Epäsuositut mielipiteeni

*Sisältää mainoslinkkejä

aim-n-trikoot

Snapchatin bambifiltterit ovat todella rasittavia. Joka kerta tällaisen nähtyäni tekisi mieli heittää puhelin seinään. ”Oli rankka päivä” tai ”Vitsi oli kivaa kun mies toi kukkia” kuulostaa aivan saaterin rasittavalta sillä mehiläis- tai pikkuoravaäänellä, ja ensinnäkään siitä puheesta ei edes saa mitään selvää. Vielä kun joku kertoo näillä äänenmuunnosfilttereillä jotain oikeaa asiaa, niin hemmetti sitä jaksa kuunnella. AAARGH!

Tissittömyyttäkin saa korostaa. Miksi aina on pakko topata?

Salilla saa käyttää meikkiä tai jopa huulipunaa. En todellakaan jaksa alkaa putsaamaan naamaa päivän päätteeksi erikseen treeniä varten. Huulimeikki on mulla arkisin välillä melko stydiä ja jytkysti pohjustettua, ja sen poistaminen ennen treeniä vaatisi rajut otteet. Ja nimenomaan sinne salille ei ole tultu muiden takia, niin miksi ei saisi tulla sen näköisenä kun itse tahtoo.

Rakastan rumia kynsilakkasävyjä. Mitä rumempi sen parempi. Jumpan mukaan eräs sävy on nimeltään ”vauvan ripulikakka”, mutta vitsi se on ihana kynsissä!

Dacapo on yksi parhaista suklaista. Kukaan ei ymmärrä tätä?

Suomalainen epäsosiaalisuus on välillä todella jees. Ihanaa pamahtaa hissiin, moikata vienosti naapuria ja jäädä nojailemaan hissin seiniin omien ajatusten kanssa. Jos ei ole oikeaa sanottavaa, niin silloin voi olla luvan kanssa hiljaa. Ja parasta on, että silloin, jos joku sattuukin sosiaaliselle tuulelle, ja tulee heitettyä ventovieraan kanssa hyvää läppää, niin vitsi siitä tuleekin huikea fiilis! Kontrasti ilahduttaa, mutta ei sitä joka päivä jaksaisi.

Narcos oli oikeastaan aika huono. Kaikki hehkuttaa. En syttynyt. Ensimmäinen tuotantokausi tuli tsekattua, mutta toisen seasonin Jumppa saa katsoa itsekseen.

Miksi Oreot on niin kova juttu? Löytyyhän meiltä Suomesta Dominot, jotka ovat kaiken lisäksi vielä paremman makuisia.

Maksalaatikko on hyvää! Ja parasta kylmänä.

aim-n-trikoot-2
Superihanat korkeavyötäröiset Aim’n-trikoot eri kuoseissa: TÄÄLTÄ. BTW. Nuo vihreät eivät ainakaan näy läpi kyykätessä ja ovat maailman ihaninta matskua ja mallia! Jatkoon ihan satasella!

 Ihanaa Tapaninpäivää jokaiselle joulupossulle! ♥

Edellinen juttuni: Jouluksi pakkopaitaa ja kisahaaveita

Piia Pajunen

18 vastausta artikkeliin “Epäsuositut mielipiteeni”

  1. Ihan samaa mieltä suurimmasta osasta! 😆 Ainoat mistä en syty on dacapo (kyllä se ihan jees on) ja maksalaatikko! 😉 Narcos on mulle ihan outo juttu kun en oo katsonut. Ei siis oo mielipidettä! Mutta siis eihän sulla sit niin epäsuositut mielipiteet ole! 👍😊

    • Haha! Vastakaikua! :D Tosiaan just kanss kuuntelin täystyrmäyksen lähipiiriltä, kuinka maksalaatikko on koirien ruokaa :D PS. Ja Dacapot!! <3

    • No niinpä!! Kukaan ei yleensä osaa arvostaa niitä! :D

  2. Todellakin kaupan valmismaksalaatikko on just kylmänä ihan parasta. Ja ihan samaa oon miettinyt Oreoista! Teinit ainakin ostaa mitä vaan missä lukee Oreo. oon huomannut tämän kun hankin firmaan kioskituotteita ja Oreo-jutskat viedään heti hyllystä.

    • Kylmä maksalaatikko, ah mitä parhautta! :D Ja veikkaisin, että jos samoissa tuotteissa lukisi ”Domino”, niin menekki ei saletisti olisi niin kovaa… :D

  3. Sulla onkin usein tosi kaunis huiliviikko, miten pohjustaa ja mitä huulipunatkenkä käytät?
    Mun mies tykkää kans noista dacapoista hirmuisesti, must ne on vaan ihan ok…
    Kävisin ekan kauden katsoin ja tykkäsin, toinen ei kyllä enää oikein napannut…
    Ja Oreo innostuksesta samaa mieltä, oon myös ihmetellyt, kun onhan meillä ollut jo pitkään Dominot :)

    • Pohjustan koko huulen aina huultenrajauskynällä (samalla voimakkaalla sävyllä kuin huulipuna), ja ehdottomasti parhaimmiksi huulipuniksi olen todennut Lumenen True Passion huulipunat. Pysyvät älyttömän hyvin huulilla, ja todella hyvä pigmentti. Olen hamstrannut näistä kaikki sävyt, mutta totesin, että alkuperäiset sävyt 1-6 olisivat riittäneet sillä 7-8 olivat pettymyksiä ja enemmänkin huulikiiltomaisia lopputulokseltaan. :)

      Ja hyvä siis, etten lähtenyt mukaan Narcosin toiseen tuotantokauteen. Meinasin pehmetä, mutta totesin lopulta miehelle, että saa katsoa itsekseen. :D

  4. Hei vitsi noi trikoot! Just mietin et haluaisin tilata noi :D mitä kokoo sulla on noista ja vastaako hyvin kokoonsa yms? :)

    • Siis noi oli todellakin superpositiivinen ylläri, vaikka oonhan mä kuolannut noita Aim’n-trikoita jo pari vuotta sitten Instagramissa kaikkien ruotsalaisten saliminkkien kintuissa! :D Himoitsin eka samoja viininpunaisena, mutta kyseisen värin koot olivat tällöin huvenneet, mutta toisaalta onni onnettomuudessa, sillä nuo vihreät olivat aivan törkyihanat! Tilaan sitten ne viininpunaiset myöhemmin! <3

      Mun mielestä nuo vastaavat erittäin hyvin kokoaan. Itse olen tällä hetkellä hanurista enemmänkin kokoa S, mutta kohta alkava kisakausi kuihduttaa mut todella nopeaan kokoon XS. Nuo kuvan housun ovat siis XS:t (valmistaudun jo tulevaan), mutta tuo materiaali on laadukasta ja ihanan venyvää sekä pehmoista, mutta silti jämäkkää eikä näy venyessäkään läpi tai purista. Tuo XS ei siis varmasti lökötä hoikemmissakaan jaloissa, ja aion kirmata noilla koko kevään! Suosittelen kuitenkin tilaamaan sen oman normaalin koon noista, kun tuossa reidessä on painatus, joka voi kirrata, jos normaalia pienemmän koon.

      Mutta voin oikeasti suositella noita ihan satasella, eikä ole edes oma lehmä ojassa tässä! :D

  5. Oon just miettinyt taas yksien Aim’n-trikoiden lisäämistä varastooni, koska todellakin tuo niiden istuvuus on aivan omaa luokkaansa. Oon vaan miettinyt tota vihreän sävyä, että onkohan se varmasti tollanen freesi eikä sitten sellainen skeidanvihreä/keltaisenvihreä? :D
    Netissä on törmännyt jos jonkinlaiseen filtteriin noiden tightsien kanssa ja on todella vaikea arvioida että minkä väriset ne sitten on oikeesti. Vastaako väri tuota sun kuvissa olevaa vai ootko muokkaillut miten radikaalisti? :D

    • Moikka! Näissä mun blogikuvissa on hieman ”kylmyyttä” mukana, ja tsekkasin vielä täysin käsittelemättömät kuvat (olen tällä hetkellä eri osoitteessa kuin omat trikooni), niin tuo sävy on aika täydellisen syvä ”armyn vihreä”, aivan kuten muistelinkin. Tuo HOB:n tuotekuva mielestäni hieman taittaa enemmän keltaiseen, mitä ne livenä ovat. Itse olin täydellisen tyytyväinen tuohon sävyyn, eikä mielestäni tosiaankaan skeidaan tai keltaiseen taittava :D

      Ja komppaan sua täysin tuossa istuvuudessa! Muita malleja kuin tuota en ole Aim’n:ltä päässyt vielä kokeilemaan, mutta noista lähtee seuraavana tilaukseen nuo viininpunaiset kaunokaiset!

  6. Okei, kuulostaa buenolta nimittäin mun silmiin tuo House of Brandoninkin sävy näyttää ihan kelvolliselta.
    Kiitos tosi paljon kun vastasit, ja vielä näin nopeasti! Nyt lähtee välittömästi tämän tädin tilaus vetämään. :)
    Vielä kun sais joku päivä kasvatettua tollaset rotukoivet niinkuin teikällä, hehheh. Jospa nuo pökät kannustais uusiin kyykkyenkkoihin :D

    • Rotukoivet! :D :D :D Hhahahaha! Paras nimitys, mitä olen hetkeen kintuistani kuullut! :D

  7. Yhdyn mielipiteistä kaikkiin muihin paitsi kynsilakkoihin. Kynsilakkoja ei tarvitsisi kenenkään käyttää. :) Terveisiä sinne molemmille.

    P.S. Koukuttava blogi! Tänään selaillut koko blogin alusta loppuun

  8. Minkä kokoset noin siun aimn trikoot on tossa? Kun mietin kokoa? Käytän s-m kokoja trikoissa mut enemmän s.

    • Mulla on nuo XS:t, ja tällä hetkellä housukoko mulla on XS-S. Nuo mukautuu todella hyvin ja venyy näkymättä läpi ja puristamatta, että itse uskaltaisin suositella sulle siis S-kokoa. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 8
Tykkää jutusta