7 x HETKET KUN HÄVETTI!


Voehan jehna! Nyt muuten hävettää! Tekisi mieli painua maan rakoon ja syvälle tai vähintäänkin piiloutua syvälle omaan huppuun ja luikkia vauhdilla pakoon. Nojoo. Mä olen kyllä toisinaan nolojen tilanteiden mestari, ja kaikennäköisiä tilanteita sattuu harva se päivä, mutta niinhän se kai menee, että tekevälle sattuu. Hups. Otetaanpa näin esimerkiksi pari tilannetta, joissa näin on käynyt!

SILLOIN SAATTAA NOLOTTAA

… kun ajat tyytyväisenä pyörällä kuulokkeet korvilla keskustassa ja röyhtäiset kovaan ääneen. Tajuat, että ne kuulokkeet blokkaa vain sun kuuloaistin, ei muiden. Dämn!

… kun suunnistat Helsingissä turistina Google Mapsin kanssa, ja se täräyttää kovaan ääneen “käänny oikeaan kadulle Mikonkatu” juuri pahimman ihmissuman kohdalla, vaikka luulet, että äänet ovat poissa päältä. Sori, oon kehäkolmosen ulkopuolelta.

… kun olet menossa tärkeään palaveriin, ja suklaavanukaspurkki levähtää matkalla kauttaaltaan sun valkoiselle topille ja vaalean beigen välisille housuille. “Tämä ei ole kakkaa.”

… kun tajuat, että usein viljelemäsi sanonta “takki auki” ei tarkoitakaan, että rennosti ilman mitään odotuksia, vaan aivan päinvastaista. Montakohan kertaa sitä on tullut hevosteltua ihan nuin vaan vahingossa…

… kun heräät lähimmäisen “hätäviestiin” keskellä yötä, ja soitat tämän sijaan unen pöpperössä vahingossa aivan väärään numeroon. Säikähdät, kun siellä vastaakin unisena joku ihan muu, ja aivan unipöhnässä huudat puhelimeen säikähtäneenä vain pari kirosanaa ja lyöt luurin korvaan. Miten meni noin niinkun omasta mielestä? 😀

… kun otat julkisella paikalla screenshotin vahingossa äänet päällä, ja jengi kääntyy paheksuen katsomaan, että ketä sä oikein salakuvaat. Kamerakin kun oli sopivasti suunnattu ihmisjoukkoon päin siinä lapasessa.

… kun IT-henkilö pyytää (ei kyllä saisi) tukipuhelimessa sun salasanaasi, että tilanne saataisiin nopeasti korjattua. Nuo meitsin salasanavalinnat kun ovat lievästi erikoisia ja ei ehkä muiden korville tarkoitettuja…:D
tyylikäs huppari

tyylikäs huppari
Kietaisuhuppari: TÄÄLTÄ* // Valkoiset superstrech-farkut: TÄÄLTÄ*

 

Onneksi pieni itseironia auttaa kummasti monissakin tilanteissa, ja jos ei muita noista noloista tilanteista irti saa, niin ainakin hävyttömän hauskoja kahvipöytäkeskusteluita frendien kanssa. Onneksi moni lähipiiristäni osaa pistää toisinaan vieläkin paremmaksi, niin sitä hävetyksen taakkaa ei tarvitse yksin kantaa, hah!

Ja hellurei ja hellät tunteet! Huomenna btw pamahtaa meitsin tube-kanavalle uusi video, joten pysykäähän kuulolla ja kanavan äärellä! Boom!

Itseironista alkuviikkoa joka kypärään!

