MILLOIN MEIDÄN HÄITÄ JUHLITAAN JA MITEN?

*Sisältää mainoslinkkejä

Kosinnastahan on pyörähtänyt jo yli kuukauden päivät, mutta hääsuunnittelut ovat olleet jo tuossa sivussa vauhdissa jo jokusen tovin. Vaikka hääblogiksi tätä en ole muuttamassa, niin annettakoon tässä vähän esimakua tämän pariskunnan avioliittoaikeista. Bridezillaksi en ole ryhtynyt, enkä ajatellutkaan missään vaiheessa monsterimorsmaikuksi ruveta. Jumpan kanssa ollaan molemmat aika suurpiirteistä, nopeapäätöksistä ja helppoa sorttia. Vatvominen, pikkunippeleistä stressin riuhtominen ja pilkun viilaaminen ei kuulu meidän tapoihimme, ja nopeat liikkeet ja päätökset ovat meillä aina näyttäviä. Hommat kulkevat tällä kaksikolla usein Kummelista tutulla tyylillä:

-Onks tää hyvä?
-Tää on paras.
-Me otetaan tää.

Mies on isommissa asioissa vähän vertailevampaa ja pohtivampaa tyyliä, mutta tämä likka luottaa intuitioonsa aika voimakkaasti, ja harvoin se on johtanut harhaan. Kutsukortit ovat käytännössä luotu, vieraslista hahmoteltu sekä juhlapaikka, kirkko, catering sekä kuvaaja ovat jo hanskassa. Kaasot löytyvät kelkassa, häiden teema on aika selkeästi hahmoteltu ja jopa monet yksityiskohdatkin ovat jo muotoutuneet tuossa ohessa. En tiedä ammunko itseäni jalkaan, kun totean, että helpostihan nämä kemut tuntuvat järkkääntyvän, ja aika kova luotto on, että kekkereistä tulee juuri meidän näköiset ja rennot. Mitään megaisoja överikekkereitä meille ei ole tulossa, ja sopivan näppärät hääkemut ovat enemmän meidän makuumme.

Vihaan snobeilua ja kilpavarustelua yli kaiken, ja totta puhuen pitkäänhän olin jo sitä mieltä, että tämä likka ei perinteisiä häitä tahdo. Kosinta kuitenkin sekoitti pään, ja tässä sitä mennään, että hups vaan hei. Ehkä kaikkein muodollisempia hienostokekkereitä ei meille kuitenkaan tule, ja näin on kyllä kaikki vähänkään meidät tuntevat jo valmiiksi olettaneetkin. Kirkossa meidät kuitenkin vihitään, ja virallisten hommien after partyissä meille kahdelle päivän päätehdelle pääasia on se, että jengillä on hauskaa, meininki on lupsakkaa sekä tottakai ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi. ;)

Aim’n-swetari: TÄÄLTÄ* // Aim’n-collarit: TÄÄLTÄ*

Paljastetaanpa tässä otsikon lupailemana informaation jyväsenä näin lopuksi, että tättärää! Meidän häitä siis juhlitaan heti alkuvuodesta talvikekkereiden merkeissä täällä Tampereella! Olen aina automaattisesti tuumaillut, että kesämorsmaikkuna sitä olla pitää, mutta tuossa heti kosinnan jälkimainingeissa parin päivän höpinöiden pohjalta päätettiin letkeästi riipaista liitto viralliseksi ja tämä likka rouvashenkilöksi jo vähän rivakampaan tahtiin. Olen toiminnan naisia, ja minähän en häitäni jaksa vuotta järjestellä. Odotettiinhan tätä sormusta jo melkein vuosikymmenen verran, joten turhaanhan tässä enää nokkaa tuhistelemaan. Se olisi vähän niinkuin #leivokset2018, ja alle viisi kuukautta siihen, että pääsen marssimaan alttarille tuon elämäni miehen kanssa! Aijai, kyllä kelpaa! <3

Potkua ja pusuja starttaavaan viikkoon!

Kurkkaa myös:
Meidän parisuhteen erikoiset faktat
& Mikset pidä sormusta? Vaihdanko sukunimeä?

Edellinen juttuni: Näin teet itsestäsi täyden pellen

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

MIKSET PIDÄ SORMUSTA? VAIHDANKO SUKUNIMEÄ?

*Sisältää mainoslinkkejä

Lähteekö sukunimi vaihtoon häiden myötä? Miksi sulla ei näy kuvissa sormusta? Polttavia ja kiperiä kysymyksiä, mutta niinhän se menee, että kysyvälle vastataan!

Otetaanpa käsittelyyn ensin tuo kuumotteleva nimiasia. Piia Pajunen. Sitä nimeä olen totellut kohta 27 vuotta. Jos ihan rehellisesti sanon, niin pakko todeta, että tuosta nimestä luopuminen tulisi kirpaisemaan tätä naista kovasti, sillä jotenkin se on vaan osa minua ja identiteettiäni. Asia ei kuitenkaan ole niin simppeli, ja toisaalta tuntuisi aivan mielettömältä kantaa myös yhteistä sukunimeä.

Sen verran pitkälle vaihtoehtojen poissulkemisessa on kuitenkin päästy, etten kaksiosaista sukunimeä ota, joten homma on vähän niinkuin fifty-sixty, ja kuulemma miehekkeelle tuo sukunimiasia on se ja sama. Miestä uudelleen lainaten, niin yksi vaihtoehtohan toki olisi sekin, että vedettäisiin hatusta ihan uusi sukunimi molemmille. Kommenttiboksiin otetaan siten vastaan huikeita ehdotelmia, ja tarjoan herasheikin (ja ehkä kaljankin), jos joku meille uuden käyttöön asti päätyvän perheen nimen keksii. Eivaan viitsi vitsi, hah! Veikkaan, että annan asian vielä muhia, ja mulle riittää, että tiedän homman (ja itseni) nimen vaikka ihan viime hetkillä.

Ja entä se sormus? Kun se ei nyt näy kimmeltävän jokaisessa somekuvassani. Some on some. Senhän pitäisi jokaisen ihmisen tietää, ettei siellä näy ainoa totuus, mutta ilmeisesti se on vielä hämärän peitossa osalle kansasta. Osa julkaisemistani kuvista on napattu myös ennen kihlausta, jolloin sormusta ei ole vielä ollut. Treenille lähtiessäni jätän myös tuon kihlauksen kivenkovan symboolin kotiin turvaan, että treeneillä voi viskellä rautaa ilman huolta siitä, että kohta on nimetön ruhjeilla tai koru tuhottu. Ihan joka hetki killutinta ei ole siis räpylässä, mutta suurimman osan ajasta kyllä. Hyvin se on kyllä tuohon räpylään jo iskostunut, ja oikein mieluusti sitä joka hetki kannan, jos sen vain heti treenin jälkeen muistan nimettömääni takaisin sujauttaa, heh.

Veikkaan myös, että syksyn kisojen alla tuo valkokultainen tekele on ihan käytännön syistä pakko pistää hetkeksi kokonaan turvaan korulippaan kätköihin, koska kyllä. Ihan kuten hanurista ja tisseistä (jaa mistä tisseistä?), niin kisaprepin riutumisen myötä katoaa myös sormista sitä tavaraa. Tässä ohi mennen ihan hyvä käytännön esimerkki ja muistutus siitä, ettei se rasvanpoltto ole koskaan paikallista, heh.

Armykuvioinen trikoomekko: TÄÄLTÄ*

Mitä tästä tänään opimme? No ainakin sen, että sormetkin laihtuvat, some pissii linssiin ja että tällä naisella on edessään kiperiä päätöksiä! Jaiks!

 Muikeaa sunnuntai-iltaa ja potkua alkavaan viikkoon!

Vilkaise myös: Parhaat puolen miehessäni!

Edellinen juttuni: Herkkuhommia – Superkevyt marjasorbetti!

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen