MITÄ NYKYÄÄN SAA ENÄÄ SYÖDÄ?

*Sisältää mainoslinkkejä

saa enää syödä

Ysärillä välteltiin rasvaa. 2010-luvulla alettiin puolestaan karttamaan hiilareita. Mitä lähemmäs 2020-lukua päästään, niin alkaa tuntumaan, että ollaan alettu välttelemään aivan kaikkea. Kun jääkaappi huutaa tyhjyyttään, joutuu pieni ihminen miettimään, mitä sinne ostoskoriin uskaltaisi sujauttaa. Kananmunia ei kuulemma saisi mussutella kuin yhden päivässä, ja kalastakin löytyy vaikka mitä myrkkyjäämiä. Leipähän on tampattu ihan alimpaan Tuonelaan jo karppausbuumin aikaan, eikä soijakaan kuulemma ole hyväksi ihmiselle.

Kasvisruokien aminohappoprofiili on kuulemma aivan surkea, eikä sovi urheilevalle, mutta maitotuotteethan ne vasta sairastuttavat ja ovat kuulemma ihmiskunnan pahin vihollinen heti Kim Jong-unin ydinaseleikkien jälkeen. Lihan seasta taas voi löytyä antibioottijämiä, ja vaikkei löytyisikään, niin sen popsiminen on eettisesti väärin. Valkoinen sokeri on pieninäkin annoksina se kaiken pahan alku ja juuri, ja aspartaami ja muut makeutusaineet eivät kuulu ihmiselle, sillä kaikista lisäaineista ja E-koodeista saat takuuvarmasti syövän. Hedelmät ja kasviksetkin ovat niin pitkälle jalostettuja sekä ravintoköyhiä sokeripommeja, ettei niistä kuulemma löydy enää mitään alkuperäisiä ravintoaineita. Ääks!

Voitakaan ei missään nimessä saa enää syödä sipaustakaan, ja margariini on se pahimmista pahin. Juustoissa on sinut totaalitukkoon vetävää kovaa rasvaa, ja valmisruuat ovat KAIKKI ihan täyttä kuraa eikä suinkaan ihmisen ravintoa. Ja korvapuusti keskellä viikkoa. No go, koska se tekee susta heti lihavan sian ja saamattoman syntisen, koska siinä on gluteenia, vehnää, kovaa rasvaa ja valkoista sokeria, eli pahin kombo ikinä!

Ai saateri. Mitä jäi listalle? Mitä täällä nykyään uskaltaa tai saa enää syödä? Kynsiä varmaan. Niin ja mustikoita. Mustikat eivät näytä koskaan menevän pois muodista.

saa enää syödä

Milloin syöminen on lähtenyt täällä näin vaikeaksi ja ennen kaikkea vaaralliseksi? Internet on varmasti tehnyt tässä osansa, sillä informaation räiskyvä ristituli on täällä planeetalla tosiaankin aikamoista. En missään nimessä nyrkki pöydässä tahdo huudella, etteikö tietyillä väittämillä voisi olla minkäänlaista perää, mutta aivan liikaa kaikenlaista shaibaa ja pelottelua sinkoilee tuon tuosta omallekin naamataululle. Järjen sijasta tunteisiin voimakkaasti vetoamalla ja taitavia tehokeinoja käyttämällä ihminen saadaan helposti sekaisin ja uskomaan faktoina kaikenlaista. Joskus vahingossa ja toisinaan aivan tahallaan.

Tarkoitusperä kaikenmaailman valistajilla on varmasti pohjimmillaan ihan hyvä, mutta aina ei haluta nähdä sitä, että asioilla on monia muitakin puolia, ja kaikille ei vain sovi sama. Henkinen puoli on ruokailussa aivan äärimmäisen tärkeä, ja jos tämä lähtee järkkymään, niin seuraukset vintin sisällä voivat olla aika melkoisen tuhoisia ja pitkävaikutteisia. Ravintoasiat eivät koskaan ole täysin mustavalkoisia, joten turha niitä väriskaaloja on sieltä yrittää väkisin kumittaa.

saa enää syödä

Saan itse jatkuvalla syötöllä viestejä ja kysymyksiä liittyen syömiseen. Kuinka usein herkuttelen? Mitä mysliä syön? Välttelenkö lisäaineita? Kuinka monta palaa leipää syön kerralla ja montako grammaa jäätelöä on mun lautasella. Näihin yhteenkään ei ole yksiselitteistä vastausta, joten tässä selvennystä nyt joka tuuttiin omista ruokafilosofiastani.

Kyllä. Minä syön leipää. En osaa sanoa montako palaa, koska suuhun voi sujahtaa jotain yhden palan ja melkein kokonaisen pussin väliltä. Leipälaaduista menevät kaikki, koska en yksinkertaisesti jaksa vaivata aivosolujani liikaa ja pidän muutenkin joistakin vaaleista höttöisemmistä leivistä. Pastani ei tarvitse olla täysjyvää eikä omenani luomua. Jäätelöä voin syödä toisinaan neljästi viikossa, mutta joskus en syö kuukauteen ja ei mulla ole mitään vakioannoskokoa. Saatan syödä pullan tai kaksi keskellä viikkoa. Syön myös lihaa ja maitotuotteita, mutta sanottakoon, että varsinkin lihan kulutus on vähentynyt viime aikoina jonkin verran. Käytän myös lisäravinteita, mutta treeni ei mene harakoille, jos palkkari tai treenijuoma unohtuu kotiin.

Voin käydä ulkona syömässä jos siltä tuntuu, mutta sikamättömäjäyksiä tulee syötyä harvemmin. Karkkia syön nykyään tosi harvoin, mutta toisinaan tule popsittua pari palaa suklaata vaikka joka päivä. Käytän ketsuppia, sinappia ja voin ottaa ruokaani myös kastiketta, jos koen ruokani sitä kaipaavan. En välttele makeutusaineita ja minua ei haittaa, jos iltapalamuroissani tai myslissäni on pari grammaa lisättyä sokeria.  Yritän kuitenkin valita aina vähäsokerisen vaihtoehdon tuotteista, mutta nollatoleranssia ei ole. Minulla ei ole cheattipäiviä ja juhlissa syön kyllä kakkupöydän antimia. Alkoholia juon harvemmin yhtä annosta enempää, ja voin juoda yhden oluen, vaikka ei olisi perjantai. Syön myös paljon kasviksia, papuja, marjoja, pähkinöitä, siemeniä, kauraa, perunaa ja juureksia.

Terveellinen (tai edes jossain määrin järkevä) syöminen on aina kokonaisuus, ja mikäli syömisestä tulee liian rajoittunutta, ahdistavaa ja haitallisella tavalla pelkästään laskelmoitua suorittamista, niin silloin ollaan terveellisyydestä kaukana. En edelleenkään kannata missään nimessä mustavalkoisuutta ravintoasioissa (enkä muuallakaan elämässä) enkä siten jaa ruokia hyviin ja huonoihin tai sallittuihin ja kiellettyihin. Tasapainoisuus ja nautinto ovat mielestäni aivan ehdottoman tärkeitä terveellisessä tai ylipäätään fiksussa ruokavaliossa, ja jos nämä unohtuvat, niin kokonaisuus on helposti aika hataralla ja kestämättömällä pohjalla.

saa enää syödä
Levis-paita: TÄÄLTÄ*

Mikään ruoka-aine ei ole sellaisenaan vaarallista, ja siivu vaaleaa vehnäleipää tai kahvin kanssa mussutetut kaksi Domino-keksiä eivät pilaa kenenkään elämää tai terveyttä. Jos sapuskapaletti on suurimmaksi osaksi kunnossa, niin kyllä sinne kylkeen mahtuu vaikka ja mitä. ”Kaikkea kohtuudella ja tarvittaessa övereitä” sekä ”sitä mikä sinulle sopii” voisi kuvata aika rouskuvasti omaa ruokafilosofiaani. Joten.

Syö. Nauti. Elä.

Anna kuitenkin jokaisen toteuttaa sellaista ravintofilosofiaa kuin tästä itsestä tuntuu, ja turha toisten henkilökohtaisia valintoja on mennä päin näköä arvostelemaan, vaikka ne olisivat omasta mielestäsi totaalisen väärin tai vähintäänkin typeriä. Kukaan ei elä samanlaista elämää kuin sinä, ja kaikkien ei tarvitse myöskään toteuttaa samaa ruokafilosofiaa kanssasi. Toinen tykkää raakakakuista ja toinen irttareista. Toinen on tyytyväinen sekaani ja toinen onnellinen vegaani.

Tiukkaa ja ilman rationaalista syytä omalla ruokavaliolla kärvistelevä ei ainakaan siitä rentoudu, että asiasta häntä jatkuvasti parjataan. Kilon lihaa päivässä popsiva jantterikaan tuskin innosta puhkuen vegaaniksi sormia napsauttamalla heittäytyy, jos tätä valinnoistaan moralisoidaan ja syyllistetään. Motivaatio muuttaa toimintamallejaan niinkin perustavanlaatuisessa asiassa kuin ruokailutavoissa on lähdettävä aina itsestä, ja kepeä kannustaminen yhdistettynä vastapuolen kunnioittamiseen on aika kovaa valuuttaa tämän motivaatioläjäyksen löytämisessä. Aina kaikkien ei kuitenkaan tarvitse tapojaan muuttaa, jos homma on jo sellaisenaan hyvin rukkasessa ja rukkaset visusti tallessa.

Aivan ihanaa ja maistuvaa ystävänpäivää sinne ruudun toiselle puolelle! Pus pus! <3

Vilkaise myös:
Sinä nuori, joka haluat olla fit
& Kun syöt muka terveellisesti – Onko näin?

Edellinen juttuni:
Häämatka & Islanti talvella

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

ELÄMÄNI EI TODELLAKAAN OLE, MITÄ HALUSIN

*Sisältää mainoslinkkejä

elämäni

Sain jokin tovi sitten melkoisen mielenkiintoisen kommentin. Vapaasti muisteltuna se meni kutakuinkin niin, että vitsit, kun mun elämässä näyttää kaikki pamahtavan niin täydellisesti häränsilmään ja tavoitteet sekä unelmat vain täyttyvät niin parisuhteen, työn, opiskelun ja muidenkin osa-alueiden puolesta aivan mielettömällä tahdilla. Tämän ihailevan kommentin jättäjä toki itsekin tokaisi, että tuskinhan asiat usein niin suoraviivaisia ovat kuin näyttävät, mutta hän itse ei kuulemma edes tiennyt mitä ensi viikolla elämässään tekisi saati mihin lähtisi tulevana syksynä opiskelemaan.

Nooh, kyllähän tämä allekirjoittaneen elämänkulku kuulostaa aika huikealta, kun sen noin kuivalee, ja turha tässä on sitä kieltää, etteikö melkoisen muikeasti hommat olisi pamahtaneet plakkariin nyt viimeisen kuluneen vuoden aikana. Voitontanssien meiningeissä on siis pistetty todellakin jalalla koreaksi viime aikoina useampaan otteeseen. Sitä ennen täytyy sanoa, että tämä likka on ollut toisinaan totaalisen kujalla siitä, mitä elämässään haluisi, kannattaisi ja olisi yleisellä tasolla fiksua tehdä. Kovat ja lapsellisen voitokkaat olivat aikoinaan tämän tytön kuvitelmat, mutta elämä lähti kuin lähtikin läimimään päin naamaria, vaikka visio oli ollut kirkkaana mielessä.

Ikää mittarissa mulla on tällä hetkellä 27-vuotta. En omista sitä upeaa kivistä omakotitaloa. Terassia ja helppohoitoista mutta silti niin tyylikästä takapihaa ei ole. Takapihallani (jota ei edelleenkään ole) ei käy sitä TV-sarjoista tuttua ylitiivistä ja ah niin ihanaa ja vuosikausia vanhaa kaveriporukkaa grillaamassa ja saunomassa aina perjantaisin olutpullo kädessä. En omista saunaa. Mulla ei ole nousukiidolla siivitettyä vakituista työpaikkaa enkä ajele mun unelmien Mersulla. Valmistumiseenkin vierähti muutama vuosi enemmän kuin ajattelin, eikä opiskeluhommatkaan menneet ilman katkoksia pakettiin. Elämä ei rullaa huolettomasti ja vaivattomasti koko aikaa eteenpäin, vaan haasteita tarttuu, noh, säännölliseen tahtiin kengän pohjiin kiinni.

Elämäni ja tulevaisuuteni ei ole kovinkaan selvillä. Kaikki on tavallaan sepposen selällään. En tiedä mikä musta tulee ”isona”, sillä mulla ei ole yksiselitteistä silmissä kiiluvaa tiettyä poltetta sitä yhtä ja selkeää unelma-ammattia kohtaan. Toisaalta, rakastan sitä mitä tällä hetkellä teen, mutta onko se sitten sitä, mitä haluan tehdä vaikka 10 vuoden päästä. Se jääköön nähtäväksi.

elämäni

Jos heitetään likkaa ajassa pattiarallaa viitisen vuotta taakse päin, niin tämän hetkinen elämäni ei näytä hirveästi siltä, mitä olisin sen tässä vaiheessa halunnut tai odottanut olevan. Aika monessakin toiveessa on menty hutiin, ja täytyy sanoa, että aikamoisia harhaluuloja oli likalla tuolloin. Tiedättekö silti mitä? Olen silti ihan hemmetin tyytyväinen elämääni. Aika monta muuttuvaa elementtiä on tässä tiellä ollut ja vaikeatkin polut ovat tuoneet minut tähän ja nyt. Hutiin on menty jo monta kertaa, mutta se väärin valittu tai rengasrikon tuottanut reitti veikin juuri sinne, minne loppupeleissä pitikin.

Mulla on aivan mieletön mies rinnalla, jonka kanssa päädyin parisen viikkoa sitten alttarille. Omistamme yhdessä juuri meille täydellisen kodin, vaikka se onkin omakotitalon sijaan kerrostaloasunto. Valmistuin viime syksynä diplomi-insinööriksi, vaikkakin myöhemmin kuin piti. Saimme viikko sitten myös valloittavan (ja piereskelevän) karvaisen perheenlisäyksen. Olen saanut elää urheilijan elämää menestyksekkäästi lajissa, jota en olisi osannut nuorempana arvatakaan, ja panostaa minulle rakkaaseen asiaan. Elätän itseni yrittäjänä, mihin en olisi ikimaailmassa uskonut kykeneväni, ja tavalla, joka on melko kaukana työnkuvasta, jota ajattelin valmistuttuani toteuttavani. Minulla on vapaus tehdä minulle merkittäviä ja rakkaita asioita ja tunnen olevani oman elämäni herra. Olen äärimmäisen kiitollinen niin monista asioista ja ihmisistä ympärilläni, sillä niitä riittää. Onneksi.

En voi kuitenkaan myöntää, ettenkö edelleen säännöllisesti pysähtyisi pohtimaan, että mitähän sitä elämällään tekisi ja onko tämä oikeasti sitä mitä haluan. Se on sitä elämän jatkuvaa keskeneräisyyttä, joka voi olla aika perskarvoja mukavasti kutkutavaa, jos sen vain oikein oivaltaa. Tässä meni kyllä suunnitelmallisena ja määrätietoisena ihmisenä jokunen tovi aikaa asian hyväksymisessä, mutta jessus sentään, miten siistiä tuo elämän yllätyksellisyys voi ollakaan. Toki puhdasta duunia, hullua uskallusta sekä pirun kovaa päättäväisyyttä se elämä on vaatinut ja vaatii jatkossakin. Harva asia kuitenkaan on täysin sattumaa, ja mitään itsessään aidosti kestävää ei tipahda kämmenille ihan tuosta nuin taivaista.

adidas-trikoot
Treenitoppi: TÄÄLTÄ* // Adidas-trikoot: TÄÄLTÄ*

On ihan totta huomattavasti helpompi uskaltaa elämässä, kun voi vihdoin ymmärtää, että kovinkaan moni päätös tai tilanne ei ole fataali. Voi jos joku olisikin mulle osannut tämän sanoiksi pukea kaaliini menevässä muodossa jos vuosikausia sitten, niin monesta murheesta olisi säästytty. Toisaalta, tietyt asiat tulee kokea ennen, kuin ne voi kunnolla sisäistää, sillä kahvit olisivat salettiin lävähtäneet nenän kautta kristallipallon pintaan, jos olisin nykytilannettani viitisen vuotta sitten sieltä päässyt tirkistelemään.

Nykyään yritän elämän suunnittelemisen sijaan keskittyä siihen, että vien elämääni jollain tavalla eteenpäin koko ajan ja teen hommani hyvin. Näin pystyn pitämään ovet auki tulevaisuudelle ja itseni maailman menossa sekä kehityksessä mukana. En siis todellakaan tiedä mitä tulee tapahtumaan edes ensi kesänä, joten turha sitä liikaa on suunnitella. Plan B, C ja W on hämärästi hahmoteltuna, mutta mystinen ja täysin tuntematon Plan X on luultavimmin se, mihin uskon jatkossa päätyväni. Suunnitelmat menevät (ainakin osittain) ketuiksi lähes aina, ja se voi olla nimenomaan aivan hemmetin hyvä juttu!

Minä meinaan ainakin kuulun kiven kovaa siihen sakkiin, joka ei halua kuulla Netflix-sarjoista juonipaljastuksen pihahdustakaan, joten kaipa sitä elämääkin voisi porskutella samalla kaavalla. Keskittyen ja nauttien, ja avoimena tuntemattomalle tarinalle. Aijai. Elämä on sitten vaan aika jees.

Räväkän rohkeaa viikonvaihdetta! Boom!

Vilkaise myös:
Mitä päälle? 9 x Täydellinen neule 
& Rahapäiväkirja – Paljon ja mihin tuhlasin viikossa?

Edellinen juttuni:
Meille tuli koiranpentu!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen