PUOLI VUOTTA ILMAN RUOKAVAAKAA – MITEN KÄVI?

*Sisältää mainoslinkkejä

ilman ruokavaakaa

Ihmiskokeen tuloksia jakoon! Puoli vuotta sitten pistin ruokavaa’an sekä ruokien träkkäämisen kokonaan sivuun. Mitä tapahtui painolle ja kehonkoostumukselle? Lähtikö homma sekä annoskoot lapasesta?

Viime syyskuussa noin viikko viimeisimpien kisojeni jälkeen iski se fiilis. Kokeillaanpa pistää tuo ruokien träkkääminen tyystin syrjään, ja porskutellaan menemään fiiliksen mukaan ilman ruokavaakaa. Toki melkoisen alhaisiin rasvoihin kilpaurheilun vuoksi räävitty keho hamusi ruokaa, mutta periaatteeksi pistin sen, että nälkää ei muuten nähdä eikä koskaan vatsa kurnien (tai edes hiukoen) painuta vällyjen väliin. Itse olen rakastanut suorittaa itselläni eräänlaisia ihmiskokeita aina, ja tämä kokeilu alkoi kummasti houkuttaa pitkän ja raskaan kisakauden jäljiltä. Ihmiskokeeksi tätä voisi kutsua ihan jo siksi, että kilpaurheilun kautta ruokavaaka on ollut uskollisena ystävänä matkassa yli viiden vuoden ajan.

Vaikka etukäteen uumoilin, että hyvä tästä tulee, niin olen silti melkoisen positiivisesti yllättynyt menosta. Treeni kulkee kuin rasvattu, kehitystä pukkaa monella eri osa-alueella, mieli nauttii ruuasta, nälkää eikä mielitekoja ole sekä kehon koostumus on itseasiassa ”hurjempi” mitä odotin näin rennon meiningin tuovan mukanaan. Tässä alla kuvaa reilun viikon lenssun mukanaan tuoman treenitauon jäljilta, jolloin pullaa ja jätskiäkin upposi viikon varrella jonkin verran. Eli ei. Safkojen träkkäämisen ja ruokavaa’an heivaaminen ei tehnyt minusta ryhävalasta tai blokannut kehittymistäni urheilun pyörteissä myöskään fyysisellä tasolla.

ilman ruokavaakaa

Kehonkoostumus kun ei ole kisakauden ulkopuolella ollut se ykkösjuttu, niin jotenkin sitä on myös silti luullut, että tarkempi olisi parempi, jos kehonkoostumusta tavoiteltaisiin. Vaikka prioriteetti treenissäni on muualla, niin en voi silti pistää pahakseni siitä, että lookki miellyttää omaa silmää aivan todella lujaa. Vahva, terve ja sopivan muhkea (eli rasvainen). Ja kyllä. Silavaa mulla on vyötäisillä, hanurissa ja tasaisesti joka puolella. Makkaroista ja jenkkiksistä saa kiinni, mutta se on hei ihan normaalia terveellä ja normaalirasvaisella naisella, vaikka naistenlehdet tuntuvat välillä toitottavan aivan muuta.

Entä se paino? Ihan hirveästi en ole tuolla henkilövaa’allakaan hyppinyt, mutta viimeisimpien käyntieni perusteella se näyttäisi pyörivän kevyesti heitellen siinä 60 kilon tietämillä, joka on pattiarallaa kilon verran vähemmän, mitä kisakauden ulkopuolella se on viime vuosina ollut. Vaakalukema ei ole mulle itsessään mikään kovin merkittävä asia, sillä tälle 156 senttiselle pygmille tuo numero nyt muutenkin kokenut melkoista transformaatiota tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana eessun taassun. Olen ollut sitten reilu 50 kiloa tai lähtempänä 65, niin se on ollut mulle sopiva aina. Minä olen ollut minä, vaikka missä muodossa olisin ollut, ja sen se urheilu on välillä vaatinut.

No miltäs meno on muuten tuntunut? Olen tehnyt tässä ihmiskokeessani hauskoja psykologisia huomioita. Ensinnäkin se, että kun ei punnitse, niin pienempi määrä tuntuu tyydyttävän omaa nälän (ja mussuttamisen) tarvettani huomattavasti paremmin. Punnitessa ruoka tuntui huomaamatta aina jotenkin rajalliselta, vaikka sitä olisi ollut kuinka hemmetisti edessä olevilla lautasilla (monikossa, koska joskus täysikokoisia lautasia ihan totta tarvittiin kaksi). Nyt kaataessani muroja kulhoon tai lapatessani perunoita lautaselle ilman ruokavaakaa, huomaan olevani kokonaisvaltaisesti tyytyväinen, vaikka söisin saman verran tai jopa vähemmän.

Jos nyt appeen määristä ei puhuta, niin ruokalautaselle on kuitenkin päätynyt oikeastaan niitä samoja asioita kuin aiemminkin. En siis ole tykännyt jakaa sapuskoja niihin kiellettyihin ja sallittuihin, sillä itselleni nautinto ja makuelämykset ovat ihan äärimmäisen olennainen osa elämääni, josta en suostu kieltäytymään. Ehkä voisin itselläni jakaa ruuat kategorioihin sen perusteella, mitä pääsääntöisesti pyrin suosimaan ja minkä kanssa tähtään olemaan vetämättä övereitä (tässäkin juhlat tai pyhät tekevät usein poikkeuksen, hah) tai kiskomatta joka safkalla. Tämä toimii ihan äärimmäisen hyvin itselläni tasapainon kannalta, sillä en ole lukinnut itseäni mihinkään eikä mikään ole väärin. Päin vastoin. Kaikki on nimenomaan todella jees.

ilman ruokavaakaa

Palaute mieheltäkin on ollut yhtä peukkua, sillä vaikka oma suhtautumiseni syömiseen määrätietoisen kilpaurheilun ohessa on ollut hänenkin mielestään melkoisen tasapainoinen setti, niin kyllä kuulemma nyt yhteiselo on vieläkin soljuvampaa. Tykkään edelleen pakata eväitä mukaan, sillä tavan olen oppinut jo pienestä likasta asti kotoa, mutta yhä useammin käydään lyhyidenkin reissujen varrella syömässä safkat tai välipalat valmiista tarjoiluista. Mies kun on melkoinen herkkusuu, niin tämähän tälle passaa, että päästään yhdessä testailemaan laajemmin ja letkeämmin ravinteleita sekä kahviloita. Syöminen on kuitenkin yllättävän sosiaalinen tapahtuma, ja tämän merkityksen olen taas uudella tapaa huomannut ja sisäistänyt myös omassa kokemusmaailmassani.

No miksi minä sitten ylipäätään olen punninnut ruokiani? Lähinnä siksi, että polte olla hemmetin kova kilpaurheilija roihui niin kirkkaana mielessä. En siksi, että en olisi syönyt liikaa, olisin pelännyt lihomista tai olisin halunnut rajoittaa itseäni. Punnitseminen on mahdollistanut nimenomaan itselleni sen, että pääsen nimenomaan maksimoimaan syömäni ravinnon määrän ja optimoimaan laadun, sekä ravintoon fokusointi tyydytti myös sen suuren kipinän kilpaurheiluun satasella panostamisen suhteen. Nyt kuitenkin huomaan, että ilman ruokavaakaa on mahdollista panostaa myös lujaa, ja tällä hetkellä se tuntuu palvelevan mieltäni parhaiten. Pari vuotta sitten se ei olisi sitä tehnyt.

Myös silloin kun punnitsin ruokiani, osasin olla tarvittaessa ilman. Silmämääräisesti ja summittain pystyi aivan loistavasti arvioimaan buffetpöydässä ja hotellin aamupalalla sopivat annoskoot, mutta kotikeittiössä hääräillessäni tuo vaaka oli helppo ja näppärä kapistus. Ahdistusta meininki ei tuottanut, sillä tein kuten hyvältä tuntui ja itse halusin. En siksi, että joku muu määrittäisi tekemiseni tai pelätäkseni esimerkiksi epäsuotuisia vaikutuksia ulkonäkööni.

ilman ruokavaakaa
Treenitoppi: TÄÄLTÄ* // Aim’n-trikoot: TÄÄLTÄ*

Syöminen ei ole kovin fataali juttu, ja elämää sekä tuloksekasta menoa on olemassa ilman ruokavaakaakin. Punnitsemisessa ei todellakaan ole mielestäni mitään väärää tai haitallista, jos itse pysyy homman herrana, ja sitä toteuttaa oikeasti terveellä ajatuspohjalla. Parhaimmillaan punnitsemisella voi jopa oppia äärimmäisen ravinnosta, ja tämä oppi voi kantaa koko loppuelämän.

Itseään määrittääkseen tai pelkojen hallitsemiseksi se ei ole suinkaan järkevä saati millään tavalla kestävä tapa toteuttaa niinkin elintärkeää ja arkipäiväistä asiaa kuin syömistä. Itsensä kehittämisellä ja muuttamisella on myös vissi ero, ja tämä heijastuu myös ruokien punnitsemiseen ja träkkäämiseen. Välillä on hyvä pysähtyä pohtimaan, että miksi oikeasti tekee asioita. Mikä omaa toimintaa ohjaa, ja tuottaako sillä itselleen enemmän hyötyä kuin haittaa etenkin sillä henkisellä puolella?

Elämää voi elää niin monella tavalla, ja parasta löytää se itselleen sopivin tapa. Eihän se toki huono ole välillä testailla itsellään niitä uusiakin juttuja, sillä se itselleen sopiva tapa voi olla elämän vaihtuvissa vaiheissa aivan erilainen.

Pärinää viikkoon! Pus!

Vilkaise myös:
Heitä nyt se henkilövaaka roskakoriin!
& Herkuista kieltäytyminen – OK vai ongelma?

Edellinen juttuni:
Suklaa-mansikka naked cake – Törkyhyvää!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

JOKA SARJA FAILUREEN? KYYKKYKENGÄT? MEITSI VASTAA!

*Sisältää mainoslinkkejä

joka sarja failureen

Lihasta pitäisi hankkia, mutten jaksa syödä tarpeeksi? Pitääkö aina treenata joka sarja failureen? Mihin kyykkykengät soveltuvat? Te olette heitelleet taas alkuvuoden varrella allekirjoittaneelle erittäin kiperiä ja mielenkiintosia kysymyksiä, ja taas olisikin aika pamauttaa tulille näiden merkeissä ”Piude vastaa”-tuokio!

Aina ei kannata pitää mölyjään mahassa, sillä useinhan se menee juurikin niin, että kysyvälle vastataan. Monesti tässä elämän varrella olen myös päässyt toteamaan, että aika harva pohtii yksin pienessä päässään näitä kysymyksiä, sillä samat asiat mietityttävät yllättävän monia. Kun ensimmäinen uskaltaa suunsa avata, ja kysymyksen ulos luikauttaa, niin samalla pääsevät muutkin mietteliäät kuulemaan vastauksen tiukkaan pohdintaan. Tässä sitä sitten mennään, eli loikataan kepeällä harppauksella niiden kysymysten pariin!

Pitääkö tai kannattaako treenata joka sarja failureen asti salitreenissä? Tästä kuulee vähän ristiriitaista tietoa joka puolelta.

En itse usko suoraan oikeisiin ja vääriin tapoihin treenata, mutta tässä tapauksessa en kannata failureen (eli jokainen sarja päätetään siihen, kun paino ei enää nouse) asti treenaamista jokaisessa sarjassa. Failuresarja voidaan kuitenkin laskea erikoistekniikoiden joukkoon, ja se kuormittaa kyllä kroppaa melkoisen lujaa.

Mietitäänpä hetki. Treenissäsi on lihasryhmälle yhteensä 10 sarjaa (random esimerkki). Vedät heti ensimmäisen sarjan aivan tappiin asti, eli pusket itsesi ja lihaksesi jo aivan äärimmilleen. Seuraavaan sarjaan kun yrität lisätä hieman painoja tai päästä edes samaan toistomäärään samoilla painoilla, alkaa meno jo hiipua, sillä lihas on hakattu jo aivan äärisuoritukseen ja tuhannen päreiksi. Siinä viimeisessä kymmenennessä sarjassa olet jo niin puhki ja tärisevin raajoin yrität puskea vielä jotain keveää painoa ilmaan. Tuttua?

Jos kuitenkin ensimmäisessä ja seuraavissa sarjoissa jättäisit toiston tai pari aina varastoon (etkä vetäisi sinne failureen), ja pystyisit lisäämään treenipainoja seuraaviin sarjoihin sekä pitämään sarjapituudet ylhäällä näissäkin, niin treenin kokonaiskuormitus (tehdyt toistot ja käytetyt painot) nousee näin aika huomattavasti. Vaikka jättäisitkin jokaisessa sarjassa yhden varastoon, niin lihaksesi on saanut huomattavasti rajumpaa iskua kohdalleen, kun jopa viimeiseenkin sarjaan pystyy pistämään vielä ”astetta rajumman vaihteen” peliin, ja jopa rykäisemään ennätyksiä liikkeelle.

Miten sinulla menee lihasryhmien jaot? Mietin lähinnä, että kuinka monta kertaa viikossa pitää tiettyä lihasryhmää treenata että se on riittävästi? Esim. tällä hetkellä käyttämässäni ohjelmassa treenataan jalat/pakarat vain kerran viikkoon niin mietin että riittääkö tuo tosiaan vai olisiko vaikka toisenkin jalka/pakarapäivän ujuttaminen ohjelmaan hyvä?

Itse treenaan tällä hetkellä neljä kertaa viikossa 2+2-jakoisella, eli jokainen lihasryhmä tulee tehtyä kahdesti viikossa läpi. Treenaan siis aina yhdessä treenissä jalat sekä selän ja toisessa treenissä rinnan, olkapäät ja kädet. Teen alkuviikosta siis eri treenit näille lihasryhmille kuin loppuviikosta, ja siitä siis tulee tuo 2+2-jako.

Frekvenssiä (lihasryhmän treenitiheyttä) kasvattamalla pystytään antamaan lihakselle tiheämmin kasvuärsykettä, mutta esimerkiksi toisen jalkatreenin lisääminen ei kuitenkaan tarkoita, että koko viikon kinttukuormitus kasvaisi suoraan tuplasti. Yhden jalkatreenin kuormituksen voi yksinkertaisesti vain jakaa kahteen eri treeniin. Kahdesti lihasryhmän viikossa treenaamalla ei siis tarvitse treenata tuplasti enemmän, sillä näin pistettäisiin vain aika raju tyrmäystippa kropan palautumiskapasiteetin koktailiin, ja treenitehot lähtisivät äkkiä hiipumaan.

Itse olen myös saanut treeniliikkeissä ihan erilailla irti treenin laadun puolesta, kun lihasta ei hakata kerralla tohjoksi, vaan annetaan laadukas ja sopivasti kuormittava treeniärsyke kahdesti viikossa. Näin palautuminenkin on tehostunut, treenipainot ovat alkaneet harppaamaan ylöspäin ja kehitystä on pukannut hyvään tahtiin.

Mulla on supernopea aineenvaihdunta, ja tuntuu, ettei lihas eikä massa oikein tahdo tarttua millään. Ruokavalion osalta tuntuu, etten pystyisi syömään enää enempää kerralla tai tiheämmin. Mitä tässä oikein voisi tehdä, kun perunaa tai riisiä ei vaan uppoa kerralla enempää?

Kaiken suuhun pistämän ei todellakaan tarvitse olla sitä kuuluisaa ”puhdasta ruokaa”, joten nyt vain vähän niitä energiatiheämpiä sapuskoja naamariin vaan, niin lähtee massa tarttumaan, ja ei tarvitse ähkyssä kärvistellä. Jos kokonaisuus on muuten kunnossa, ja päivän varrella tulee pistettyä huuleen ihan tarpeeksi niitä ravintorikkaita ainesosia, niin ei siitä muutama tai useampikaan ”ei niin puhdas” suupala pilaa tai tee siitä epäterveellistä.

Tapauksessasi on mielestäni ehdottomasti parempi mussuttaa kylkeen vaikka vähän kastiketta ja herkkua, kuin jäädä kulutuksen (ja tavoitteiden) suhteen jumittamaan liian pieneen energiasaantiin. Ihan sitä perus kotiruokaa, lounaalla tarjolla olevaa sapuskaa sekä leipää levitteellä ja vaikka pullaa, kakkua ja jätskiäkin vaan naamariin, niin eiköhän se heijastu positiivisesti sinne treeninkin puolelle ja vikkelään!

Olen tässä pitkään harkinnut uusien salikenkien hankkimista, mutta en oikein tiedä millaiset kannattaisi ostaa. Olen nähnyt sulla käytössä kyykkykengät, niin millaiset ne ovat ja soveltuuko ne myös toiminnalliseen treeniin?

Kyykkykengät ovat nimensä mukaisesti kyykkäämiseen ja kyykyn tapaisiin liikkeisiin soveltuva kenkä. Kyykkykengät ovat melko jäykät ja jähmeät, jotta kyykkääminen olisi mahdollisimman tukevalla pohjalla, ja lisäksi kantapäätä on hieman korotettu. Muuhun treeniin ja etenkään toiminnalliseen menoon, juoksumatolle tai loikkimiseen ne eivät siis sovellu ihan sen jähmeydenkin puolesta.

Mulla on siis itselläni käytössä nämä Adidaksen kyykkykengät, ja ovat kyllä olleet todella hyvät. Muuten mun lemppareihin kuuluu salilla Niken Free Runit, koska ne soveltuvat musta todella hyvin omiin tarpeisiini vähän monipuolisempaan menoon. Niillä pystyy juoksemaan, loikkimaan, temppuilemaan ja nostelemaan myös rautaa. Kyykkyihin (myös hackissa ja smithissä) sekä askelkyykkyihin (ja jopa sumomaveen) vaihdan aina kyykkykengät kerran sellaisiin olen investoinut, ja onhan niillä vain huomattavasti mukavampi kyykkäillä, vaikka monia vuosia painoin menemään ihan perus Nikeillä. Niilläkin pärjäisi toki edelleenkin, mutta on noilla huomattavasti mukavampi painaa kyykyissä menemään.

joka sarja failureen
Huppari: TÄÄLTÄ* // Shortsit: TÄÄLTÄ*

Jos näissä ei tullut mieltä askarruttaviin ja kutkuttaviin kysymyksiisi vielä vastausta, niin heitähän kommenttiboksiin kysymystä kehiin, niin otetaan ne ensi kerralla käsittelyyn! Kurkkaa ihmeessä myös aiemmat ”Piude vastaa”-tuokiot näistä, sillä voi hyvinkin olla, että joku muu on heittänyt ilmoille tämän saman kinkkisen kysymyksen jo aiemmin!

Aurinkoisia pääsiäisen pyhiä!

Edellinen juttuni:
Maistellaan miehen valitsemia herkkuja / video

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen