MITEN SELVIÄN NOUSEVAN ELOPAINON KANSSA?

*Sisältää mainoslinkkejä

Tättärää! Lisää painoa kehiin! Melko pitkäksi venähtänyt kisakausi paukuteltiin muutama viikko sitten vihdoin plakkariin, ja sehän tarkoittaa sitä, että on aika palautua vähän enemmän sinne normaalien rasvavarantojen pariin. Pientä pehmenemisen trendiä on omassa varressani jo mahdollista havaita, ja nykytilanteeseen olisikin tarkoituksena rohmuta heittämällä useampi kilo sitä rehellistä silavaa. Eilen edesautetoin asiaa vetäisemällä huiviin aimosatsit lukuisien santsiannosten kera vaivalla väännettyjä juhlatarjoiluja (snäppiseuraajat tietävät panostukseni, hah!) kihlajais-valmistujais-tuparikekkereissämme, ja aijjettä muuten maistui!

No miten minä sitten selviän tämän asian kanssa? Miten pää pysyy kasassa, kun alkusyksyn lempparifarkut jäävätkin pieniksi ja housunnappi puristaa? Mitä nuppi siihen tuumaa, kun hihan suusta esiin singahtelevat lihakset vaipuvat piiloon rasvakudoksen alle ja sixpäkki pehmenee silmissä? Ai siis miten? No kiitos kysymästä, mä pärjään oikein hyvin! Suoraan sanottuna, aijjettä! Kuinka helmeä! Mitäpä sillä sikspäkillä muutenkaan täällä hyisessä Suomessa tekisi. ”Winter is coming” sanottiin Game of Thronesissa, ja tuohan pitää paikkansa. Eipähän palele talvella.

Painolukema tuntuu olevan lukemattomille naisille ihan järisyttävän tärkeä. Peilikuva miellyttää edes jossain määrin niin kauan, kunnes käydään vaa’an päällä ja huomataan, että hittolainen. Yksi kilo liikaa! Siis yksi kilo! Sen jälkeen pelihousut repeävät liitoksistaan, vaikka vielä kaksi minuuttia sitten ne tuntuivat päältä ihanan istuvilta ja imartelivat kinttuja täydellisesti.

Oma normaalipainoni pyörii nykytilassaan helposti siellä yli 60 kilossa, ja sanotaanko näin, että 61 taitaa olla se alin, mihin se on tavoitteellisen salitreenin jälkeen normaalitilassaan iskostunut. 65 kiloon ihan tieten tahtoen yritin vuonna 2014 päästä, mutta piru vie, kun jäi puolesta kilosta kiinni ennen kuin oli aika lähteä kiristelemään uutta kisakautta kohde n. Olisi ollut meinaan hauska tuokin rajapyykki tällaisena 156 senttisenä viipottajana rikkoa, ja ihan toden totta tämä oli oikeasti tavoitteenani pelkästään huvin vuoksi ja urheilun kannalta, hah!

Mun olisi aivan turha lähteä havittelemaan mitään muuta painolukemaa tai rasvamäärää, koska siinä ei yksinkertaisesti olisi minkään tason järkeä. Jos haluan pysyä terveenä, saada kehitystä, jaksaa treenata sekä jaksaa ylipäätään elää ja sähköttää hyvällä fiiliksellä eteenpäin, niin parempi mun on ottaa se luonnollinen laardi avosylin vastaan. Vatsalihakset mitä luultavammin taas putkahtavat tuttuun tapaan piiloon, ja nuo XS-koon farkut vaihdetaan taas tässä jossain vaiheessa suurempiin. Itsehän meinaan omistan kilpaurheiluni puolesta peruskuteista kaksi vaatemallistoa, kun samoja farkkuja ei voi ympäri vuoden käyttää.

Jokaisella meistä on myös jonkin asteinen geeniperimässä isketty ”set point”, johon keho pyrkii hakeutumaan. Tässä rasvaprosentissa keholla on usein luontaisesti parhain olla, ja tätä vastaan voi olla jatkuvalla syötöllä hieman haastava taistella. Tässä tapauksessa korostaisin erityisesti tuon set pointin rasvaprosenttia, sillä jos esimerkiksi naispuolinen henkilö sattuu vähänkään menestyksekkäästi salin puolelle eksymään, niin varteen tarttunut lihasmassa yleensä tuppaa näkymään myös siellä rasvattomassa kehonpainossa. Vaikka rasvaprosentti olisi sama, niin vaakalukema voi olla melkoisen eri sfääreissä ilman, että henkilö olisi muuttunut täydelliseksi virtahevoksi. Itsehän en siis voisi millään tasolla hyvin vähänkään pidempään pörrätessä samoissa painolukemissa, mitä esimerkiksi kuusi vuotta sitten pyörin.

Aim’n-collegepaita: TÄÄLTÄ* // Superstretch-farkut: TÄÄLTÄ*

Asettuu se vaakalukema sitten mihin tahansa, niin eiköhän se tässä elämässä ole tärkeintä, että itse voi oikeasti hyvin ja puhtia sekä intoa riittää. Elämä ei ole niin vakavaa, eikä painolukemankaan pitäisi tehdä siitä elosta sen kummoisempaa varsinkaan silloin, mikäli on kyse täysin terveestä ja normaalipainoisesta (tai ennemminkin normaalirasvaisesta) ihmisestä. Jos kyljessä on vähän pehmoista ja olkalihas ei pingota kireänä hihan suusta, niin nainen voi silti olla aika upea tapaus.  ;)

Sopivan painavaa viikonvaihdetta! ;)

Vilkaise myös:
Miltä näyttää 156cm ja 61kg?
Miksi normaalipainoiset pelkäävät painonnousua?
Miksi paino nousee, kun syö hiilareita?
Edellinen juttuni:
Mitä päälle? 10 x päivän asut!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

EIKÖ KINOSTELE? OTTIKO MOTIVAATIO RITOLAT?

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen jo aiemmin raapustellut etenkin treenimotivaatioon liittyvää (näin jälkikäteen tsekattuna yllättävän) pätevää settiä omana postauksenaan, joten pistäpä se ihmeessä myös lukuun TÄÄLTÄ. Tänään kuitenkin fokusoin hommaa vähän eri näkövinkkelistä ihan sillä ajatuksella, että motivaatiokysymyksiä voisi heijastaa myös sekä sinne treeniin mutta myös elämän muille osa-alueille. Aina kun ne opiskelut eivät liikaa napostele tai mieluummin nyppisi säärikarvojaan pinseteillä, kun iskisi kätensä työlään ikuisuusprojektin kimppuun saati painuisi salille prässin väliin kinttuja rakentamaan.

Motivaatio-ongelmaiset ihmissielut voidaan jakaa karkeasti kahteen porukkaan. Ensimmäinen poppoo on se, joka pääsee hyvään vauhtiin ja laittaa hösseliksi, mutta jossain vaiheessa homma aina lässähtää kuin pannukakku, ja hienon startin jälkeen ei jää paljoa jälkipolville kerrottavaa. Jälkimmäiseen porukkaan kuuluvat puolestaan ne jantterit, jotka eivät alunperinkään saa hommaa liikkeelle, ja aloitus siirtyy aina vain siihen kuuluisaan ensi viikkoon.

PORUKKA A – KUN MOTIVAATIO TAKKUAA

Jos ei motivoi, niin mieti mikä on syynä. Yksittäisistä motivaation laskusuhdanteista ei kannata liikaa antaa vinttinsä mennä nurin, mutta jos toistuvasti yhä tihenevissä ja pidemmissä jaksoissa huomaat kärsivääsi motivaation katoamistempusta, niin voi olla oikeasti syytä pohtia, että teetkö elämälläsi oikeita asioita. Sinua ei tarvitse kiinnostaa samat asiat kuin naapurin Maijua ja hänen ystäviään tai sinun motivaation lähteesi on ihan luvallista olla jotain, mitä koko lähipiirilläsi ei ole.

Uskokaa tai älkää, mutta myös minulla on ihan yhtälailla niitä päiviä tai ihan kausiakian, kun ei tekisi mieli tehdä yhtään mitään tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. Ei kiinnostaisi pistää tikkuakaan ristiin lihaskasvun eteen, volttien heittäminen ei sytytä laisinkaan, opiskelu ei napostele tai blogin puolella ei tahdo näppis sauhuta. Ihan sama kuinka hyvä tai kokenut jossain olisit, niin aina motivaatiossa tulee kuoppaa ja pomppua. Tuskin tältä planeetalta löytyy yhtäkään täydellisyyttä hipovaa motivaatiomasiina, joka iloisin pompuin pistäisi joka ikisenä vuoden päivänä hamaan loppuunsa asti satanen lasissa hösseliksi. Ei muuten varmana, joten juuri sinun ei tarvitse olla se ensimmäinen. :D

Helpottaa myös kummasti omaa suhtautumista takkuavaan menoon, kun antaa itselleen luvan olla välillä epämotivoitunut. Siitä ei siis tarvitse potea väkisin huonoa omatuntoa, koska tämä fiilis tulee väistämättä jokaiselle eteen aina säännöllisesti. Miksi siis väkisin rankaista itseään oman vinttinsä sisällä siitä, että on vain ihan tavallinen kuolevainen ihminen ja kokee aivan luonnollisia tunteita?

PORUKKA B – KUN MOTIVAATIOTA EI TAHDO KOSKAAN LÖYTYÄ

Tähän kohtaan heittäisin ilmoille yhden jännän ajatuksen. Motivaatio tulee tekemellä ja toteuttamalla eli se on usein toiminnan tulosta. Välillä on yksinkertaisesti vain otettava itseään niskasta napakasti kiinni, ja pakotettava toimimaan vastoin omaa kiinnostustaan, jos jotain haluaa saada aikaiseksi. Motivaatio voi yllättäen löytyä, kun vauhtiin pääsee takkuisesta alusta huolimatta ja huomaa, että tavoitemittarin täyttymistä lähdetään edes pikku hiljaa valumaan.

Sillä ei ole väliä mistä aloittaa tai kuinka pienestä, kunhan aloittaa. Siinä monilla meneekin mönkään, että aloittamisen muuri kasvaa niin suureksi, sillä oletetaan, että heti on saatava ihmeitä aikaiseksi ja homma lepattamaan heti ensikosketuksella. Näin ei kuitenkaan ole, vaan pienillä pelimuuveilla voi jo päästä hyvään alkuun ja pahimmasta yli. Kun huomaa, että tekemällä saa jotain aikaiseksi ja homma etenee edes pikkuriikkisen, niin se kivien ja kantojen alta pitkään kaiveltu motivaatio lähtee sieltä hiljalleen löytymään. Motivaatio harvemmin tulee itsestään, vaan sen eteen tulee tehdä töitä.

Adidas-toppi: TÄÄLTÄ* // Aim’n-trikoot: TÄÄLTÄ*

Ja mitä esimerkiksi allekirjoittaneen treenimenoon tulee, niin ei minullakaan joka kerta treenille lähtiessä ole tunnelma katossa ja terminaattorivaihde silmässä. Totta puhuen suurimmalla osalla treenikerroista lähtö on minullakin jokseenkin uneliaan oloinen, ja sohva houkuttelisi peräsintä huomattavasti enemmän kuin jalkaprässin näyttäminen. Treeniahjolle kuitenkin raahautuessani lämmittelyn aikana lähtee hiljalleen kroppa ja vintti lähes poikkeuksetta heräämään, ja äkkiä sitä painetaankin musat korvilla sekä virne suun pielessä eteenpäin. Se kuuluisa ”just do it” ei ole meinaan lainkaan huono vinkki Nikeltä. ;)

 Motivoivaa viikonvaihdetta!

Vilkaise myös: Saako ja kannattaako treenistä ottaa lomaa?

Edellinen juttuni: Lempiherkkuni? Unelmakotini? Faktoja musta!

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen