MIKSI NORMAALIPAINOISET PELKÄÄVÄT PAINONNOUSUA?

*Sisältää mainoslinkkejä

Normaalipainoinen, terve ja itsestään huolta pitävä aktiivinen ihminen. Vaakalukema heilahtaa ylöspäin ja päivä sekä itsetunto on pilattu. Lepopäivinä mieluummin kärsitään nälästä syöden vajaasti kuin noudatetaan kehon ilmiselviä signaaleja, jotka suomenkielessä tunnetaan termeillä nälkä, väsymys ja kiukkuisuus. Sitten myös lepopäiviä skipataan sen vuoksi, koska pelätään mitä käy, jos uskaltaisi levätä. Lepääminen tarkoittaa sohvalla makaamista, ja sehän tunnetusti vain lihottaa! Päivän alkuun katsot itseäsi peilistä ja toteat näyttäväsi hyvältä, mutta vaa’an päällä vierailun jälkeen maailmasi romahtaa ja pidät itseäsi maailman ällöttävimpänä löysänä rumiluksena, koska vaaka näyttää +300 grammaa viime viikosta. Mitä täällä tapahtuu?

Auta vain armias, kun tulee viikonloppu ja hätäpuhelua henkimaailmaan lähtee viimeistään silloin, kun on kyseessä juhlapyhät ja notkuvat juhlapöydät. Äidin leipomukset vievät kielen mennessään eikä salille pääse, koska juhlapyhät häiritsevät aukioloaikoja eikä lenkillekään kerkeä kaiken sen sosialisoinnin ja elämästä nauttimisen keskellä. Tämän jälkeen morkkis tuhoaa kaikki ne ihanat syntyneet muistot, jotka rakkaiden kanssa yhdessä olosta on syntynyt.

Vaa’allahan tämä monesti näkyy juhlapyhien jälkeen, ja syitä tähän olen avannut jo omassa postauksessaan tovi sitten. Nopeat painonheittelyt nimenomaan normaalipainoisella ihmisellä usein on nimenomaan pääosin nesteitä ja suolistoin kertyneitä massoja, eikä se pullapitkosiivu heilahda salamana jenkkiksille. Lisäksi jos ihan oikeasti sinne hanuriin on pamahtanut laardia, ja tämä on tullut liikkumattomuudella ja/tai ylisyömällä herkkuja ja rasvamättöruokia, niin tämähän on superhelppo korjata treenillä sekä normaaliin fiksuun ruokavalioon palaamalla.

Itsehän olen jojoilun mestari. Jojoilen jatkuvasti kilpaurheiluni vuoksi, ja välillä olen suorastaan sairaalloisen rasvattomassa kunnossa ja toisinaan taas niissä normaalirasvoissa. Vähän tuhdimpaakin kehityskautta on tullut testattua, ja vitsi että oli mukavaa sekin. Yksi Hesen kerrosateria ylimääräisillä sipulirenkailla ei riittänyt, ja valmentajan iskiessä auton avaimet käteen, kävin kipaisemassa uuden rundin Hesen autokaistan kautta. Pihvi kasvoi ja niin kasvoi hanurikin. Ruoka maistui ja ainakin treeni kulki, kehitystä tuli olan takaa ja omistin vielä komean ghettobootyn. Wiggle Wiggle Wiggle. Ja vielä kerran Wiggle. ;)

Miten selvisin henkisesti tästä rajummasta rasvan määrästä? No ihan hemmetin hyvin, kiitos kysymästä! Se oli ihanaa! Ei tarvinnut uhrata ajatustakaan sille, että näkyykö sixpäkki tai edes minkään lihaksen raja mistään suunnalta, koska tiesin, ettei todellakaan edes tarvitse. Treeni kulki, kehitystä tuli ja olin todella tyytyväinen kehooni, ja miksi en olisi ollut? Rasvanko takia? Mikä rasvassa on niin kamalaa? Mielenkiintoisin juttu tässä oli, että sain jatkuvasti vierailta ihmisiltä kysymyksiä bussipysäkeillä, kassajonossa ja opiskelijabileissä, että mitä urheilulajia harrastan, kun näyttää siltä, että nyt on likka treenannut. Hah, ja rehellistä läskiä oli enemmän kuin koskaan. Se siitä vähärasvaisuuteen liitettävästä sporttisesta ulkonäöstä.

Henkilökohtaisesti itseäni söisi ihan mielettömästi, jos tietäisin, että hakkaisin treenissä ja kehityksessä päätäni seinään vain siksi, että pitäisin itseni tiukassa tikissä ympäri vuoden. Silloin kun keskityn oikeasti lihaskasvuun kilpailukauden ulkopuolella pyrin nimeomaan olemaan päästämättä painoa laskusuhdanteeseen. Se saa toki junnailla pitkään samassa, eikä sen tarvitse nousta koko aikaa, mutta itselläni homma tuppaa menemään niin, että esimerkiksi tuolla 11 kuukauden edellisellä offseasonilla paino nousi alkuun kisakunnosta kaikkein reippaimmin ja loppua myöten painon nousu oli enää todella marginaalista. Ja koko tämän ajan pyrin silti lisäämään koko ajan asteittain ruokaa enkä pelkää painon nousua.

Painonnousu ei pelottanut itseäni tippaakaan, koska tällöin oikeasti tiesin, että kroppani on menossa oikeaan suuntaan ja sillä on riittävästi resursseja kehittää sitä lihasmassaa, joka pääpointtini sillä hetkellä olikin. Kiristelyt sitten kisakaudella omanaan, mutta jos paino alkoi putoamaan, niin lisäsin vain ruokaa, koska kiristely ei ollut todellakaan sillä hetkellä tavoitteena. Jos pohja kiristelyille on luotu huolella, eli on syöty hyvin ja maltettu olla sohlaamatta turhia höpöhöpöjumppia, niin kertyneen rasvan pystyy karistamaan pois todella helposti. Jatkuvasti rasvanpolttoa tavoittelemalla se fläsän tiristely sen sijaan ei ole helppoa, vaan käytännössä aikaa haastavaa ellei jopa mahdotonta.

Naisessa ihan oikeasti saa ja kuuluukin olla rasvaa, ja olen tässä riutuneessa nykylookissani jopa vähän haikaillut tuon tuhdimman peräsimeni perään. Voin ihan totta aika monta kertaa tiukassa ”unelmakuosissa” olleena todeta sen, että se sixpäkki ja vähärasvainen hanuri ei tee ketään onnelliseksi. Useamman tapauksen sivusta katsoneena täytyy myös todeta, ettei siihen tiukkaankaan kuntoon pysty olemaan tyytyväinen, jollei ensin osaa nauttia itsestään myös normaalirasvoissa. Aina löytyy joku paikka, joka ei ole hyvä, eikä silloin enää kiinnosta, jos yksi osa-alue olisi toivotussa kunnossa. Plah.

Saumaton toppi: TÄÄLTÄ* (alessa) // Adidas-trikoot: TÄÄLTÄ* // Reebokin tennarit: TÄÄLTÄ*

Miksi ihmeessä ne yksittäiset asiat ulkonäössä ovat meille niin isoja? Miksi emme osaisi nauttia omasta ulkoisesta habituksestamme kokonaisuutena? Jokaisella kuitenkin on niitä epätäydellisyyksiä, ja sehän ulkonäöstä ja kokonaisuudesta tekee nimenomaan mielenkiintoisen, upean ja persoonallisen. Yleensä myöskään kukaan muu kuin sinä itse et huomaa niitä ”puutteitasi”, ja hyvinkin monissa tapauksista ne saattaa olla täysin itse keksittyjä. Normaalipainoiselle aktiiviselle ihmiselle se rasvan grammallinen määrä kehossa ei pitäisi olla niin pilkun päälle, eikä vaakakaan anna tähän yksiselittäistä tai absoluuttista mittaria varsinkaan lihaskasvua tavoittelevalle ihmiselle.

Vatsa sisään, ryhti iskuun, leuka pystyyn ja omia parhaita puolia esiin. Ei se kilo tai kolme vähemmän rasvaa sinusta kauniinpaa tee. Ei ihan oikeasti, joten parempi opetella kantamaan itsesi olit sitten tavoitekunnossasi tai et. Ei se timmi mimmikään mikään kaunis ilmestys ole, jos hartiat ovat lysyssä ja ulosanti on yhtä vetelä kuin lehmän häntä.

Itsevarmaa ja ryhdikästä alkanutta viikkoa ja laadukkaita treenejä hyvin syötynä!

Kurkkaa myös: Voiko olla fit, vaikka kropassa oliskin läskiä?

Edellinen juttuni: Meidän äiti paljastaa musta asioita!

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

MIKSI KENENKÄÄN EI PITÄISI TAVOITELLA KIREÄÄ KUNTOA?

”Vau! Kuinka kauan olet treenannut tuon ulkonäkösi eteen?”  Vastaus: En päivääkään. Tämä saamani kysymys sai minut todella hämilleni, eikä tämä ole ainoa kommentti tai viesti, josta huokuu täysin eri ajatusmaailma missä itse elän. On tullut ”tavoitekondista”, ”unelmakroppaa” ja muita omaan makuuni jopa hieman pelottavia toki kehuiksi tarkoitettuja kommentteja. Ihailulla ja tavoittelulla on vissi ero, ja rivien välistä usein huomaa, kummasta näissä viesteissä on kyse. En siis tahdo pahoittaa kenenkään mieltä, vaan lähinnä koen jossain määrin vastuukseni myös valistaa, mikä asian laita todellisuudessa on.

Tässä Toronto Pro Supershow’n pilkottaessa reilu neljän viikon päässä horisontissa tulee taas mietittyä, että saisi olla kyllä harvinaisen vatipää, että tätä hommaa tekisi vain ulkonäön vuoksi. Jos itsellä ei olisi minkäännäköisiä kilpaurheilullisia tavoitteita tässä hommassa, niin olisin kyllä jo hyvän päivää sitten iskenyt naamani valtaisaan puurokattilaan, imenyt kiduksiini riittävän määrän ravintoa ja siirtynyt takaisin raskaiden rautojen alle takomaan kehitystä ja painamaan duunia räjähtävyyden sekä kehonhallinnan pariin. Tuleva kesäkuntoni olisi ollut luokkaa ”big booty bitches” jäätelöllä valeltuna ja sanasta sixpäkki tulisi ensimmäisenä mieleen jääkylmä Pepsi Max-keissi. Olisi kelvannut tuokin kombinaatio (heh), mutta kisaturnee odottaa, ja olen kyllä siitä aika pähkinöinä!

Kyllä tässä on jo muutaman viikon ajan menty siellä ”terveellisyyden viivan alapuolella”, mutta se kuuluu aina jossain määrin kilpaurheiluun. Tässä hieman totuuksia tästä ”unelmakropasta”:

  • Treenitehot painot ja sarjapituudet kärsivät. Treenitehot ovat oikeasti vahvassa laskussa. Salitreenini ei tällä hetkellä siis enää kehitä.
  • Tässä ei siis todellakaan enää rakenneta lihasta, vaan päinvastoin taistellaan fysiologisia faktoja vastaan, ettei se lihas purkautuisi energiaksi ja sulaisi pois. Kehoni siis tällä hetkellä pyrkii tuhoamaan myös lihasmassaani.
  • Salitreenissä ei tahdo enää tulla hiki pintaan ei sitten millään. Salitreenin päätteeksi tyhjä lihas myös tuntuu siltä, että teinköhän niille juuri treeniä vai en.
  • Nivelet kuivuvat ja kehon suojaavat nesteet ehtyvät. Kyykätä tai mavettaa en enää voi, sillä vanha vamma istuinluun alueella on jo liian ”kuivunut”. Muutenkin vammariski on koholla, joten treenissä pitää oikeasti vähän varoa normaalia enemmän.
  • En pysty enää vetämään kovin pitkiä vapaaohjelmatreenejä, sillä puhti ei riitä kovin pitkään. Kroppa myös lämpeää hitaasti, ja selän notkeusliikkeet tuntuvat ikävältä kuivassa selkärangassa. Ulkonäön takia for real?
  • Koska nesteet eivät tahdo pysyä enää kuivuvassa kropassa sisällä, koko ajan janottaa ja pissittää. Saatan yhden salireissun aikana juosta kolmesti vessassa.
  • Unta ei tahdo aamuisin enää riittää yhtä hyvin kuin normaalisti.
  • Vireystila arjessa kyllä ottaa tässä vaiheessa pakosti hittiä, ja lepoon on oikeasti pakko alkaa panostaa. Iltaisin ei enää jaksa lähteä suhaamaan mihinkään. Voin siis sanoa, että kyllähän tässä väsyttää välillä.
  • Vielä hormoonitoimintani rullaa, mutta voin sanoa, että kohta ollaan tuttuun tapaan ”kesälomalla”.
  • Tämän hetkistä kuntoa en pystyisi pitämään kovin pitkään yllä. En ihan oikeasti, ja kisakauden jälkeen minäkin saan kasvattaa taas hanurirasvani takaisin. Miksi siis ulkonäön vuoksi edes haluaisi saavuttaa jotain hetkessä katoavaa?

(Tämä ei siis ollut mikään ”yhyy on niin sairaan rankkaa”-lista, vaan ihan reality check niille, jotka tätä kuntoa tavoittelevat) 

Kun tuota listaa kirjottelin, niin kyllähän itsekin tuli repeiltyä, että kaikkeen sitä itsekin on aikoinaan tullut lähdettyä mukaan, hah! Kaikista näistä väliaikaisista sivuvaikutuksista huolimatta koen silti, että homma on ihan superantoisaa. Ehkä juuri sen takia, että tiedän homman pelaavan nimeomaan kisakautta kohden ihan hemmetin hyvin, ja tiedän tulevani olemaan omalla mittapuullani ihan törkeän hyvässä iskussa kesän kisaturneella rapakon takana. Omaan hyvään fiilikseen vaikuttaa vahvasti, että tiedostan, että tämä on vain lyhyehkö aika, jonka jälkeen palataan taas normaaleihin kehon rasvoihin. Jos eläisin elämääni tässä ”kisaprepissä” ja tämän hetkisessä kropassani pitkällä tähtäimellä ja vain ulkonäköni vuoksi, niin elämäni olisi taatusti aivan karmeaa ja synkkää. Jollakin harvoilla pirulaisilla genetiikka toki antaa myöten pysyä terveellä tavalla kireämmässä kunnossa ympäri vuoden, mutta kuten suurimmalla osalla naisista genetiikkani suosii rasvan alla piilossa olevaa sixpäkkiä ja rasvaista pyllyä.

Hommat ovat myös hyvin pitkälle asennekysymyksiä ja kokemuskin jeesii, mutta en silti edelleenkään piru vie tätä ilman kilpaurheilullisia tavoitteita painaisi tässä kireydessä menemään. Jos tähän pisteeseen olisin riipaissut itseni vain ulkonäön vuoksi, niin sehän olisi aivan sairasta ja väittäisin voivani todella pahoin. Herra Leivoksen mukaan omassa nykytilassanikin hämää jopa häntä se, että näytän pääsääntöisesti niin freesiltä ja hyvinvoivalta, ja tähän vaikuttaa vahvasti se vuosien työllä alle rakennettu lihasmassa. Ilman tätä alla olevaa lihasmassaa näyttäisin oikeasti aika karmealta. Luuta, nahkaa ja verisuonia.

Toivon rakkaat silmäparit siellä toisella puolella, ettei kukaan teistä lähtisi tavoittelemaan tätä nykyistä kuntoani, enkä saisi enää yhtäkään ”tavoitekunto”-viestiä missään kanavassa tai kyselisi tähän kuntoon vievästä ruokavaliostani. Itsekään en pystyisi tätä kuntoa ylläpitämään määräänsä pidempään, ja joskus hamassa tulevaisuudessa, kun minäkin viimeisen kisani vedän plakkariin, palaan minäkin tavallisten kuolevaisten pariin, enkä vastaavaan kuntoon itseäni enää itseäni dieettaa, koska siinä ei piru vie ole järjen häivää. Motivoitua ja inspiroitua toki saa, mutta järki ja kylmät faktat on hyvä pitää vintillä mukana. Jos siis haluat ottaa minusta mallia, niin katso kuvia minusta viime talvena. Sellainen minä oikeasti olen, ja sen kropan tavoittelu voi ollakin ihan realistista. Älä siis ikinä vertaa itseäsi ammattilaisfitnesskisaajan (tai edes amatöörikilpailijan) kisakauden ympärillä olevaan kroppaan, ja tämän pitäisi olla kaikille selvä juttu, muttei useiden saamieni viestien ja kommenttien perusteella oikeasti näin ole.

Treenaa mieluummin vahvaa ja lihaksikasta kehoa kohden, kuin jatkuvasti kireää hanuria ja ympäri vuoden silmille paukkuvaa sixpäkkiä tavoitellen. Kova kyykkytulos rasvalla kuorrutetulla bootyllä tai penkkaava nainen on musta huomattavasti upeampaa katseltavaa kuin jatkuvasti riutunut, pahoinvoiva ja ravinnostaan syyttä suotta takakireä likka. Kilpaurheilu erikseen, mutta jatkuvalla syötöllä terveysviivan alapuolella vetäminen ei ole kovinkaan upeaa ja ihailtavaa. Tiedän henkilökohtaisen kokemuksen pohjalta, ettei se sixpäkki ihan oikeasti tee ketään onnellisemmaksi, mutta piru vie, kuinka paljon intoa ja paukkuja voikaan arkeen tuoda maastavetoennätykset kunnon sapuskalla vauhditettuna. Se vasta on sitä silkkaa parhautta! Ja jukolauta se kesäkunto on juuri se kunto, johon bikinit heinäkuun helteillä isket päällesi! Uh. Olen puhunut.

Hurjan vahvaa ja realistista viikon puolta väliä! Kaboom!

Vilkaise myös aiheeseen liittyen: Mitä fitnesskisadieeteistä tulisi ottaa opiksi?

Edellinen juttuni: Nälkä lepopäivinä? Paljon silloin kuuluisi syödä?

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen