HERKKUKORNERI – JÄÄTELÖT ARVOSTELUSSA

*Sisältää mainoslinkkejä

Aijai kun meikäläisellä kisat lähestyy, niin jäätelön kulutus vaan kasvaa! Ei aivan kuulosta loogisimmalta yhtälöltä jokaisen jantterin korvaan, mutta näin se vaan omalta osaltani menee, heh! Kroppaa kun tämä likka pääsee tankkailemaan loppuvaiheessa yleensä sen viikon välein, niin kunnon ruualla täytetty pinkeä massu tulee kruunattua päivän päätteeksi yleensä aina tättäräää – No sillä jäätelöllä! Mitäs tässä viime aikoina on tullut maisteltua, ja onko uusia suosikkeja löytynyt? Sehän paljastuu aivan tuota pikaa, joten hyökätäänpä jäätelöannosten kimppuun!

AINO – LUMOAVA LAKRITSI

Vaniljakermajäätelöä ja lakritsikermajäätelöä sekä lakritsikastiketta.

Itsehän olen jo pikkulikkana vedellyt äidin kanssa kilpaa perinteisien tiiliskivijätskipakettien lakritsiversioita naamariin parhaimmista ”lakusuonista” kilpaillen, ja sehän olikin meidän molempien ehdoton lempparimaku. Nyt siis piti testata tämä Ainon vähän kermaisemman lopputuloksen lupaillut versio, ja niinhän siinä kävi, että likka oli myyty.

Yleensä tykkään selkeämpiä ja vaihtelevampia sattumia sisältävästä jäätelöstä, mutta tämä ei enempää kaipaa. Pehmeää ja suussasulavaa lakritsakastiketta on meinaan sen verran runsaalla otteella (menemättä kuitenkaan ällö-överiksi), että tämä lakritsinystävä suorastaan kehrää ääneen tätä suuhun lusikoidessaan. Vaniljakermajäätelön ja lakukastikkeen rinnalla kulkeva lakritsikermajäätelö tuo myös suorastaan täyteläisen makuelämyksen, ja tämän rasian kanssa täytyy myöntää, että uusintakierroksia on jo tapahtunut, heh. ;)

Pieni miinus annettakoon kuitenkin siitä, että Aino-paketteja en koskaan saa auki ilman pelkoa kaikkien kynsien tuhoutumista. Jäätelöhimoissaan joutuu meinaan usein tämän brändin kohdalla turvautumaan pieneen väkivaltaan, voimakeinoihin ja apuvälineillä kampeamiseen, että saa rasian kesytettyä auki.

PAPPAGALLO – MAKULAKU

Minttujäätelö runsaalla markkinalakurouheella.

Pakko myöntää. Olen lievästi epäileväinen näitä pienjäätelötehtaiden pahvipurnukoita kohtaan. Ingman Creamyjen ja Ainojen lusikoitavan pehmeä gelattomainen koostumus iskee allekirjoittaneen makuhermoihin napalmin lailla, ja vähänkään vanhan liiton tiukempaa jäätelöä edustavat veijarit eivät tahdo niinkään osua. Olen ehkä tottunut liian hyvään.

Avasin purkin. Ensi vaikutelma näytti todella tylsältä, tasaiselta ja kovalta. Lusikkatesti suoritukseen, ja ohhoh. Suoraan pakastimesta napattu jäätelö olikin ihan lusikoitavan pehmeää. No jösses. Lusikka testi loppuun asti, eli lusikka suuhun. Voi jehna. Miten hyvää! Tuotetestaus jatkukoon vähän isomman satsin kera, ja aijai, että tyttö oli myyty. Siis aivan järisyttävän herkullista! Kerrankin jotain massasta edes hieman poikkeavaa, jossa ei ole lähdetty nössöilemään ja säästelemään, vaan sattumia on pistetty sekaan oikein olan takaa. Minttujäätelö itsessään on siis jo todella maistuvaa ja ihanan pehmeää, ja runsain mitoin seassa riemunkirjavat metrilakun palaset hipovat aikalailla täydellisyyttä. Kiitos Pappagallo ja Makulaku! Tämä lähti ehdottomasti jatkoon! Saako jo hamstrata, ettei vaan jää jatkossakaan ilman?

AINO – IHASTUTTAVA MINTTUSUKLAA

Mintunmakuista kermajäätelöä, suklaakermajäätelöä ja minttusuklaanmakuista kastiketta.

Koukutuin aiemmin täydeksi yllätyksekseni Ingman Creamyn English Mint-jätskiin, ja minttujäätelöhammasta kolotteli tuossa viimekin viikolla. Halusin tällä kertaa hieman vaihtelua ja uusia kokemuksia elämääni, joten ostoskoriin lähtikin Ainon ihastuttava minttusuklaa, jossa ajattelin tulevan sopivasti kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Minttua ja suklaata. Ei voi olla huono?

Noh, eihän tämä huono ollutkaan, ja täytyy sanoa, että oikein herkullista ja astetta hienostuneempaa suklaajäätelöä mukavalla mähmällä ja suussasulavilla lisukkeilla maustettuna. Oih! Pienimuotoisen pettymyksen kuitenkin toi mielestäni aivan liikaa varjoon jäänyt minttu, ja välttämättä en minttusuklaaksi tätä olisi ohimennen popsiessa tunnistanutkaan, ellei minulla asia olisi ollut tiedossa. Erinomaisia suklaajäätelöitä kun on jo tarjolla jo hyvä liuta, niin olisin toivonut mintun oikeasti tulevan tässä esille. Hitsit. Kun oli muuten niin hyvää jätskiä.

ITALIAMO – GELATO AL LIMONE DI SICILIA (LIDL)

Italialaistyylistä sitruunajäätelöä.

Tätä oli eräs kaunis päivä ilmaantunut pakastimeemme, ja pakkohan sitä oli uteliaisuuden vuoksi minunkin maistella. Hieman epäilevin ottein lähdin tätä(kin) testaamaan, mutta äkkiähän minulle valkeni, että koostumus on todellakin superpehmeää ja maku raikkaan kirpsakkaa. Sitruunan maku tulee tässä jäätelössä aidolla tavalla esille, ja jäätelöstä tulee samantien erittäin freesi ja raikas fiilis tappamatta kuitenkaan hemmotteluherkun virkaa. Muistuttaa koostumukseltaan hieman jugurttijäätelöä, mutta vain ja ainoastaan positiivisessa näkövinkkelissä. Oih, koukuttavaa!

Tästä plussaa mukavasta annoskoosta, ja täytyy todeta myös hintalaatusuhteen olevan tässä enemmän kuin kohdallaan. Koko rasia hujahtaa hyvin isompaan jäätelön nälkään kerta-annoksena, mutta puolikasta lusikoidessa saa myös pienemmän makeannälän taltutettua ja hymyn huulille. Lisäksi knoppitietona heitettäköön, että tässähän ei ole rasvaa juuri nimeksikään, eli uppoaa varmasti siten myös hieman kevyempiä jätskinautintoja metsästäville herkkusuille.

Jännityksen ollessa jo huipussaan, ja kotiyleisön haukkoessa henkeään, mikä tämän Herkkukornerin kovimman jäätelön tittelin itselleen imaisee, on aika paljastaa jälleen kerran lahjomattoman makutestin tulokset ja näiden neljän kylmän kermaisen herkun keskinäiset sijoitukset pisteineen. Tättärää arvon herkkuparonit ja sokerikuningattaret! Tässä ne tulevat!

Tämänkertaisten jäätelöiden keskinäinen ranking ja pisteytys:

1. Pappagallo – Makulaku: 5/5 – Kerrankin jotain erilaista mutta oikeasti toimivaa! Tässä oli sitä jotain!

2. Aino – Lumoava lakritsi: 4/5 – Simppeli vain joskus toimii erittäin hyvin! Raikas mutta ihanan makea kombo lakritsin ystäville!

3. Italiamo – Gelato al Limone di Sicilia: 4/5 – Positiivinen yllärituttavuus. Oikein laadukasta herkkua kompaktissa koossa!

4. Aino – Ihastuttava minttusuklaa: 3,5/5 – Totta puhuen harmittaa antaa näin heikko arvosana oikeasti herkulliselle jäätelölle, mutta minttu jäi mielestäni vain aivan liikaa varjoon.

Aim’n x Casual-collegepaita: TÄÄLTÄ*

Suorastaan hurjan suosion saavuttaneita Herkkukornereitahan on tullut julkaistua jo jokunen liuta tässä FitFashionin alla, joten jos enemmänkin päteviä jätskivinkkejä kaipailet ja haluat välttää totaaliset hutilyönnit jätskialtaan äärellä, niin tsekkaahan toki myös aiemmatkin jätskipeijaiset:

HERKKUKORNERI – KEVÄÄN HERKKUJÄÄTELÖT

HERKKUKORNERI – JÄÄTELÖMAISTAJAISTEN PAIKKA

HERKKUKORNERI – UUTUUSJÄÄTELÖISTÄ VANHOIHIN KONKAREIHIN

HERKKUKORNERI – SYKSYN UUTUUSJÄÄTELÖT

HERKKUKORNERI – JÄÄTELÖT PART 3

HERKKUKORNERI – JÄÄTELÖT PART 2

Jäätelörikasta ja makoisaa viikonloppua! Mums!

Edellinen juttuni: 10 x Parasta aikuisuudessa + Mun synttärit!

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

MITEN SÖIN TEININÄ?

Voi niitä huikeita teinivuosia! Tähän aikaan protskubuumista, ruokavalioista ja ”Jutta ja superdieeteistä” ei ollut kenelläkään tietoa, ja syötiin sitä mitä tarjolla oli. Ennen paistettiin pannukakkuja, ja nyt lasketaan kaloreita. Lihomista en koskaan pelännyt eikä kiinteistä pakaroista ja sikspäkin esiintaikomisesta höpisty lähipiirissäni. En tiedä oliko se tällöin niin ilmoillakaan, ja somessa silloin oli in vielä IRC-galleria ja Facebookista oli juuri tullut iso juttu. Belfieitä ei tunnettu, fitness-termiin ei törmännyt missään, ja kukaan ei esitellyt vatsalihaksiaan somekuvissa. Vaikea sanoa, olisiko erilaisessa some-maailmassa eläminen vaikuttanut millä tavalla omaan tai ympäristöni toimintaan, mutta toisaalta en rehellisesti usko, että omaa lujaa päätäni olisi kovin helposti käännytetty. Olen meinaan ollut jo nuoresta asti aika tiukka likka periaatteissani, ja ”hömpötyksiin” en ole sortunut, heh.

Urheilun ravinto-oppina muistan yläasteikäisenä urheilijan alkuna aina treenien päättyneen valmentajan käskyyn, menkää kotiin katsomaan salkkareita ja syömään samalla oikein kunnolla. Minähän tottelin molempia käskyjä, ja salkkareita siivitti aina hyvä annos sapuskaa. Tämä oli oikeasti näin jälkikäteen katseltuna mielestäni ehkä parasta ravintokasvatusta (positiivista aivopesua) teinitytöille. Ihan totta. Muutenkin meillä urheilun parissa ruoka oli nimenomaan kova juttu, ja varmasti tälläkin on ollut oma vaikutuksensa positiiviseen ja huolettomaan suhteeseen ruuasta. Joukkueen sisällä oli nimenomaan ”siistiä” syödä, ja kisamatkojen buffet-pöydistä lapattiin lautaset aina kilpaa täyteen safkaa, hah! En tiedä lähtikö se valmennuksesta vai osuiko joukkueeseen vain sopiva kombo erittäin nälkäisiä likkoja, mutta ainakin aika positiivinen itseään kirjaimellisesti ruokkiva oravanpyörä siinä oli vuodesta toiseen kasassa.

Noh, miltä näytti teini-ikäisen Piian ateriarytmi? Tässä sitä nyt tulee:

AAMUPALA

Tätä en skipannut koskaan. Silkkaa parhautta oli, jos jääkaapista löytyi eilisen ruuan jämiä, joita sai imaista aamupalaksi huiviin. Spagettia ja jauhelihakastiketta, makaroonilaatikkoa tai kotikutoista pitsaa. Aijettä. Niillä lähti päivä käyntiin, tai näiden puutteessa usein meni sämpylää mehevillä täytteillä tai jugurttia myslin kera. Kahvinjuonnin jaloa taitoa en tällöin vielä omannut, ja ehkä ihan hyvä niin.

LOUNAS KOULUSSA

Vaikka kaikki kitisivät, että kouluruoka oli pahaa, niin minä mussuttelin menemään. Ruokalan rajoituksia yritin aina rikkoa, ja ylimääräisiä kalapuikkoja piiloteltiin perunamuusikasan alle. Ruoka kuin ruoka, niin minä kyllä söin. Kylkeen vähän leipää tai näkkäriä, niin nälkä lähti. Liikuntalukiossa ruokatunti osui usein omaharjoittelutunnin päälle, joten sinne oli hyvä painella volttituokion jälkeen tankkaamaan kumpu täyteen. Lähipiiri muodostui pääosin urheilijoista, niin eipä samoissa pöydissä kenelläkään vajaita lautasia tahtonut näkyä.

KOULUN JÄLKEEN

Kotiin päästyäni meni ihan mitä vaan, mitä keittiön kaapeista löytyi, ja nimenomaan aika paljon. Parasta oli sulattaa pakastimen kätköistä kokonainen pussillinen äiskän leipomia korvapuusteja mikrossa, ja syödä ne kaikessa rauhassa keittiön pöydän äärellä Aku Ankkaa lueskellen. Monesti tuli kyllä haettua koulun jälkeen läheisestä K-marketista Pirkan suklaapatukoita tai mansikkatäytesuklaalevy ja naposteltua menemään. Ehkä ei parasta välipalavaihtoehdoksi, mutta hälläkö väliä. Pääasia että tuli syötyä. :D

Hanuriin mulla on mennyt kaikki jo yläasteikäisenä. Sukuvikoja, hah!

PÄIVÄLLINEN

Päivällinen oli kotona aina tarjolla, ja nimenomaan mentiin ihan perinteisellä kotiruualla. Meillä syötiin todella paljon perunaa (lue: aina), ja höyrytettyjen pottujen kyljessä oli todella usein parsakaalta ja porkkanaa, ja niitä vedeltiin äiskän kanssa kilpaa ja taisteltiin kattilan viimeisistä paloista. Näiden kyljessä oli usein lihaa tai lihakastiketta, ja salaattikulho iskettiin aina myös pöytään. Usein tuli syötyä myös keittoja. Oli kalakeittoa, kesäkeittoa, hernekeittoa, jauhelihakeittoa ja nakkikeittoa. Äiskä hallitsi näiden salat!

ILTAPALA

Lukioon mennessäni treenit osuivat aina todella myöhälle, ja arki-iltoina treenit olivat aina kello 19.30-22.00. Iltakympin jälkeen pikasuihkun perään kokosin ison tarjottimellisen täyteen ruokaa. Herkkuvoileipiä kunnon täytteillä, jugurttia, mysliä, hedelmiä ja kaakaota. Tämän popsin lähes aina omassa huoneessani katsellen telkkua (koska muut talosssa nukkuivat jo) ja tästä vatsa pyöreänä unille. Silkkaa parhautta. Olenkin aina ollut erittäin tehokas iltasyöjä. Nam!

Piude 16 vee. Makkara on ystävä.

Sapuska-aiheisina muistoina heitettäköön ilmoille, että lukion viereisestä K-marketista sai Maraboun suklaalevyjä usein nipputarjouksena kolme kappaletta kolmella eurolla (say whaat!?). Pakkohan tähän oli aina tarttua, ja ajatus oli joka kerta jalo, kun tuosta satsistahan riittäisi pidemmäksi aikaa. Noh, aika monesti se meni niin, että saman iltana oli jo kaksi minttukrokanttilevyä tuhottu, ja viimeinen imaistiin seuraavana päivänä hyppytunnilla pitkää matikkaa ratkoessa. Heh. Mikä morkkis? Sellaisestakaan ei kukaan tähän aikaan puhunut, ja seuraavana päivänä saatettiin hakea uusi satsi samaisia levyjä. Hups.

Loppusanoiksi iskettäköön, että luojan kiitos olen syönyt jo nuoresta pitäen monipuolisesti ja paljon. Olen myös onnellinen, että olen saanut kasvaa niin ruokamyönteisessä ilmapiirissä niin kotona, koulussa, kaveripiirissä kuin urheiluympyröissä. Tällöin ei todellakaan ole tullut edes ajateltua, että ruuassa olisi jotain ihmeellistä eikä fiksaatioita ainakaan omiin silmiini kenelläkään osunut. Ruokavalioista ei tiedetty, eikä kukaan oikeasti tavoitellut ”kiinteämpää” kroppaa tai vältellyt hiilareita. Luojan kiitos!

Olipa itsellä helppo nuoruus sapuskan puolesta, ja näistä hyvin ravituista teinivuosista on ollut todellakin ihan lyömätöntä hyötyä aikuisiän ammattiurheilupuolelle asti. Score. Jos täällä on nuorempia ihmisiä ruudun takana, niin nyt haarukkaa liikkeelle ja murua ääntä kohti. Syökää sitä ruokaa, ja nauttikaa siitä huoletta. Älkää höynähtäkö kaikennäköisiin ruokahömpötyksiin, ja näin pitkälle minäkin olen päässyt täyttä kotiruokaa mutustelemalla. Syöminen on todellakin jees, ja jos ette muuta selitystä keksi, niin vaikka siksi, että minä sanon niin, hah! :D

Makoisaa ja vatsan täyteistä tiistaita!

Kurkkaa myös: Milloin syömisestä tuli näin vaikeaa?

Edellinen juttuni: Optimoitu treenaaminen vai fiilispohjainen tykittäminen?

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen