KÄRSINKÖ MINÄ SOMEN ULKONÄKÖPAINEISTA?

*Sisältää mainoslinkkejä

Vaikuttaako rasvaprosentti seuraajamääriin tai tykkäyksiin? Aiheuttaako some mulle ulkonäköpaineita? Pelkäänkö pullahtamista sporttisen somehabitukseni vuoksi? Olen kilpaillut pitkään urheilulajissa, jossa merkittävä osa arvostelusta muodostuu lähes suoraan ulkokuoreni ja kehonkoostumukseni perusteella, ja kilpaurheilun vuoksi olen myös ”joutunut” jojoilemaan kehon rasvojeni kanssa melkolailla. Toimin myös ammatinharjoittajana roolissa, jossa olen ulkoisesti paljon esillä. Julkaisemassani kuvamateriaalissa vartaloni on luonnollisesti paljon näkyvillä ja etenkin urheilun merkeissä.

Tuoko some minulle paineita pysyä tikissä tai olla lihomatta? Täytyy rehellisesti sanoa, että eipä juurikaan. Multa ehkä muutenkin puuttuu tietynlainen itsekriittisyysgeeni ulkonäköasioiden suhteen etenkin kropan puolesta, mutta ymmärrän, että somen tuomiin paineisiin on helppo tarttua. Joskus olen meinaan ollut hieman kriittisempi itse kanavissani julkaisemissani kuvissa, ja varmasti tämänkin postauksen kuvista osa olisi voinut jäädä julkaisematta jossain vaiheessa. Miksi? Koska rehellisesti elin siinä käsityksessä, että Instassa ”ei ole okei” julkaista muuta kuin kuvia kropasta täydellistä kropan kulmasta hieman kypsymättömänä nuorena naisena. Noh, asia korjaantui onneksi aika pian.

Se, miksi mun on helppo olla ulkoisella habituksellani näkyvässä roolissa, johtuu myös ehkä siitä, olen itse paasannut täällä somen ihmeellisessä maailmassa siitä rasvaprosentin mitättömästä vaikutuksesta ulkonäköön, ja olen korostanut sitä, että on ihan okei olla vähärasvainen tai vähän muhkeampi. Olen rehellisesti sitä mieltä, että kaikki on jees, ja siksi mulla on myös helppo olla itseni kanssa ulkoisessa habituksessani ”mitä vaan”. On helppo seistä sanojeni takana olemalla ihan vain sen näköinen, mikä milloinkin olen. Joskus olen pehmeämpi ja joskus taas huomattavasti tikimmässä kuosissa. En ole yrittänyt piilottaa tätä tai noudattaa vain silotettua somepintaa. Mäkin olen ihminen. En somen sirkuseläin.

Olen lisäillyt niitä ulkoisesti vähän heikompiakin kuvia tai pätkiä itsestäni, joten oma ”some-minäni” ei ole muutenkaan joka tilanteessa kovinkaan kiillotettu. Varsinkin Instagramin MyStoryissä saattaa vilahtaa vatsamakkaraa (kyllä, vaikka olisi sixpäkki, niin makkaroita tulee silti), todella epäedullista kulmaa vartalostani tai meikitön naamani harva se hetki. Ja joo. Mut tunnistetaan nykyään kaduilla ja kylillä toisinaan hämmentävän laajalti. Mun ei tarvitse tuntea siitä huonoa fiilistä, jos satun hengaamaan mättöpitsalla oluttuoppi kädessä niin, että joku seuraajani tämän näkee, koska olen nimenomaan tuonut tätä inhimillistä puolta itsestäni esiin. Voin myös könöttää huonossa ryhdissä vatsa pömpöttäen puiston penkillä hekotellen frendin kanssa. Ei paljoa haittaa. Se on sitä todellisuutta.

 

Se kyllä mihin itse olen somessa välillä sortunut on, että millaiselta se keho normaalisti ihmisellä näyttää. En siis oikeasti ihmettele, että jengillä menee aivot solmuun, kun menee itselläkin. En toki omalta osaltani vertaa itseäni näihin, mutta jotenkin se on onnistunut viilaamaan linssiin sen verran, että hävettää jopa ihan sanoa, että pyöriessäni esimerkiksi hieman erilaisissa treeniympäristöissä kokemus on ollut avartava. On tullut huomattua, että treenava ja hyväkuntoinen ihminen voi olla ihan minkä kokoinen tai muotoinen tahansa. Ja upealla tavalla.

Te ihmisolennot, jotka koette alemmuuden tunnetta siitä, ettei kroppanne näytä samalta kuin Instagramin kehonmuokkaukseen keskittyviltä sometähdillä, niin avatkaapa silmänne ihan oikeassa maailmassa. Menkää hetkeksi istuskelemaan aurinkoisena kesäpäivänä biitsille tai vaikka ihan vain keskustan penkille vilkkaana päivänä. Katselkaa, miltä ihmiset oikeasti näyttävät! Ei siellä näy pilvin pimein mitään vähärasvaisia veistoksia, joiden pakarat ovat pyöreät ja pystyt kuin jalkapallot, vaan suurin osa ympärilläsi täällä tallustelevista on aivan tavallisia ihmisiä ja vartaloita. Ei siitä tarvitse tuntea huonoa fiilistä, että ei näytä samalta kuin Instan megastarat, joita loppupeleissä on aika hemmetin harvassa.

Yksi hämmentävimmistä mutta samaan aikaan realistisimmista saamistani kommenteista meni kutakuinkin niin, että jos somea tai Instagramia ei olisi, niin henkilö voisi vihdoin päästää irti siitä lihomisen pelosta, ja lopettaa himotreenaamisen ja ruuan tarkkailun. Apua! Siis tämä on todellista totta. Tähän väliin onkin hyvä heittää ilmoille kysymys, että miten sun toiminta tai itseesi suhtautuminen muuttuisi, jos koko some räjäytettäisiin tuhannen säpäleiksi? Näistä asioista ei siis tarvitse tuntea häpeää, ei todellakaan sillä. On vaan hyvä tunnistaa, mikä omaa toimintaa ohjaa, ja onko suunta kestävällä pohjalla. Mieti siis nyt hetki. Miten oma elämäsi muuttuisi?

Jonkin verran multa on kyselty myös sitä, että kuinka paljon tikkiin viritetty ulkoinen kunto vaikuttaa IG:n seuraajamääriin tai tykkäyksiin. Voin sanoa, että viime kesänä ollessani elämäni kovimmassa tikissä seuraajamäärieni kasvu hipoi lähes nollaa, että siitä voi jokainen päätellä suoran korrelaation näiden kahden välillä. Ennätyskasvua seuraajamäärissä on taas aina tullut, kun olen ollut pehmeimmässä kunnossa, joten kaipa näissä ratkaisee ihan muut asiat, kuin se rasvaprosentti ja vatsapalikoiden paistaminen, heh! Mielestäni kuitenkaan kenenkään oma ihmisarvo ei pitäisi perustua tykkäysten tai seuraajien määriin saati ulkokuoreensa, joten eipä siitä sen enempää.

Myöskin suurin osa somessa seuraamistanoi ihmisistä tai sporttajista omistaa melko erinäköisen vartalon kuin minä. On hoikkaa, muhkeampaa, lihaksimpaa tai sirompaa. On lyhyttä ja pitkää. On monen moista. En seuraa näitä ketään siksi, että haluaisin näyttää samalta. Seuraan näitä henkilöitä siksi, että heistä huokuu jotain muuta mielenkiintoista. Intohimo ja hyvä meininki. Itsevarmuus omissa nahoissaan virheineen kaikkineen. Niitä kun löytyy niiltä veistoksiltakin.

Adidas-toppi: TÄÄLTÄ* // Adidas-shortsit: TÄÄLTÄ* // FAST-megapullo: TÄÄLTÄ*

Ihan käytännön tärppejä siihen, miten siitä somen tuomista paineista ja ulkoisesta itsekriittisyydestä voisi päästä eroon:

  • Älä aina lisää someen sitä kuvaa, missä näytät hoikimmalta. Kokeilepa alkaa lisäämään niitä kuvia, missä onkin yksinkertaisesti paras yleisfiilis tai kaunein hymy.
  • Jos pohdit, voitko laittaa kyseisen kuvan julkiseksi, koska et ehkä näytä parhaimmalta siinä, niin LAITA. Voi olla erittäin terapeuttista ja kehittävää itseäsi ajatellen lisätä myös niitä kuvia, joihin et ole ihan täysin tyytyväinen. Pieni makkara jossain tai ei niin edustava kulma hanuriasi ajatellen, mutta muuten kun kyseessä olisi niin mahtava kuva. Tämä käynnistää usein positiivisen kierteen, ja voi lisätä itsensä hyväksymistä juuri sellaisena kuin olet.
  • Älä jumankekka mieti sitä IG-feedisi ulkoasua. Siis mua oikeasti järkyttää, kuinka paljon tavalliset nuoret naiset pohtivat, miltä heidän oma Instafeedi näyttää, ja sopiiko kyseinen kuva siihen?!? MITÄ!?!? Mihin tämä maailma on mennyt? Ei sen somen tarvitse olla mitään kiiltokuvaa. Lisää kuva, joka on hetkestä tai muuten vain susta ihana, eikä se, joka sillä hetkellä sopisi sun feediin.

Häikäisevää viikonloppua just sulle ja sellaisena kuin olet!

Kurkkaa myös:
Rajuimmat kuntokuvani vuodelta 2017
4 x Mättösalaatti – Ah, mitä hyvää!

Edellinen juttuni:
Miten syömiseni on muuttunut kilpaurheilun jälkeen?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram