Vuoteni 2016 – Kohokohtia, kompastuskiviä ja mullistuksia

Vaikka kaikki näyttävät jo elävän asianmukaisesti tiukasti vuodessa 2017, niin mieleni teki vielä hetkeksi katsahtaa kuluneeseen vuoteen. Tähän kokosin lyhyesti kuluneen vuoden tapahtumia, ja bloginihan aloitti tykittämisen täällä Fitfashionilla vasta maaliskuussa, joten matkan varrella mukaan tarttuneille seuraajille osa tästä vuodesta voi olla hieman sumennossa. Tästä tämä vuosi pähkinänkuoressa siis lähtee!

TAMMIKUU

Olin juuri joulun alla saanut kutsun maailman toisiksi kovimpaan ammattilaiskilpailuun Arnold Internationaliin Ohion Columbukseen, mutta preppi lähti melko puisesti käyntiin, sillä jalkaan pamahti kipsi ja kainaloihin kyynärsauvat. Tammikuu menikin treenatessa kahdeksan kertaa viikossa kipsin ja keppien kanssa, mutta onneksi Jumppa oli apuna kantamassa treenikassia ja levypainoja laitteisiin. Kipsin sain onneksi pois kuusi viikkoa ennen h-hetkeä tammikuun lopussa, joka oli suuri huojennus, vaikka edessä oli vielä kuntoutusta ja epävarmoja hetkiä vapaaohjelman parissa. Irtisanouduin myös täysipäiväisestä palkkatyöstä, sillä totesin, että täyspäiväisen duunin, ammattimaisen urheilun ja diplomi-insinöörin tutkinnon loppuun saattamisen kombinaatio oli vienyt minut lähinnä burnoutiin. Kaiken kaikkiaan siis yksi rankimmista prepeistä tähän mennessä, kun elämä oli muuten vähän kuluttunanut ja heittänyt risuja naisen tielle. Mutta elämä on. :D

IMG_6204 IMG_6207

HELMIKUU

Helmikuussa otin vähän enemmän aikaa itselle, ja kuukausi sisälsi myös jalkaterän kuntoutusta ja kisakunnon viimeistelyä. Pääsin tekemään ensimmäistä kertaa vapaaohjelmaani neljä viikkoa ennen kisaa jalan armoilla, mutta onneksi koreografia oli vanha tuttu edellisen syksyn skaboista. Pian startattiinkin Jumpan kanssa reissu kohti Jenkkilää! Reissun lähtiessä oli pieni voittajafiilis, sillä en reilu kuukausi takaperin voinut olla lainkaan varma, jäisikö tämä elämäni kovimmista kisamahdollisuuksista kokonaan minulta välistä.

IMG_8120 IMG_8047 IMG_7904

MAALISKUU

Maaliskuu starttasi Columbuksessa, ja Arnold International oli kyllä huikea kokemus. Koko sirkus oli kyllä järkätty reteästi ison maailman malliin, ja meistä pro-kisaajista pidettiin todella hyvää huolta. Jalkavamma salli pienestä kipuilusta huolimatta täysillä vedetyn vapaaohjelman, vaikka vetäisinkin yhden pienen perslaskun kesken kaksiminuuttisen spektaakkelini. Muuten meni oikein nappiin, vaikka tämä pieni feilaus kirpaisikin aivoista jonkin verran. Tämä oli kyllä mieletön reissu, ja olisihan tuonne vielä joskus huikea päästä uusiksi!

Niin ja tottahan tosiaan! Maaliskuussa aloitin myös bloggaamisen täällä FitFashionilla, jeij!

FotorCreated 1789529 12829495_10153974296823454_4103669066882923255_o

IMG_8426 (1) IMG_8419 (1)

HUHTIKUU

Huhtikuussa paukuteltiin läpi perinteiset Fitness Classic-skabat, ja tiimikaverit vetivät kippoa kotiin. Huhtikuussa pamauttelin myös parit kuvaukset, mutta muuten kuukausi näytti menneen aika rauhaisissa tunnelmissa omasta kilpailukaudesta palautuessa. Tuntui ihanalta keskittyä kahden putkeen vedetyn kisakauden jälkeen palautumiseen ja hiljalleen taas nousujohteiseen treeniin ilman selkeää lukkoonlyötyä seuraavaa kisatavoitetta. Back to basics!

IMG_9650 IMG_9355 IMG_9501

TOUKOKUU

Toukokuussa tuli reissattua perheilemässä, sukuloimassa ja kavereiden nurkissa lähes joka viikonloppu. Ehdittiin myös käydä juoksemassa Jaanan kanssa Red Bull 400 Kuopiossa, ja minusta tehtiin Pro Bodyyn useamman aukeaman juttu kansikuvan kera.

image image

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KESÄKUU

Lähdettiin Jumpan kanssa ensimmäiselle yhteiselle oikealle lomalle kahdestaan sitten vuoden 2008, eli äkkilähdöllä pakettimatkalle Turkkiin, ja teki muuten eetvarttia! Reissun perään vietettiin maailman huikein Juhannus Pro Elite Teamin kanssa Lahden kupeessa Suikeron mökillä. Musta tuli myös täti maailman ihanimmille kaksostytöille. Oikein passeli kesäkuu! Alkava kesä oli myös siitä poikkeava, että ensimmäistä kertaa neljään vuoteen en ollut kisaprepillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

nakyvat-vatsalihakset
Naama, kun loma loppuu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

HEINÄKUU

Perustin toiminimen, eli minusta tuli virallisesti yrittäjä! Riipaisin siis, vaikka vajaa vuosi sitten multa kysyttäessä asiasta vastasin vielä, että ”hell no!”

Reissattiin myös vähän lisää, ja lähdettiin Pro Elite Teamin kanssa Berliiniin Joonaksen luo. Loppukuusta harrasteltiin myös kotimaanmatkailua, joista upeimpana kohteena täytyy mainita Yyteri! Heinäkuu oli myös surffitukkani kulta-aikaa, ja suoristusrauta unohtui lähes koko kesäksi kaapin perälle.

Berliini-4 Berliini-total-2 piia-kysy2-2  yyteri-11

ELOKUU

Elokuussa riipaistiin vielä Jumpan kanssa mun synttäripäivänä Budapestiin. Tykästyttiin kohteeseen todella paljon, ja otettiin reissusta kaikki ilo irti. Budabestissä käytiin myös ehkä maailman siisteimmällä salilla! Elokuu huipenti yhden huikeimmista kesistä ikinä! Elokuun aikana näin myös paljon vanhoja kavereita, ja ymmärsin, ettei mun oikeasti tarvitse 100% varmasti tietää, mitä tulen tekemään a) vuoden päästä b) viiden vuoden päästä c) 20 vuoden päästä.

treeni-lomalla-9 Budapest-2 Budapest-5

SYYSKUU

Kisakausi käynnistyi täällä Perä-Pohjolassa, ja ensimmäistä kertaa en itse ollut kisaamassa syksyllä. Jyväskylän karsinnoissa huollettiin tiimikavereita ja läntättiin hanuri tuomaripenkkiin! Reissattiin myös kisojen merkeissä likkain kanssa Prahaan, jonne lähdin neiti Malytchevan kisaorjaksi Prague Pro-skabaan. Oli kyllä sairaan hauska reissu, vaikka paljon muuta ei keretykään näkemään kuin kisapaikkaa ja hotellia. Syyskuussa hyppäsin myös ensimmäisen benji-hyppyni, ja oli huisia!

jkl-karsinta-6

evls-prague-pro-6 evls-prague-pro-5  img_8443

LOKAKUU

Lokakuussa oli taas perinteisen Nordic Fitness Expon vuoro, ja vuokrattiin Pro Elite Teamin kanssa oma kimppakämppä. Viikonloppu oli huikean hauska, vaikka sutinaa riitti. Välillä levittelin värejä tiimikavereille, suurimman osan ajasta tuomaroin, hetkittäin istuin katsomossa ja osan ajasta vietin FASTin messuosastolla. Lokakuussa startattiin koutsi-Pajulahden kanssa kasaamaan mulle tuliterää vapaaohjelmaa vuodelle 2017! Lokakuussa tehtiin Jumpan kanssa myös ensimmäinen asuntotarjous eräästä asunnosta, mutta lopulta meni paksumman lompakon omistaneelle ostajalle se huusholli. Näin jälkikäteen katsottuna onneksi niin, vaikka hyvä sekin oli. Löydettiin vain paljon huikeampi.

