MITEN SÖIN TEININÄ?

Voi niitä huikeita teinivuosia! Tähän aikaan protskubuumista, ruokavalioista ja ”Jutta ja superdieeteistä” ei ollut kenelläkään tietoa, ja syötiin sitä mitä tarjolla oli. Ennen paistettiin pannukakkuja, ja nyt lasketaan kaloreita. Lihomista en koskaan pelännyt eikä kiinteistä pakaroista ja sikspäkin esiintaikomisesta höpisty lähipiirissäni. En tiedä oliko se tällöin niin ilmoillakaan, ja somessa silloin oli in vielä IRC-galleria ja Facebookista oli juuri tullut iso juttu. Belfieitä ei tunnettu, fitness-termiin ei törmännyt missään, ja kukaan ei esitellyt vatsalihaksiaan somekuvissa. Vaikea sanoa, olisiko erilaisessa some-maailmassa eläminen vaikuttanut millä tavalla omaan tai ympäristöni toimintaan, mutta toisaalta en rehellisesti usko, että omaa lujaa päätäni olisi kovin helposti käännytetty. Olen meinaan ollut jo nuoresta asti aika tiukka likka periaatteissani, ja ”hömpötyksiin” en ole sortunut, heh.

Urheilun ravinto-oppina muistan yläasteikäisenä urheilijan alkuna aina treenien päättyneen valmentajan käskyyn, menkää kotiin katsomaan salkkareita ja syömään samalla oikein kunnolla. Minähän tottelin molempia käskyjä, ja salkkareita siivitti aina hyvä annos sapuskaa. Tämä oli oikeasti näin jälkikäteen katseltuna mielestäni ehkä parasta ravintokasvatusta (positiivista aivopesua) teinitytöille. Ihan totta. Muutenkin meillä urheilun parissa ruoka oli nimenomaan kova juttu, ja varmasti tälläkin on ollut oma vaikutuksensa positiiviseen ja huolettomaan suhteeseen ruuasta. Joukkueen sisällä oli nimenomaan ”siistiä” syödä, ja kisamatkojen buffet-pöydistä lapattiin lautaset aina kilpaa täyteen safkaa, hah! En tiedä lähtikö se valmennuksesta vai osuiko joukkueeseen vain sopiva kombo erittäin nälkäisiä likkoja, mutta ainakin aika positiivinen itseään kirjaimellisesti ruokkiva oravanpyörä siinä oli vuodesta toiseen kasassa.

Noh, miltä näytti teini-ikäisen Piian ateriarytmi? Tässä sitä nyt tulee:

AAMUPALA

Tätä en skipannut koskaan. Silkkaa parhautta oli, jos jääkaapista löytyi eilisen ruuan jämiä, joita sai imaista aamupalaksi huiviin. Spagettia ja jauhelihakastiketta, makaroonilaatikkoa tai kotikutoista pitsaa. Aijettä. Niillä lähti päivä käyntiin, tai näiden puutteessa usein meni sämpylää mehevillä täytteillä tai jugurttia myslin kera. Kahvinjuonnin jaloa taitoa en tällöin vielä omannut, ja ehkä ihan hyvä niin.

LOUNAS KOULUSSA

Vaikka kaikki kitisivät, että kouluruoka oli pahaa, niin minä mussuttelin menemään. Ruokalan rajoituksia yritin aina rikkoa, ja ylimääräisiä kalapuikkoja piiloteltiin perunamuusikasan alle. Ruoka kuin ruoka, niin minä kyllä söin. Kylkeen vähän leipää tai näkkäriä, niin nälkä lähti. Liikuntalukiossa ruokatunti osui usein omaharjoittelutunnin päälle, joten sinne oli hyvä painella volttituokion jälkeen tankkaamaan kumpu täyteen. Lähipiiri muodostui pääosin urheilijoista, niin eipä samoissa pöydissä kenelläkään vajaita lautasia tahtonut näkyä.

KOULUN JÄLKEEN

Kotiin päästyäni meni ihan mitä vaan, mitä keittiön kaapeista löytyi, ja nimenomaan aika paljon. Parasta oli sulattaa pakastimen kätköistä kokonainen pussillinen äiskän leipomia korvapuusteja mikrossa, ja syödä ne kaikessa rauhassa keittiön pöydän äärellä Aku Ankkaa lueskellen. Monesti tuli kyllä haettua koulun jälkeen läheisestä K-marketista Pirkan suklaapatukoita tai mansikkatäytesuklaalevy ja naposteltua menemään. Ehkä ei parasta välipalavaihtoehdoksi, mutta hälläkö väliä. Pääasia että tuli syötyä. :D

Hanuriin mulla on mennyt kaikki jo yläasteikäisenä. Sukuvikoja, hah!

PÄIVÄLLINEN

Päivällinen oli kotona aina tarjolla, ja nimenomaan mentiin ihan perinteisellä kotiruualla. Meillä syötiin todella paljon perunaa (lue: aina), ja höyrytettyjen pottujen kyljessä oli todella usein parsakaalta ja porkkanaa, ja niitä vedeltiin äiskän kanssa kilpaa ja taisteltiin kattilan viimeisistä paloista. Näiden kyljessä oli usein lihaa tai lihakastiketta, ja salaattikulho iskettiin aina myös pöytään. Usein tuli syötyä myös keittoja. Oli kalakeittoa, kesäkeittoa, hernekeittoa, jauhelihakeittoa ja nakkikeittoa. Äiskä hallitsi näiden salat!

ILTAPALA

Lukioon mennessäni treenit osuivat aina todella myöhälle, ja arki-iltoina treenit olivat aina kello 19.30-22.00. Iltakympin jälkeen pikasuihkun perään kokosin ison tarjottimellisen täyteen ruokaa. Herkkuvoileipiä kunnon täytteillä, jugurttia, mysliä, hedelmiä ja kaakaota. Tämän popsin lähes aina omassa huoneessani katsellen telkkua (koska muut talosssa nukkuivat jo) ja tästä vatsa pyöreänä unille. Silkkaa parhautta. Olenkin aina ollut erittäin tehokas iltasyöjä. Nam!

Piude 16 vee. Makkara on ystävä.

Sapuska-aiheisina muistoina heitettäköön ilmoille, että lukion viereisestä K-marketista sai Maraboun suklaalevyjä usein nipputarjouksena kolme kappaletta kolmella eurolla (say whaat!?). Pakkohan tähän oli aina tarttua, ja ajatus oli joka kerta jalo, kun tuosta satsistahan riittäisi pidemmäksi aikaa. Noh, aika monesti se meni niin, että saman iltana oli jo kaksi minttukrokanttilevyä tuhottu, ja viimeinen imaistiin seuraavana päivänä hyppytunnilla pitkää matikkaa ratkoessa. Heh. Mikä morkkis? Sellaisestakaan ei kukaan tähän aikaan puhunut, ja seuraavana päivänä saatettiin hakea uusi satsi samaisia levyjä. Hups.

Loppusanoiksi iskettäköön, että luojan kiitos olen syönyt jo nuoresta pitäen monipuolisesti ja paljon. Olen myös onnellinen, että olen saanut kasvaa niin ruokamyönteisessä ilmapiirissä niin kotona, koulussa, kaveripiirissä kuin urheiluympyröissä. Tällöin ei todellakaan ole tullut edes ajateltua, että ruuassa olisi jotain ihmeellistä eikä fiksaatioita ainakaan omiin silmiini kenelläkään osunut. Ruokavalioista ei tiedetty, eikä kukaan oikeasti tavoitellut ”kiinteämpää” kroppaa tai vältellyt hiilareita. Luojan kiitos!

Olipa itsellä helppo nuoruus sapuskan puolesta, ja näistä hyvin ravituista teinivuosista on ollut todellakin ihan lyömätöntä hyötyä aikuisiän ammattiurheilupuolelle asti. Score. Jos täällä on nuorempia ihmisiä ruudun takana, niin nyt haarukkaa liikkeelle ja murua ääntä kohti. Syökää sitä ruokaa, ja nauttikaa siitä huoletta. Älkää höynähtäkö kaikennäköisiin ruokahömpötyksiin, ja näin pitkälle minäkin olen päässyt täyttä kotiruokaa mutustelemalla. Syöminen on todellakin jees, ja jos ette muuta selitystä keksi, niin vaikka siksi, että minä sanon niin, hah! :D

Makoisaa ja vatsan täyteistä tiistaita!

Kurkkaa myös: Milloin syömisestä tuli näin vaikeaa?

Edellinen juttuni: Optimoitu treenaaminen vai fiilispohjainen tykittäminen?

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

8 RAVINTOPERIAATETTA, JOILLA PYSYN KUNNOSSA

*Sisältää mainoslinkkejä

Miten jaksat tuollaista kurinalaisuutta vuodesta toiseen? Miten pysyt aina noin tikissä? Näitä kysymyksiä saan arvatenkin usein ja todella paljon. Noh, nämä kaikki ovat suhteellisia asioita, ja se mikä toinen kokee äärimmäisen rajoittavaksi on toiselle samaan aikaan superrentoa toimintaa. Sama juttu on myös ”tikissä pysymisessä”. Yhdelle toisen unelmakunto voi olla se lössöin mahdollinen. Makuasioista on siten turha kiistellä. ;)

Inspauduin aiemmin kesällä Ainon postauksesta, jossa käsiteltiin omia henkilökohtaisia periaatteita jatkuvaan ”tikissä pysymiseen”. Tämä herätti myös tämän likan kaivelemaan vintin perimmäisiä ajatuksia omien ruokailutottumusten takaa, vaikka minäkin kilpaurheilulajini luonteen vuoksi jojodieettailen pitkin vuotta. Välillä olen solakammassa kuosissa ja välillä puolestaan luontaisesti tuhdimmassa, mutta rasvaprosentti ei ole se asia, joka omassa päässäni määrittelee sporttisen kunnon tai ”tikissä” olemisen. Tässä kuitenkin kahdeksan ravintoperiaatetta, joilla pysyn iskussa ympäri vuoden, ja ei kun itse asiaan!

Syön pääosin vain ruokaa, jota minulla sillä hetkellä tekee mieli

Minulla ei lue aamupalan kohdalla määritelmää, mitä söisin, mutta päädyn kyllä lähes aina samaan aamupalakomboon, koska se on vaan niin hemmetin hyvä. Lounaaksi kokkailen sitä, mihin kaapista löytyy ainekset, ja välipalaksi suuhuni nappailen juuri niitä asioita, mitä makuhermoni sillä hetkellä pyytävät. Ruoka on minulle suuri nautinto.

Edellä mainitulla periaatteella menen jokaisella aterialla, ja käytännössä jokaisen ateriani kokoan keväällä aiemmassa postauksessa esittämälläni periaatteella: Tuloksia ilman tiukkaa ruokavaliota? Miten syödä?. Tällä tavalla pistää myös taloutemme komeampi treenaava osapuoli päivittäin menemään, joten sillä ei ainakaan mene ihan hutiin. Kilpaurheilun vuoksi träkkäilen kuitenkin markojakaumaani (IIFYM- eli if it fit your macros-tyyliin) ja energiasaantiani loppupäivästä ”myfitnesspal”-appin avulla, ja syön illalla vielä jäljellä olevat safkat naamariin.

Syön riittävästi

Syön mieluummin enemmän kuin liian vähän. Riittävä ravinto on oikeasti äärimmäisen olennaista kehitykselle kilpaurheilussa (ja ihan yhtälailla tavoitteelliselle treenaajalle ilman kisatavoitteita). Hyvin ravittu voi muutenkin paremmin kuin aliravittu, ja tällöin myös mielihalut pysyvät kurissa, kun kroppa ja vintti on saanut tarpeeksi ruokaa. Mieluummin syön joka päivä riittävästi ja reippaammin kuin nipistelen arkena ja viikonloppuna ahmin herkkuja senkin edestä. Riittävästi syöminen ei tarkoita lihomista vaan nimenomaan pistää kropan toimimaan ja kehitystä tapahtumaan sekä pitää mielen ja kehon tasapainossa.

En suunnittele erillisiä vapaasyöntipäiviä tai cheatmealeja, vaan sisällytän herkut päivittäiseen makrojakaumaani (energiasisältöön).

Noudatan IIFYM-periaatetta, eli laskeskelen kaikki safkat päivittäiseen vakioituun makroravinnejakaumaani. Joka päivä saan siis suurin piirtein saman verran proteiinia, hiilaria ja rasvaa (ja näin ollen kaloreita). Siellä täällä olevat pikkuherkkuset tämän puitteissa eivät siis heilauta kokonaisuutta sen suuremmin, kun kokonaisenergiansaanti pysyy hanskassa.

Kahteen ensimmäiseen periaatteeseeni jatkaen, kun päivittäin saa säännöllisesti oikeasti tarpeeksi ruokaa ja vielä juuri sellaista, mitä sillä hetkellä tekee mieli, niin en koe tarvitsevani herkkupäiviä tai cheatmealeja. Itselleni herkkuja voivat olla muhkeat herkkuleivät, tortillat, huolella hauduteltu mehevä puuro kunnon höysteillä, kuohkea smoothie, proteiinipatukka tai vaikka ihan rehellinen jäätelö, ja näitä voin vedellä vaikka joka päivä, jos siltä tuntuu. Olen muutenkin enemmän suolaisen herkun ja ruuan ystävä, joten normaaliin arkiruokaan panostamalla ja suurella vaihtelunvaralla pysyy tämän likan mielihalut ihan näissä, mitä ruokavalion puitteissa voi huuleen popsia. Sinne saa sujautettua vaikka ja mitä ihan sitä normaalia ruokaa, ja oppiipahan samalla tekemään myös vähän parempia valintoja.

En pelkää poiketa suunnitelmasta ja käytän sopivasti maalaisjärkeä

Häät, sukujuhlat tai muut tärkeät tilaisuudet. Näissä kinkereissä kyllä syön juhlapöydän antimia, mikäli en satu kilpailudieetillä olemaan. Kisaprepilläkin saattaa juhlien salaattipöydästä löytyä sopiva kokonaisuus, jolloin kokoan sen silmämääräisesti ilman vaakoja. Elämässä pitää olla itselläni mukana rentoutta ja joustovaraa, ja jos muutenkin joskus tulee fiilis, että rutiineista pitäisi päästä hetkeksi irtautumaan, niin sitten irrottelen. Ja jos teen näin, teen sen ilman morkkistelua ja hymyssä suin, koska muuten siinä jo vähän vesittyisi koko extrarentoutumisen idea.

Harvemmin suurempia irrottelun tarpeita kuitenkaan enää tulee, sillä en pyri rajoittamaan itseäni muutenkaan liikaa arkena tai pyhinä, ja elämäntapani on kasvanut minuun luonnollisesti ja ajansaatossa hiljalleen minun näköisekseni. Kesäterdelläkin voin nauttia olusen, jos tekee mieli ilman, että sitä tarvitsee merkitä kalorilaskuriin, ja Jumpan kakkupaloista saattaa aina verokarhu viedä maistiaiset. Ja ihan ilman ruokavaakaa ja träkkäämistä. :D

En noudata väkisin asioita, jotka minusta ei tunnu mukavalta tai luontevalta

En usko, että viisi vuotta sitten minusta olisi ollut tällaisen ruokafilosofian noudattamiseen ja tällöin tämä nykyinen tyylini olisi varmasti aiheuttanut minulle enemmänkin ahdistusta ja paineita. Nykyinen toteutusmallini on muodostunut hiljalleen ajan kanssa, enkä tietoisesti ole missään vaiheessa tehnyt suuria muutoksia. Huomaamatta olen löytänyt itselleni pienin kokeiluin ja muutoksin juuri minulle toimivan ja luontaiselta tuntuvan toteutusmallin. Jostain minunkin oli kuitenkin lähdettävä liikkeelle, ja alussa tiukka paperilta luettava ruokavalio opetti minut hieman parempiin ravintotottumuksiin, ja koostamaan ateriani ja ruokarytmini oikein sekä löytämään sopivan energiamäärän takaamaan kehitykseni kilpaurheilua ajatellen.

En panosta hifistelyyn ja yksityiskohtiin, vaan tarkastelen kokonaisuutta

En tarkastele yksittäisen ruoka-aineen ”terveellisyyttä” (mitä yksittäisen ruuan terveellisyys edes on?), vaan tuloksia saadaan nimenomaan kokonaisuudella. Ruokaympyrästäni löytyy kaikkea makeutusaineista superfoodeihin sekä jäätelöstä selleriin mutta kaikkea kohtuudella. Kun laatu ja kokonaisuus on pääosin kunnossa, niin kaiken ei tarvitse olla vimpan päälle mietittyä, vaan vintillekin saa tarjota nautintoa. Muutenkin mielestäni ihmiset miettivät ihan liikaa ”terveellisiä yksityiskohtia”, vaikka korjattavaa olisi ensisijaisesti ihan jo pelkästään päivittäisen energiansaannin määrässä (ollaan joko täysin ala- tai yläkantissa) ja kokonaiskuvassa.

