin. Väleistä kun veteli minttusuklaalevyjä harvakseltaan, niin kukaan ei juhlapöydässä tätä huomannut. Minipääsiäismunapussin takasauman alle kun teki saksilla ohuen viillon, ei sitä kovin helposti voinut huomata. Pienestä kolosesta sai kaiveltua saksia pinsetteinä käyttäen minimunasia parempiin suihin. Boom! :D

Karkkilinjalla kun aloitettiin, niin lapsuudessa nallekarkkienhan oli todellakin mentävä tasan. Siis ihan kirjaimellisesti. Lauantain karkkipäivän namuset jaettiin tasan jokaiselle niin, että kaikki saivat samanlaiset ja yhtä monta. Parittomista yksilöistä käytiin jaon lopuksi kauppaa, ja onnekkaimmissa tilanteissa kaikki himoitsivat eri namusia. Riitatilanteista en juuri muista, mutta aivan salettiin sitä kitinää oli!

Äiskän kanssa oltiin menossa pihalle touhottamaan, ja vakavana siinä sitten katselin meidän pihalampeen päin. Ilmaisin tiukkaan ääneen, että ”Se on sun syys, sun asias, jos hukutat mut”. Äiti toljottaa siinä monttu auki silmät kauhusta pyöreänä, että mitä tuo lapsi kuvittelee äidin tälle tekevän. Ilmeisesti tuore äksidentti, jossa olin leikkien ohessa tippunut tuohon lampeen hoitotädin hypätessä täysissä pukimissa perään minut sieltä pelastamaan, oli vielä liian tuoreessa muistissa, hah!

Meillä oli pienenä aina isoveljen kanssa tapana koristella kotosalla joulukuusi aaton aattona. Perinteen mukaan kinailuksihan meillä monesti meni, ja ilmeisesti äitillä meni niin hermot meidän joulurauhan tuhoamiseen, että eipä sekään enää muulla keksinyt meidän huutoa hiljentää kuin kaatamalla koko joulukuusi. Hahahah! Sillä taidettiin vihdoin hiljentyä. Illalla sitten sain kummitätini kylään, ja ensimmäinen asia, jonka jo heti ovella huusin tervehdyksesi oli, että meidän äiti kaatoi joulukuusen. Ja äitiä hävetti oikein olan takaa, ja varmaan vielä enemmän, kun bustaan sen parikymmentä vuotta jälkeenpäin täällä julkisesti. Hahahah! Sori äiskä! Äiskän puolustukseksi pakko sanoa, että oltiin satavarmasti välillä veljen kanssa aivan to-del-la raskaita, ja varsinkin minä, kun kitisin ja provosoiduin veljen koijausyrityksistä aika todella herkästi. :D

Isoveljestä puheenollen parasta oli, jos tämä suostui vetämään mua ja mun kaveria Johannaa mopolla pulkassa. Ai, että se oli ehkä siisteintä ikinä, ja varsinkin kun hiljaisella hiekkatiellä vedettiin täysiä kurvista lumipenkkaan! :D Meidän pikkukylällä myös potkurilla pääsi näppärästi kouluun ja takaisin (kyllä, kuinka helmeä!), ja kerran tuo sattui kurvaamaan samaan aikaan mopolla ohitseni koulusta kotiin päin suunnatessani. Tämä lennosta jalalla potkurin etukoukusta kiinni, ja siinä mentiin aika hurjaa kiitoa pitkää suoraa rystyset valkoisina ja innostuksen sekä jännärin sekainen muikea hymy naamalla potkurin kyydissä. Aijjettä.

Jatketaan samalla perhesidelinjalla, ja liitetään juttuun vielä aikoinaan kovalla huudolla olleet kuulapyssyt. Saatiin kerran hyvä päähänpisto, että veli ampuisi mun mopokypärällä suojattuun takaraivooni yhden pamauksen, ja ehdotin, että jos ottaisin varmuuden vuoksi peiton niskaan suojaksi, jos menee hutiin. Kuulemma sellaista ei tarvittu, ja niskaanhan se pirullinen kuula nasahti. Kirpaisi niin pirusti, mutta samaan aikaan nauratti (molempia sekä vierestä seurannutta kaveriani) niin lujaa, ettei voinut edes olla kiukkuinen! :D

Heitettäköön vielä ilmoille, että isosisko ja isoveli pitivät huolta, että urheilua tuli jo pienenäkin. Nämä kaksi neropattia päättivät ajaa minua pyörillä takaa (toinen legendaarinen pyörä oli nimetty ”Pikku-Rupuksi”), ja huusivat, että jos pysähdyn, niin alle jään. Itsehän en muista tästä traumaattisesta tilanteesta mitään, ja ehkä ihan hyvä juttu, haha!

pinkki neule
Pinkki neule: TÄÄLTÄ*

Menneiden muistelu tekee kyllä toisinaan niin poikaa, ja on toki hauska huomata, että niitä huikeita muistoja tuppaa löytymään ihan jokaiselta ajanjaksolta. Eipä sitä osaakaan ajatella, mitä juttuja ja asioita tästä nykyhetkestä tuleekaan kaipaamaan vaikka sitten kymmenisen vuoden päästä, ja itsehän ajattelen muutenkin niin, että on aina parempi elää kuin katua. Niin sitä pikkunatiaisenakin tiedostamattaan paineli menemään, ja hengissä ollaan edelleen! ;)

Muikeaa alkanutta viikkoa, ja muistakaahan tehdä niitä tuoreitakin muistoja joka iikka! ;)

Vilkaise myös:
Miten söin teininä?
& O-ou! IRC-galleriakuviani teinivuosilta!

Edellinen juttuni:
Kun syöminen ja treeni aiheuttavat stressiä?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

KUN SYÖMINEN JA TREENI AIHEUTTAVAT STRESSIÄ

*Sisältää mainoslinkkejä

syöminen ahdistaa

Ahdistaako omista rutiineista poikkeaminen? Kauhistuttaako tilanteet, joissa omaa ruokavaliota ei pystykään toteuttamaan? Meneekö nuppi aivan solmuun, kun pöpö valtaa, eikä treenille pääse pariin viikkoon? Näistä henkisen puolen asioista on kyselty allekirjoittaneelta ja paljon, ja tänään vähän sohaisen lusikkaani näiden asioiden suuntaan. Haluan ehdottomasti korostaa, että tässä tekstissä en ota kantaa oikeisiin syömishäiriöihin, eikä minulla ole kokemusta näistä.

Mitä enemmän näihin aiheisiin olen blogissani uppoutunut, sitä laajemmin omiin silmiini paljastuu totuus oman mussuttelukuplani ulkopuolelta. Okei okei. Suomessa kärsitään lihavuusepidemiasta. Samaan aikaan kuitenkin on kasvava määrä toista ääripäätä, jossa hyvinvointia ja vähärasvaista kehoa tavoitellaan pahoinvointiin ja uupumukseen asti. Terveellinen ja hyvinvoiva elämäntyyli? You wish. Jos ei nyt ihan syömishäiriöön asti olla monien osalta päästy, niin ainakin ollaan päästy siihen, että syöminen ahdistaa ja treenistä on tullut pakkopuurtamista, josta joustaminen voi pistää vintin aivan umpisolmuun.

Miten tästä kuviosta pääsisi pois? Se tietty on helpommin sanottu kuin tehty, eikä kenellekään tuskin voi sanoa mitään raamattuun iskettyä ratkaisuehdotusta tähän. Jokainen miestä täällä maapallon päästä käpöttelevistä jalkapareista on yksilö, ja omat ajatuskaaviot ja aivosolujen toiminta on muodostunut oman kokemusperänsä pohjalta. Jotain pähkinää voisin kuitenkin tarjota purtavaksi, vaikka mikään psykologi en olekaan.

syöminen ahdistaa

Ehkä ihan ensimmäiseksi jokaiselle näiden (tai ihan minkä tahansa muidenkin) haasteiden kanssa painivien suosittelisin antamaan itselleen pientä armoa. Jokainen meistä kun on vain ihminen, eikä erityisiä supervoimia ole tuskin kellään. Meistä jokainen kohtaa elämässään kaikenlaista kuraa, välillä ryssii asioista ja jokaisella meillä on myös ne henkiset haasteensa. Se on ihan okei, ja kuuluu elämään. Kun antaa hieman liekaa itselleen, ja pääsee itsensä soimaamisesta irti, voi monikin asia muuttua jo valmiiksi hieman helpommaksi. Ei tarvitse olla täydellinen, vaan saa olla hieman tai enemmänkin rosoinen. Ihan kuten kaikki muutkin, vaikka nämä harvalla ulospäin näkyykään. Häpeää ei siis suotta tarvitse kantaa siitä, että on vain ihminen.

Olen itse saanut erään henkisen valmentajan luennolla ehkä parhaimman vinkin koskaan. Kun alkaa ahdistamaan ja stressaamaan, heitä itsesi sohvalle. Hengitä syvään ja kuuluta mielessäsi, että nyt kaikki ahdistus ja stressi tänne vaan! Antaa  tulla vaikka kasapäin, ja tässä meitsi lojuu ottamassa sitä avosylin vastaan. Eli jo ihan se, että ottaa sen takaraivossa surraavan ahdistuksen ja stressin vastaan täyden blokkaamisen ja maton alle lakaisun sijaan, voi jo tehdä ihmeitä. Näin niitä on edes käytännössä mahdollista käsitellä, ja edes pikkuisen helpompi saavuttaa ymmärrystä itsestään. Miksi niitä tuntee? Mikä omaa ajattelua ja käytömallejaan ohjaa?

Kehittyäkseen haluamassaan asiassa on usein jouduttava poistumaan sieltä kuuluisalta mukavuusalueelta ja kokeiltava ottaa rohkeasti askel sinne oi-niin-kaamealle epämukavuusalueelle. Tämä toimii usein myös niin fyysisessä kuin henkisessä harjoittelussa. Tylsästi sanottuna, on siis vain ensin uskallettava koettaa, ja katsoa mitä käy. Yleensä seuraamukset eivät olekaan niin tuhoisia, vaan päinvastoin. Vihdoin, kun uskaltautuu ottamaan pienen loikan pois sieltä vanhojen tapojen ympyrästä, voi huomata, että perskules, tämähän toimii.

syöminen ahdistaa

Pienillä muutoksilla edeten ja huomaten, ettei homma olekaan niin fataalia ja pienistä jutuista kiinni, voi haalia kokoon lisää rohkeutta ja itseluottamusta siihen, ettei hommat kaadu kokoon, vaikka antaakin vähän liekaa itselleen. Elämä saati syöminen ei tosiaankaan ole niin vakavaa, ja juurikin hiljaa edeten on usein paras tapa edetä kohti tasapainoa, eikä koko hommaa tarvitse saati kannatakaan pistää kerralla uusiksi. Näin pysyy vinttikin muutoksessa mukana, kun on sopivasti prosessoitavaa kerralla. Pieni haukku on helpompi niellä.

Otetaan käytännön esimerkki. Treenaat kuusi kertaa viikossa aivan jäätävällä teholla, ja syömisesi on tarkkaan laskettua. Et uskalla vähentää treenimäärää saati lisätä ruokaa, vaikka tulokset ovat junnanneet jo jonkin aikaa, ja olo on henkisesti ja fyysisesti uupunut. Ruuan lisääminen tai kulutuksen vähentäminen tarkoittaisi päässäsi auttamatta lihomista, joten eihän sitä nyt voi lähteä toteuttamaan. Ajatus rutiinien muokkaamisesta ja enemmän syöminen ahdistaa. No mitä tässä voisi harkita tekevänsä?

Kuppia ei tarvitse keikauttaa kerralla kumoon ja pistää elämää risaiseksi, vaan pienellä siirrollä lähteä totuttelemaan itseään ja etenkin sitä päänuppia siihen, että asioita voisi tehdä toisinkin. Yhden viikoittaisen treenin pois pudottaminen ja pikkusiirrolla ruokavaliota rentouttaen voidaan päästä jo älyttömään hyvään alkuun. Kovasti ahdistuneelle tämä voi olla jo iso loikka parempaan suuntaan. Kun pystyy itse käytännössä toteamaan, että kappas kepposta, eihän tässä kuinkaan käynyt, niin tämä luo itsevarmuutta ja luottoa mahdollisia seuraavia askeleita varten. Tämänkaltaiset muutokset, jotka ennen ovat merkinneet vain manaatiksi muuttumista, eivät tuhonneetkaan yhtään mitään, vain loppupeleissä toivatkin erittäin positiivisen lopputuleman, saavat innostumaan.

Usein nämä siirrot, joita eniten pelätään, tuovatkin juuri päinvastaisen tuloksen. Liiallisen treenimäärän vähentäminen ja sapuskamäärien nostaminen vähänkään järkevämmille sfääreille käynnistääkin jumittuneen aineenvaihdunnan ja väsähtäneen kropan. Kroppa lähtee muokkautumaan silmissä, lihaspaineet kasvavat kun hiilaria löytyy enemmän koneesta, pihvi alkaa pyöristyä ja kroppa ihan tiivistyy silmissä. Treenitehot kasvavat, tulokset paranevat, palautuminen tehostuu, treenimotivaatio nousee uusiin sfääreihin sekä potkua ja intoa alkaa löytymään arjestakin kummasti enemmän. Enää ei kiukutella poikaystävällekään ja flunssakierrekin selätetään. Trust me, näitä on meinaan nähty, eikä ihan vain yhtä kertaa. :D

syöminen ahdistaa
Puma-paita: TÄÄLTÄ* // Saumattomat trikoot: TÄÄLTÄ*

Itsensä hyväksyminen vikoine kaikkineen voi olla aika terapeuttinen tilanne, eikä kenenkään tarvitse oikeasti olla täydellinen tai edes pyrkiä siihen. Jokaisella meistä on omat pienet (tai isotkin) vikamme, joten turha siitä on itseään läksyttää. Hyväksy siis rohkeasti se, että on ihan okei, jos kuppi menisikin välillä nurin. Kokeile rohkeasti astua myös sinne epämukavuusaluelle, ja ota ne epämiellyttävät tunteet avosylin vastaan. Kaiken ei tarvitse mennä nappiin heti ykkösellä, mutta jokaisesta pienestäkin siirrosta saa ja kuuluukin olla ylpeä sekä repiä sitä iloa irti. Pienistä puroista kasvaa helposti iso virta, joten nyt ripaus rohkeutta, uteliaisuutta ja positiviista itsepuhelua kehiin, niin kyllä se kuules siitä. Ja muista, että sinäkin olet vain ihminen. <3

Rohkeaa viikonvaihdetta joka kupoliin!

Vilkaise myös:
Miten päästä eroon kitukaloreista ja säästöliekistä?
& Jos te kiinteytymistä tavoittelevat naiset vain söisitte

Edellinen juttuni:
Mitä päälle? 9 x täydellinen neule

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen