MITEN SELVIÄN NOUSEVAN ELOPAINON KANSSA?

*Sisältää mainoslinkkejä

Tättärää! Lisää painoa kehiin! Melko pitkäksi venähtänyt kisakausi paukuteltiin muutama viikko sitten vihdoin plakkariin, ja sehän tarkoittaa sitä, että on aika palautua vähän enemmän sinne normaalien rasvavarantojen pariin. Pientä pehmenemisen trendiä on omassa varressani jo mahdollista havaita, ja nykytilanteeseen olisikin tarkoituksena rohmuta heittämällä useampi kilo sitä rehellistä silavaa. Eilen edesautetoin asiaa vetäisemällä huiviin aimosatsit lukuisien santsiannosten kera vaivalla väännettyjä juhlatarjoiluja (snäppiseuraajat tietävät panostukseni, hah!) kihlajais-valmistujais-tuparikekkereissämme, ja aijjettä muuten maistui!

No miten minä sitten selviän tämän asian kanssa? Miten pää pysyy kasassa, kun alkusyksyn lempparifarkut jäävätkin pieniksi ja housunnappi puristaa? Mitä nuppi siihen tuumaa, kun hihan suusta esiin singahtelevat lihakset vaipuvat piiloon rasvakudoksen alle ja sixpäkki pehmenee silmissä? Ai siis miten? No kiitos kysymästä, mä pärjään oikein hyvin! Suoraan sanottuna, aijjettä! Kuinka helmeä! Mitäpä sillä sikspäkillä muutenkaan täällä hyisessä Suomessa tekisi. ”Winter is coming” sanottiin Game of Thronesissa, ja tuohan pitää paikkansa. Eipähän palele talvella.

Painolukema tuntuu olevan lukemattomille naisille ihan järisyttävän tärkeä. Peilikuva miellyttää edes jossain määrin niin kauan, kunnes käydään vaa’an päällä ja huomataan, että hittolainen. Yksi kilo liikaa! Siis yksi kilo! Sen jälkeen pelihousut repeävät liitoksistaan, vaikka vielä kaksi minuuttia sitten ne tuntuivat päältä ihanan istuvilta ja imartelivat kinttuja täydellisesti.

Oma normaalipainoni pyörii nykytilassaan helposti siellä yli 60 kilossa, ja sanotaanko näin, että 61 taitaa olla se alin, mihin se on tavoitteellisen salitreenin jälkeen normaalitilassaan iskostunut. 65 kiloon ihan tieten tahtoen yritin vuonna 2014 päästä, mutta piru vie, kun jäi puolesta kilosta kiinni ennen kuin oli aika lähteä kiristelemään uutta kisakautta kohde n. Olisi ollut meinaan hauska tuokin rajapyykki tällaisena 156 senttisenä viipottajana rikkoa, ja ihan toden totta tämä oli oikeasti tavoitteenani pelkästään huvin vuoksi ja urheilun kannalta, hah!

Mun olisi aivan turha lähteä havittelemaan mitään muuta painolukemaa tai rasvamäärää, koska siinä ei yksinkertaisesti olisi minkään tason järkeä. Jos haluan pysyä terveenä, saada kehitystä, jaksaa treenata sekä jaksaa ylipäätään elää ja sähköttää hyvällä fiiliksellä eteenpäin, niin parempi mun on ottaa se luonnollinen laardi avosylin vastaan. Vatsalihakset mitä luultavammin taas putkahtavat tuttuun tapaan piiloon, ja nuo XS-koon farkut vaihdetaan taas tässä jossain vaiheessa suurempiin. Itsehän meinaan omistan kilpaurheiluni puolesta peruskuteista kaksi vaatemallistoa, kun samoja farkkuja ei voi ympäri vuoden käyttää.

Jokaisella meistä on myös jonkin asteinen geeniperimässä isketty ”set point”, johon keho pyrkii hakeutumaan. Tässä rasvaprosentissa keholla on usein luontaisesti parhain olla, ja tätä vastaan voi olla jatkuvalla syötöllä hieman haastava taistella. Tässä tapauksessa korostaisin erityisesti tuon set pointin rasvaprosenttia, sillä jos esimerkiksi naispuolinen henkilö sattuu vähänkään menestyksekkäästi salin puolelle eksymään, niin varteen tarttunut lihasmassa yleensä tuppaa näkymään myös siellä rasvattomassa kehonpainossa. Vaikka rasvaprosentti olisi sama, niin vaakalukema voi olla melkoisen eri sfääreissä ilman, että henkilö olisi muuttunut täydelliseksi virtahevoksi. Itsehän en siis voisi millään tasolla hyvin vähänkään pidempään pörrätessä samoissa painolukemissa, mitä esimerkiksi kuusi vuotta sitten pyörin.

Aim’n-collegepaita: TÄÄLTÄ* // Superstretch-farkut: TÄÄLTÄ*

Asettuu se vaakalukema sitten mihin tahansa, niin eiköhän se tässä elämässä ole tärkeintä, että itse voi oikeasti hyvin ja puhtia sekä intoa riittää. Elämä ei ole niin vakavaa, eikä painolukemankaan pitäisi tehdä siitä elosta sen kummoisempaa varsinkaan silloin, mikäli on kyse täysin terveestä ja normaalipainoisesta (tai ennemminkin normaalirasvaisesta) ihmisestä. Jos kyljessä on vähän pehmoista ja olkalihas ei pingota kireänä hihan suusta, niin nainen voi silti olla aika upea tapaus.  ;)

Sopivan painavaa viikonvaihdetta! ;)

Vilkaise myös:
Miltä näyttää 156cm ja 61kg?
Miksi normaalipainoiset pelkäävät painonnousua?
Miksi paino nousee, kun syö hiilareita?
Edellinen juttuni:
Mitä päälle? 10 x päivän asut!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

MIKSI NORMAALIPAINOISET PELKÄÄVÄT PAINONNOUSUA?

*Sisältää mainoslinkkejä

Normaalipainoinen, terve ja itsestään huolta pitävä aktiivinen ihminen. Vaakalukema heilahtaa ylöspäin ja päivä sekä itsetunto on pilattu. Lepopäivinä mieluummin kärsitään nälästä syöden vajaasti kuin noudatetaan kehon ilmiselviä signaaleja, jotka suomenkielessä tunnetaan termeillä nälkä, väsymys ja kiukkuisuus. Sitten myös lepopäiviä skipataan sen vuoksi, koska pelätään mitä käy, jos uskaltaisi levätä. Lepääminen tarkoittaa sohvalla makaamista, ja sehän tunnetusti vain lihottaa! Päivän alkuun katsot itseäsi peilistä ja toteat näyttäväsi hyvältä, mutta vaa’an päällä vierailun jälkeen maailmasi romahtaa ja pidät itseäsi maailman ällöttävimpänä löysänä rumiluksena, koska vaaka näyttää +300 grammaa viime viikosta. Mitä täällä tapahtuu?

Auta vain armias, kun tulee viikonloppu ja hätäpuhelua henkimaailmaan lähtee viimeistään silloin, kun on kyseessä juhlapyhät ja notkuvat juhlapöydät. Äidin leipomukset vievät kielen mennessään eikä salille pääse, koska juhlapyhät häiritsevät aukioloaikoja eikä lenkillekään kerkeä kaiken sen sosialisoinnin ja elämästä nauttimisen keskellä. Tämän jälkeen morkkis tuhoaa kaikki ne ihanat syntyneet muistot, jotka rakkaiden kanssa yhdessä olosta on syntynyt.

Vaa’allahan tämä monesti näkyy juhlapyhien jälkeen, ja syitä tähän olen avannut jo omassa postauksessaan tovi sitten. Nopeat painonheittelyt nimenomaan normaalipainoisella ihmisellä usein on nimenomaan pääosin nesteitä ja suolistoin kertyneitä massoja, eikä se pullapitkosiivu heilahda salamana jenkkiksille. Lisäksi jos ihan oikeasti sinne hanuriin on pamahtanut laardia, ja tämä on tullut liikkumattomuudella ja/tai ylisyömällä herkkuja ja rasvamättöruokia, niin tämähän on superhelppo korjata treenillä sekä normaaliin fiksuun ruokavalioon palaamalla.

Itsehän olen jojoilun mestari. Jojoilen jatkuvasti kilpaurheiluni vuoksi, ja välillä olen suorastaan sairaalloisen rasvattomassa kunnossa ja toisinaan taas niissä normaalirasvoissa. Vähän tuhdimpaakin kehityskautta on tullut testattua, ja vitsi että oli mukavaa sekin. Yksi Hesen kerrosateria ylimääräisillä sipulirenkailla ei riittänyt, ja valmentajan iskiessä auton avaimet käteen, kävin kipaisemassa uuden rundin Hesen autokaistan kautta. Pihvi kasvoi ja niin kasvoi hanurikin. Ruoka maistui ja ainakin treeni kulki, kehitystä tuli olan takaa ja omistin vielä komean ghettobootyn. Wiggle Wiggle Wiggle. Ja vielä kerran Wiggle. ;)

Miten selvisin henkisesti tästä rajummasta rasvan määrästä? No ihan hemmetin hyvin, kiitos kysymästä! Se oli ihanaa! Ei tarvinnut uhrata ajatustakaan sille, että näkyykö sixpäkki tai edes minkään lihaksen raja mistään suunnalta, koska tiesin, ettei todellakaan edes tarvitse. Treeni kulki, kehitystä tuli ja olin todella tyytyväinen kehooni, ja miksi en olisi ollut? Rasvanko takia? Mikä rasvassa on niin kamalaa? Mielenkiintoisin juttu tässä oli, että sain jatkuvasti vierailta ihmisiltä kysymyksiä bussipysäkeillä, kassajonossa ja opiskelijabileissä, että mitä urheilulajia harrastan, kun näyttää siltä, että nyt on likka treenannut. Hah, ja rehellistä läskiä oli enemmän kuin koskaan. Se siitä vähärasvaisuuteen liitettävästä sporttisesta ulkonäöstä.

Henkilökohtaisesti itseäni söisi ihan mielettömästi, jos tietäisin, että hakkaisin treenissä ja kehityksessä päätäni seinään vain siksi, että pitäisin itseni tiukassa tikissä ympäri vuoden. Silloin kun keskityn oikeasti lihaskasvuun kilpailukauden ulkopuolella pyrin nimeomaan olemaan päästämättä painoa laskusuhdanteeseen. Se saa toki junnailla pitkään samassa, eikä sen tarvitse nousta koko aikaa, mutta itselläni homma tuppaa menemään niin, että esimerkiksi tuolla 11 kuukauden edellisellä offseasonilla paino nousi alkuun kisakunnosta kaikkein reippaimmin ja loppua myöten painon nousu oli enää todella marginaalista. Ja koko tämän ajan pyrin silti lisäämään koko ajan asteittain ruokaa enkä pelkää painon nousua.

Painonnousu ei pelottanut itseäni tippaakaan, koska tällöin oikeasti tiesin, että kroppani on menossa oikeaan suuntaan ja sillä on riittävästi resursseja kehittää sitä lihasmassaa, joka pääpointtini sillä hetkellä olikin. Kiristelyt sitten kisakaudella omanaan, mutta jos paino alkoi putoamaan, niin lisäsin vain ruokaa, koska kiristely ei ollut todellakaan sillä hetkellä tavoitteena. Jos pohja kiristelyille on luotu huolella, eli on syöty hyvin ja maltettu olla sohlaamatta turhia höpöhöpöjumppia, niin kertyneen rasvan pystyy karistamaan pois todella helposti. Jatkuvasti rasvanpolttoa tavoittelemalla se fläsän tiristely sen sijaan ei ole helppoa, vaan käytännössä aikaa haastavaa ellei jopa mahdotonta.

Naisessa ihan oikeasti saa ja kuuluukin olla rasvaa, ja olen tässä riutuneessa nykylookissani jopa vähän haikaillut tuon tuhdimman peräsimeni perään. Voin ihan totta aika monta kertaa tiukassa ”unelmakuosissa” olleena todeta sen, että se sixpäkki ja vähärasvainen hanuri ei tee ketään onnelliseksi. Useamman tapauksen sivusta katsoneena täytyy myös todeta, ettei siihen tiukkaankaan kuntoon pysty olemaan tyytyväinen, jollei ensin osaa nauttia itsestään myös normaalirasvoissa. Aina löytyy joku paikka, joka ei ole hyvä, eikä silloin enää kiinnosta, jos yksi osa-alue olisi toivotussa kunnossa. Plah.

Saumaton toppi: TÄÄLTÄ* (alessa) // Adidas-trikoot: TÄÄLTÄ* // Reebokin tennarit: TÄÄLTÄ*

Miksi ihmeessä ne yksittäiset asiat ulkonäössä ovat meille niin isoja? Miksi emme osaisi nauttia omasta ulkoisesta habituksestamme kokonaisuutena? Jokaisella kuitenkin on niitä epätäydellisyyksiä, ja sehän ulkonäöstä ja kokonaisuudesta tekee nimenomaan mielenkiintoisen, upean ja persoonallisen. Yleensä myöskään kukaan muu kuin sinä itse et huomaa niitä ”puutteitasi”, ja hyvinkin monissa tapauksista ne saattaa olla täysin itse keksittyjä. Normaalipainoiselle aktiiviselle ihmiselle se rasvan grammallinen määrä kehossa ei pitäisi olla niin pilkun päälle, eikä vaakakaan anna tähän yksiselittäistä tai absoluuttista mittaria varsinkaan lihaskasvua tavoittelevalle ihmiselle.

Vatsa sisään, ryhti iskuun, leuka pystyyn ja omia parhaita puolia esiin. Ei se kilo tai kolme vähemmän rasvaa sinusta kauniinpaa tee. Ei ihan oikeasti, joten parempi opetella kantamaan itsesi olit sitten tavoitekunnossasi tai et. Ei se timmi mimmikään mikään kaunis ilmestys ole, jos hartiat ovat lysyssä ja ulosanti on yhtä vetelä kuin lehmän häntä.

Itsevarmaa ja ryhdikästä alkanutta viikkoa ja laadukkaita treenejä hyvin syötynä!

Kurkkaa myös: Voiko olla fit, vaikka kropassa oliskin läskiä?

Edellinen juttuni: Meidän äiti paljastaa musta asioita!

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen