FITFASHION LOPPUU – MITÄ BLOGILLENI KÄY?

fitfashion loppuu
1.11. FitFashionia ei enää ole. Puolentoista kuukauden päästä blogiani tällä osoitteella etsiessäni et myöskään löydä tänne. Mitä tämä tarkoittaa omalla kohdallani? Sen enempää raflailevampaa, draaman katkuista ja muka-kuumottelevaa tekstirakennetta en jaksa tähän väsäillä, joten paljastan juonen jo heti alkusanoissa. Blogini tulee muuttamaan Terve.fi-sivuston alle, eli hei no worries! Blogi jatkaa porskutustaan vähintään samalla meiningillä kuin ennenkin, ja muutos tulee ulkoisesti näkymään lähinnä domainin puolella. Varmasti ulkoasussa voi tapahtua pientä viilaamista, mutta pieni päivitys voi tehdä kyllä terää!
Kyllähän mä välillä olen sitä miettinyt, että olisko mun aika siirtyä selkeämmin eteenpäin. Jättää bloggaamista vähemmälle, ja keskittyä ihan muihin hommiin yrittäjänä. Joka kerta kuitenkin läväytän itseäni litsarilla poskeen ja totean, että tykkään tästä hommasta kuin sika limpusta, ja kuoppaan nämä satunnaiset päähänpistot samoilta tein. Elämässä kuitenkin on tehtävä niitä asioita, joita itse rakastaa ja kokee itselleen merkityksellisksi ja antoisiksi. Tämän blogin kirjoittaminen ammatikseni on sitä minulle, enkä ikinä uskonut, että tällaista työtä voisin joskus päästä tekemään.
Toki jatkuvaa kehitystä vaaniva, vaaliva ja vaativa insinöörimieleni kuitenkin puskee koko ajan eteenpäin, ja sivuun tähän itselleni on tullut isoksi osaksi nyt pian käyntiin pamahtava Prove-nettivalmennus*, jonka parissa painamisesta olen löytänyt ihan uudenlaisen pilkkeen toteuttaa intohimoani urheiluvalmennuksen maailmassa. Rakastun yrittäjyyteen päivä päivältä enemmän, ja tää on vaan niin mun juttu. Väylä toteuttaa itseäni, intohimoni kohteita ja kehittää itseäni jatkuvalla syötöllä. Vähän kuten kilpaurheilu on aina ollut tätä ennen itselläni.
Hypätäänpä pienen sivuloikan ja kukkaruukun kautta takaisin itse asiaan. Jos sulla tulee mieleen jotain todella kovia ideoita, toiveita tai ajatuksia siitä, mistä haluaisit lukea joko tarkemmin tai yleisemmällä tasolla, niin lauopa ajatuksesi kommenttiboksin puolelle. Tai toisaalta tuleeko mieleen ihan ylivoimaisia jo ulospuskettuja lempparipostauksia täältä blogin puolelta, jonka tyyppisiä kernaasti imaisisit silmiesi kautta tajuntaasi jatkossakin? Mitä janoat lisää?

fitfashion loppuu
Aimn-toppi: TÄÄLTÄ*
fitfashion loppuu
Adidas-huppari: TÄÄLTÄ* // Saumattomat trikoot: TÄÄLTÄ*

Kun blogini muuttaa marraskuun alussa uuteen osoitteeseen, niin huutelen siitä aivan taatusti joka tuutissa, ja linkkailen esimerkiksi Instan puolella postaukset jatkossakin suoraan postauksiin. Jos siis tiirailet blogia jo valmiiksi suoraan Instan välityksellä, niin homma on oikeastaan jo valmiiksi kunnossa.
Itse seuraan kaikkia suosikkiblogejani myös näppärästi Bloglovin’in kautta, jonne saa koottua näppärästi lähes kaikki joko itsenäisinä toimivat tai eri portaaleissa sijaitsevat isot ja pienemmätkin blogit. Bloglovin’ on ollut itselläni käytössä jo varmaan vuodesta 2010, ja sieltähän tuo oma blogini myös listoilta löytyy.

Veikeää viikonloppua sinne!

VILKAISE MYÖS NÄMÄ:
Mikä bloggaamisessa ärsyttää?
& Milloin ja miksi skippaan treenin?
EDELLINEN JUTTUNI:
8 x Asioita, joita en ymmärrä – Muilla sama?

♥  SEURAA MINUA  ♥
PROVE-valmennukset // Instagram // YouTube // Bloglovin // Facebook

hyvinvointi perhe
Kommentit (24)
  1. Se cheerleadingpostaus ois todella osuva, ja lukisin sen varmasti moneen otteeseen! 😍

    1. Piia Pajunen
      15.9.2018, 14:10

      Hei tää pitäis kyllä ottaa tässä työn alle! Mulla vaan suurinosa kuvista (joita haluaisin tähän liittää) katosivat mun ulkoiselta kovalevyltä (why god why) ja toinen paikka missä ne ovat, on mun pöytäkone, joka ei tällä hetkellä suostu käynnistymään. 😀 Mutta yritän tästä riipaista vielä postauksen ulos! 🙂

  2. 1. Urheilupsykologia – yleismaallisesti
    2. Urheilupsykologia – hyvät ja huonot päivät
    3. Urheilupsykologia – tavoite, suunnitelma ja seuranta
    4. Food cornerit on ❤
    Arvostan blogissasi aihealueiden monipuolisuutta ja sinun kirjoittajan taitoja!

    1. Piia Pajunen
      15.9.2018, 14:15

      Näistä pitäisi kyllä ehdottomasti kirjoittaa enemmän! Etenkin tuo sun 2. ja 3. kohta olivat jo niin konkreettisia, että noista irtois muutenkin jo suoraan paljon juttua, kunhan vaan sais ajatukset purettua jotenkin selkeästi kirjalliseen muotoon! 😀
      JA ruokakornereita tulee ehdottomasti lisää, ja ne onkin yksiä mun lemppareista! 😀 Kiitos vielä mahtavasta palautteesta, ja kiva kuulla, että laajemmatkin aihepiirit kiinnostavat sekä teksti nappaa! Arvostan itse kovasti myös tällaista “ammattiteknisiin asioihin” liittyvää palautetta, ja tulipas hyvä fiilis. 🙂

Kommentointi suljettu.