pro-elite-team-9

pro-elite-team-6
Vuoden bäkkärikuva: Persujen Timo Soini antamassa vakavaa palautetta vaparifitneksen kaksinkertaiselle Suomen mestarille! :D

 

MARRASKUU

Marraskuussa lähdin huoltamaan Suomen tiimiä Puolan Bialystokiin Fitnessin MM-kisoihin. Samalla reissulla suoritin myös kansainvälisen tuomaritestin. Alkusyksy oli melkoista menemistä, ja marraskuussa oli onneksi hieman hengähtämisen merkkejä ilmassa. Marraskuussa minä ja Jumppa juhlistettiin myös meidän yhdeksättä vuosipäivää (romanttisesti Friends&Brgrissä hamppareilla).

fitness-mm-2 fitness-mm-8 fitness-mm-15

JOULUKUU

Rauhallisesti alkanut joulukuu muuttui melko kaaokseksi, kun ostettiin Jumpan kanssa aika nopeilla liikkeillä meidän unelmien asunto! Joulukuu menikin yhdessä häsellyksessä muuttopuuhien ja kämpän laittamisen parissa. Joulukin meni tänä vuonna allekirjoittaneelta melkolailla ohi, mutta onneksi Joulu tulee tänäkin vuonna uusiksi!

ensiasunto

muutto-2

Jösses. Olipahan vuosi. Tuntuu, että kuluneeseen vuoteen on mahtunut vaikka ja mitä, ja edellisestä vuoden vaihteesta tuntuu olevan lähes ikuisuus aikaa. Tältä vuodelta toivoisin hieman enemmän tasaisuutta, mutta toisaalta janoan kokemuksia ja elämää. Voisin tietty ottaa vastaan hieman pienemmällä sirottimella niitä mullistuksia, ja puolestaan ottaa avosylin vastaan tasaisen fiilistelevää arkea sekä sopivalla lusikalla niitä piristysruiskeita väliin. Veikkaan kuitenkin, että tämä vuosi tuo mukanaan ihan mielettömiä reissuja ja unohtumattomia kokemuksia. Sen takaa tulevan kesän kisarumbani Pohjois-Amerikan puolella, ja saas nähdä mihin muualle tässä taas päätyy. Toki toivon, että säilyn hengissä kesään asti, sillä tässä olisi diplomityö kirjoittamatta, kisahööki alkamassa ja elinkeino ylläpidettävänä! Hommaa siis piisaa, mutta kunhan osaan hallita paletin, niin eiköhän se siitä lutviudu. Jau!

Edellinen juttuni: Kysymyksiä ja vastauksia ravinnosta ja treenistä!

Seuraa minua:
Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

 

Kun kroppa leviää alle

voimalaitos

Takareidet. Nuo ikuiset murheenkryynit, mitä tulee tämän likan urheilu-uraan. Niiden kanssa on tullut rämmittyä aikamoinen matka vuodesta 2008 ja itketty litroittain kyyneleitä niin kivusta, pettymyksestä kuin epätoivosta. Niiden kanssa on kokeiltu lähes kaikkea, ja toivo on ajoittainut nostanut päätään, mutta joka kerta olen vain saanut pettyä karvaasti. 2011 eteenpäin olen lopettanut toivomisen ja rypemisen, ja keskittynyt yksinkertaisesti pelaamaan niillä korteilla mitä käytettävissä on. Kukaan ei ole vielä tänä päivänä saanut yksiselitteistä diagnoosia vaivastani, ja kuvista ei löydy mitään. Olen siis lopettanut jo aika päiviä syyn etsimisen, sillä en enää usko, että syytä tai parannuskeinoa löydetään.

Tarina alkoi siitä, kun joulukuussa 2007 heitin itseni väsyneenä niskoilteni niin että rysähti kesken volttisarjan (onneksi tämä edes tallentui videolle, koska muuten olisi mennyt hukkaan, hah!), mikä näin jälkikäteen tarkastellessa on todennäköisesti aiheuttanut selkärangan iskun myötä jonkun suojareaktion, joka heijastuu alaselän kautta takareisiin. Tammikuussa 2008 oikea takareiteni vetäisi eräänä aamuna bussissa matkalla kouluun totaalikramppiin ja nytkyttelin pari päivää kuin osittaisesti halvaantunut. Diagnoosina revähdys, ja tällöin järkeilin, että nyt voin pistää heikomman vasemman jalan venyvyyden samalle tasolle. Pari viikkoa eteenpäin, ja sama juttu vasurissa.

Diagnoosina edelleen paha revähdys ja kaikennäköisiä fysioterapia- ja hoitomuotoja kokeiltiin parisen vuotta, mutta kaikista seurasi vain entistä pahempaa kipua ja samat krampit sekä tuhansia euroja köykäisempi lompakko (onneksi oli opintolaina sekä vanhemmat). Krampin palautuessa jaloilla pystyi treenaamaan täysin normaalisti, mutta seuraavat päivät käveltiin taas vaappuen pingviininä, kun tavallisen askeleen ottaminen venytti takareittä jo ihan tarpeeksi ja tuntui kuin puukolla olisi viiltänyt.

Pari vuotta jopa tyhmän sitkeänä päästelin menemään, mutta aloin välttämään takareiskoja ärsyttäviä liikkeitä (kaikkea venyttävää), mutta lopulta tilanne oli se, että pelkissä räjähtävistä ponnistuksista tai jopa juoksusta seurasi useiden päivien helvetilliset hermokiskonnat ja tauoton totaalikramppitila.

voimalaitos-3

Molempiin takareisiäini käytiin sitten puukon kanssa ronklaamassa kansainvälisen huippukirurgin toimesta kesällä 2010, kun tämä kertoi jatkuvan tulehdustilan aiheuttaneen takareiden lihaskalvojen paksuuntumisen, jolloin lihas kramppaa kivuliaasti kaikesta ärsykkeestä sen ollessa jatkuvasti ahtautuneena. Leikkauksen luvattiin hoitavan koko ongelman (voi luoja miten onnellinen olin), mutta eihän se kokonaan sitä kuitenkaan ratkaissut, mikä oli aluksi todella kova pala niellä. Takareisien faskiotomia oli kuitenkin täysin tämän arvoinen, sillä tämän jälkeen olen pystynyt kävelemään päivittäin täysin normaalisti ja saatanalliset kramppitilat sekä kivuliat hermotuikkimiset jäivät historiaan. Mikä parasta, niin tavallinen treenaaminen on onnistunut tämän jälkeen täysin, kunhan vain maltoin välttää takareiden venyttämistä.

Edelleenkin takareittä venyttävät staattiset tai dynaamiset liikkeet tekevät kipeää, tai usein kipu tulee vasta seuraavana päivänä kestäen muutaman vuorokauden ajan. Joskus ne ärsyyntyvät helpommin kuin yleensä, mutta kokonaisvaltaisen kehonhuollon ja liikkuvuuden pitäminen visusti matkassa helpottaa näitä vaivoja. Eri puolella kehoa esiintyvät kireystilat tai heikkoudet heijastuvat yllättävällä tavalla muualle kehoon, joten tästä minulla ei ole todellakaan varaa tinkiä, sillä se kostautuu heti.

Perhosvoltit, useat hypyt, hyppyjen alastulot spagaatiin ja lukuisat muut aiemmin luistaneet liikkeet, joista nautin aivan suunnattomasti, ovat jääneet täysin unholaan. Salilla takareisien treenaaminen koostuu melko rajoitetusta repertuaarista, ja mm. kaikenlaiset SJMV-variaatiot, raskaat eristävät liikkeet ja muut vähääkään venyttävät takaosaston liikkeet ovat lukeutuvat täydellisesti no-go-kategoriaan. Monet pakaraliikkeet aiheuttavat myös kipua takareiteen, ja on välillä päivästä kiinni, mitä pystyy tekemään. Jalkatreenit ovat itselläni toisaalta se pienin rajoitteista, sillä ehdottomasti kovin osuma tulee vapaaohjelman puolella.

voimalaitos-5

Spagaatiin sujahdan vain ja ainoastaan kisapäivänä kisalavalla (ammattilaispuolella fitnessissä on pakolliset liikkeet, ja spagu on yksi niistä). Edes käsilläseisontaan en pysty ponnistamaan tavanomaisesti seisoma-asennosta suoralla jalalla, koska takareiteen kohdistuu nopeahko venytys. Tässä kun tätä kirjoitan, niin muistan taas, kuinka hemmetin paljon tämä vamma on rajoittanut uhreiluani ja treenaamistani, mutta toisaalta voin samalla olla ylpeä, kuinka pitkälle olen päässyt kaikesta huolimatta, ja ennen kaikkea kuinka äärimmäisen vähän uhraan tälle paskalle enää ajatustoimintaani (lue: en oikeastaan yhtään, whaat?!?!). Jes, hyvä Piude!

Toisaalta olen myös erittäin kiitollinen takareisieni kohtalosta, sillä se oli yksi merkittävä syy, miksi vapaaohjelmafitnessin pariin päädyin. Kilpacheerleadingin parissa joukkueen kanssa treenatessa ja kisatessa pakolliset liikkeet oli vain pysyttävä suorittamaan vaikka sattuisi, mutta vapaaohjelmafitnessissä (amatööripuolella) pakollisia liikkeitä ei ollut, ja ohjelman sai rakentaa omien liikkeiden ja vahvuuksien varaan, kunhan vain tiettyjä arvosteltavia osa-alueita pystyi ilmentämään. Tämä siis tuntui lähes täydelliseltä ratkaisulta itselleni ja takareisilleni (ja parille muulle silloiselle vaivalle), ja sitähän se tosiaan näin jälkikäteen tarkasteltuna on osoittautunut olemaan. Enää ei tarvinnut väkisin uhrata kroppaansa ja sinnittelemään kivun kanssa. Ei edes hyvän tarkoituksen ja joukkueen puolesta.

Positiivisuudella eteenpäin ja plaa plaa ei paljon kuran osuessa omaan tuulettimeen paljoa lämmitä. Nyt jälkikäteen asian hyväskyttyäni jo aika päiviä sitten voin sanoa saaneeni tästäkin rapakeissistä jotain oppia irti, ja tässä ne tulevat tiivistetysti:

  • Luoviminen myös muiden sattuneiden urheiluvammojen kanssa (lähes aina on plan A, B, C ja Ö)
  • Lepo, kropan kuuntelu ja kokonaisvaltainen kehonhuolto on saaterin kova juttu
  • En ole kuolematon (kaikkea ei tarvitse opetella kantapään kautta)
  • Selän notkeuden hankkiminen, kun jaloista sitä ei enää saanut irti
  • Etukäteisviisaus on usein parempaa kuin jälkiviisaus
  • Päätyminen aivan mielettömään lajivalintaan (pidempi lista mitä tästä olen saanut)

voimalaitos-2

Paskoilla korteillakin voi päästä pitkälle, jos ne vain osaa pelata oikein. Mielestäni niin elämä kuin kilpaurheilu on hyvin pitkälle strategista touhua, ja pelisilmää tulee löytyä, jos haluaa päästä mahdollisimman menestyksekkäästi eteenpäin. Olisin voinut lopettaa urheilun jo aikapäiviä sitten, mutta halusin kokeilla luovia kaikesta huolimatta silti eteenpäin, ja onneksi niin tein. Se on todellakin ollut kaiken sen arvoista, vaikka matka ei ole aina ollut helpoimmasta päästä, mutta toisaalta, onko se meistä kellään.

Voisin keskittää ajatukseni siihen, kuinka pirun monipuolinen ja näyttävä voisin olla vapaaohjelmassani ja kuinka paljon monipuolisemmin voisin muutenkin treenata, jos takareiteni toimisivat normaalisti, mutta mitä sillä saavuttaisin. Nämä ovat realiteettini tällä hetkellä, ja ovat olleet sitä viimeiset kahdeksan vuotta, joten on vain pakon kautta opittu menemään niillä, mihin on voitu vaikuttaa. Voisin myös hakata edelleen väkisin kipua aiheuttavia liikkeitä, mutta se on jo onneksi opittu kantapään kautta, että sillä ei hankita kuin tervaa ja höyheniä omaan niskaan. Turha itseään on tuhota, kun voi keskittyä kehittämiseen. Tilanne on omassa hallinnassani, eikä ole pahentunut 2010 vuoden leikkauksen tuoman helpotuksen jälkeen enää ollenkaan, kun olen malttanut kuunnella itseäni. Ja perkule, miten pitkälle olen silti päässyt.

piia-pajunen-takareidet

Olipas osittain synkeä postaus, mutta Raimo Silakkaa lainatakseni: ”Urheilu on kivaa, ja mulla on kotiasiat kunnossa”. ;)

Rauhallista Itsenäisyyspäivän iltaa! ♥

Edellinen juttuni: Kysy, niin mä vastaan!