Vilkaise myös:
Maailman typerimmät kilpaurheilulajit

Edellinen juttuni:
Miksi ulkonäössä pitäisi olla kaikki 5/5?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

hyvinvointi
Kommentit (20)
  1. Nipa Normaali
    27.11.2017, 20:42

    Huutista! Toi Google Maps juttu on kyllä niin tuttu 😀 Ite en ikinä jaksa muistella reittejä, niin suunnistan aina Google Mapsilla ja välillä saa hävetä, kun sen ääni yhtäkkiä kuuluukin taskusta, vaikka en olisi mitenkään uudella tai erikoisella alueella… 😀 Oon muuten tässä nyt lueskellut lähes kaikki sun blogipostaukset, kun ovat olleet niin viihdyttävää luettavaa ja tässä on tullut pitkästä aikaa salillakin käytyä. Omaan kohtalaisen hyvät geenit lihasten kasvatuksen suhteen, mutta ongelmakohtia ovat mm. rintalihasten keskiosa/väli ja yläselkä. Nuo osat eivät siis tahdo kasvaa :/ Muistaakseni puhuit jossain videolla tai postauksessa lihasten hermottamisesta ja että sullakin on ollut ongelmia mm. selän hermottamisen kanssa. Mitä tuo hermottaminen oikein käytännössä tarkoittaa? Pitääkö lihaksia treenata ensin pienillä painoilla, jolloin niihin tulee enemmän tuntumaa/pumppi kohdistuu paremmin ja tätä kutsutaan hermottamiseksi? Entä pidätkö tällaisille noviiseille harjoituksia vai treenaatko vallan kokeneempia henkilöitä?

    1. Piia Pajunen
      28.11.2017, 13:30

      Joo tuo Googlen kävelynavi on mullakin käytössä tosi usein, ja aina vaikka kuinka varmistaisi, että äänet on poissa, niin silti se onnistuu kajauttamaan “Olen saapunut kohteeseen” taskusta kun astut sisään kahvilaan (kukaanhan ei käännä päätään) 😀
      Joissakin lihasryhmissä genetiikka vaikuttaa paljon lihaksen muotoon, ja kovalla hermottamisellakaan niihin ei aina pysty vaikuttamaan. Hermottaminen tarkoittaa käytännössä sitä, kuinka hyvin lihas/lihassolut saadaan supistumaan ärsykkettä antaessa, eli kansan kielellä usein tarkoittaa, että kuinka hyvin se liike tuntuu siellä kohdelihaksessa. Hermotusta voi kehittää usein monilla eri tavoilla, ja yhtä oikeaa tapaa siihen ei ole. Hermotuksen kehittymistä voi jeesiä mm. pienempiä painoja käyttämällä, omilla aktivointiharjoitteilla, rutistelevilla toistoilla, kosketusärsykettä käyttämällä tms. Tällä hetkellä en tee saliohjauksia, kun aikataulu tuppaa arkisin olemaan niin täynnä, huh. 😀
      Hermotuksen ja tuntuman löytämisestä kirjoittelin hetki sitten:
      http://piiapajunen.fitfashion.fi/eiko-treeni-mene-perille/
      Selkätreenistä mulla onkin oma postaus:
      http://piiapajunen.fitfashion.fi/eiko-selkatreeni-mene-perille/

  2. Meidän taloyhtiössä tehdään just nyt putkiremppaa. Jos lvi-asentajat on tulleet ropaamaan asuntoihin, niin siitä on edellisenä päivänä jätetty lappu. No mun asuntoon ei tule muuta kuin uudet putket, mutta joihinkin vaihdetaan lattiat yms. Meikä tässä eräänä aamuna heräsi ovikelloon 8.15 ja hirveellä kiireellä sen enempää miettimättä menin ja avasin oven pelkissä alusvaatteissa. Muuten ei olis haitannu, mutta tämä asentajaherra sattui olemaan öbauttiarallaa meikän ikäinen ja vielä komea sellainen. Kauheesti hän oli tulossa laittamaan suojapahveja lattioille, kunnes hokasi, ettei meikän lukaaliin tulekkaan uusia kaakeleita. Olisin voinu vajota maanrakoon asuvalintani takia 😀 mutta ainakaan jamppa ei järkyttyny, koska näyttää vielä olevan töissä ja iloisesti moikkaa jos tulee rapussa vastaan.

    1. Piia Pajunen
      28.11.2017, 13:32

      Ahahahaha! Ei ihme, että moikkaa edelleen iloisesti, jos näkymä oli oikein osuva. 😀 😀 Jätit ainakin unohtumattoman vaikutuksen varmaan tähän jamppaan. 😀 😀

Kommentointi suljettu.