En juo sokereita

Mehut ja sokerilimpparit eivät jotenkin vain enää itselläni toimi ollenkaan. Saman litkun voi juoda ilman sokeria light-versiona tai tämän sijaan valita ihan vaikka lasin vettä. Mieluummin muutenkin syön saman energiasisällön, kuin kaadan kurkusta alas ja vetäisen hirveän sokeripiikin. Smoothiet toki erikseen, mutta niissäkin olen loppupeleissä melko valikoiva sisällöltään, sillä niihinkin saa iskettyä hirveän mällin sokeria hedelmien, hunajan ja muiden sokeristen ”luonnontuotteiden” kera höystettynä. Ja kyllä. Sokeri on usein silti sokeria, vaikka se olisi intiaanien tai mehiläisten valmistamaa tai tehty siitä sokerijuurikkaasta (joka yksinomaan saa suurimman paheksunnan osakseen). Keho voi käyttää näitä hieman eri tavoin, mutta hanuriin ne silti kertyvät ihan yhtälailla, jos niitä liioin kiduksiinsa imee.

En juurikaa syö karkkia tai muuta tiukan sokerista tavaraa

Ensin sokerijuomat menivät alitajuisesti pannaan, ja lopulta sinne ovat menneet huomaamattani myös karkit. Yhden tai pari karkkia tulee aina silloin tällöin kaverin pussista napattua suuhun, mutta syömään niitä en ala kuin erityisenä juhlapäivänä. Jouluun kuuluu toki ehdottomasti suklaat, ja kisojen jälkeen pistelen mielelläni karkkia ja suklaata naamariin, mutta muuten nämä ovat aikalailla ”no go”-luokkaa.

En ole siis tarkoituksella kieltänyt näitä itseltäni, vaan jotenkin nykyään tuntuu todella karulta vetäistä naamaan pelkkää sokeria niin tiiviissä muodossa ihan kuten sokerilimsojenkin kanssa. Liika tietoisuus sokerin todellisesta määrästä niin tiiviissä paketissa on ajanut tähän pisteeseen, mutta hyvä niin, koska ei ihan oikeasti tee edes mieli, koska hyi. Olen siis vanha rajumman luokan karkkihiiri, ja todella ihmettelen, miten olen nykyään tässä pisteessä. Karkeissa on itseasiassa vähän sama kuin alkoholissa, että en niillä vaan kykene övereitä vetämään, mutta sivistyneesti voin maistella. Haha! :D

Puma T-paita: TÄÄLTÄ* // Puma-legginsit: TÄÄLTÄ* // Reebok-tennarit: TÄÄLTÄ*

Toivon edelleenkin, ettei kukaan suoraan kopioi minun periaatteitani, vaan tarkoituksenani oli tuoda enemmänkin erilaisia näkökulmia ja inspiraatiota ravinnosta kiinnostuneille ihmissieluille. Muistutan edelleen, että tässä on kyse ammattilaistason fitnessurheilijan ravintoperiaatteista, joihin ei tarvitse väkisin kenenkään itseään iskeä. Jos en tähän urheilulajiin olisi hurahtanut, niin hyvin todennäköisesti päivittäiset lautaseni näyttäisivät jokseenkin erilaisilta, vaikka paljon samoja ruokia siellä silti löytyisi.

Tärkeintä tasapainoisessa, terveessä ja oikeasti pitkällä aikajänteellä kestävässä ravintokokonaisuudessa on mielestäni nimenomaan se sopivuus juuri sinulle. Kaikkien ei tarvitse eikä kuulukaan toimia samalla tavalla. Toisille sopii tiukka paperilta luettava askeettinen ruokavalio kuin nenä päähän, ja toisille passaa paremmin täysin rajoitteeton sekä rento toiminta. Se, että naapurisi ja työkaverisi syövät päivittäin paperilapun mukaan ei tarkoita, että sinunkin pitäisi. Joskus toki tarkka ruokavalio voi kuitenkin auttaa hahmottamaan sopivia annoskokoja ja aterioiden koostamista, mutta jos koet, ettei tämä kiinnostaa pätkääkään, niin hei, ei se mitään! Kyllä ihminen on selvinnyt tälle vuosituhannelle ilman paperista ohjeistusta jonka mukaan syödä, vaikka ravinnon yltäkyltäisyys ja laadun muutos on toki asettanut meille uusia haasteita, joihin kirjatuilla ruokavalio-ohjeilla voidaan tarpeen tullen löytää apua.

Makoisaa loppuviikkoa!

Tsekkaa myös: Ruokapäiväkirjaani ennen kisaprepille siirtymistä

Edellinen juttuni: Ei rintoja – Hakusanat, joilla blogiini on päädytty

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen