KOIRAN TAPATURMA & LEIKKAUS – PÖPÖN VOINTI NYT

*Sisältää mainoslinkkejä

Kun koiralle sattuu, niin on se myös ihmiselle kova paikka. Meidän pieni seitsemän kuukauden ikäinen päästäisemme otti ja läväytti itsensä touhuissaan kyljelteen katukiveen ja huuti kuin synti rikkoessaan jalkansa. Menihän siinä neljä päivää ihan hämmenyksissä ja huolesta sekaisin lääkäreissä ravaten ja ajellen pitkin Pirkanmaata kuskaillen potilasta paketoitavaksi, kuvattavaksi, lääkittäväksi ja lopulta puukolla operoitavaksi. Meni vähän omatkin aikataulut uusiksi, ja parin dediksen kanssa joutui kyllä säätämään, kun elämä heitti taas vaihteeksi muuttuvia tekijöitä kehiin. Ja vielä sellaisia, joihin ei tosiaan osannut varautua.

Viime viikon keskiviikkona suoritettu operaatio meni erittäin hyvin, ja mitä nyt opiaattipäissään tuijotteli tuntikausia seinään pienet mustat silmät totaalisen lautasina ja kieli pilkottaen pihalla, eikä reppana tajunnut muutenkaan maailman menosta ja meistä ihmisistä suuremmin mitään. Kuulemma olisi voinut pistää enemmänkin laulattamaan ja hourimaan, hah! Seuraavana aamuna sieltä alettiin jo hiljalleen varailemaan painoa takaisin takajalalle ja tongittiin lelukopan kätköjä taas maan pinnalle palautuneena ja innosta tohkeissaan. Jos jotain noilta eläimiltä voisi ottaa opiksi, niin hetkessä elämistä. Ei paljoa eiliset ja tulevat saati pienet kolotukset paljoa menoa hidasta saati mieltä lannista.

Jos missasit tube-videoni tapaturmapäivältä ja jälkimainingeista, niin tässä vähän taustaa ja ajatuksia suoraan tilanteen ääreltä.

koiran jalka murtunut
Terveisiä heräämöstä!

Nyt tuo vesseli vetää taas näppärästi nelivedolla jalkansa sisässä rautaimplantteja ja pinnassa komeasti karvoista kynitty nahkasukka tikeillä varusteltuna. Seistessä vielä monesti jalka roikkuu ilmassa, mutta liikkuessa kinttu on jo messissä mukana. Tötteröä ei onneksi kaulaan ole sen suuremmin tarvinnut virittää, sillä kuono on pysynyt hämmentävää kyllä irti leikkaushaavasta, vaikka pari muussa menossa purkautumaan päässyttä tikkiä tuli askarreltua pinsettien avulla olohuoneessa takaisin umppariin. Tulevana maanantaina poistetaan tikit, ja parin kolmen viikon päästä poistetaan rautatikut jalan sisästä, ja tässä vaiheessa voi myös todeta, että onneksi on vakuutukset kunnossa.

Siinä taas saa verrata ihmismielen ja eläimen suhtautumista asioihin. Kun tuo karvainen vatipää murtaa kahdesta kohtaa jalkansa ja luut ristissä paukuttaa siilien ja muiden koirien perässä jalkaansa neljä kertaa suurempi pötikkä kintussaan ilman huolen häivää nysähäntä väpättäen, niin tulee mietittyä, että miksi tässä itse murehtii. Koira kun ei ole edes moksiskaan, ja raahaa vinkulelua väkisin jalkojen juureen, että mikset nyt jumankauta voi heittää sitä mulle. Yritä siinä sitten koiralle ilmaista, että lääkärin määräyksestä eilen murtuneella ketaralla ei sitten saisi vielä riehua.

koiran jalka murtunut

koiran jalka murtunut

Levi’s T-paita: TÄÄLTÄ* // Sandaalit: TÄÄLTÄ*

Pöpö voi siis suorastaan hämmentävän hyvin, ja tuo yllä olevissa kuvissa komeileva riemunkeltainen paketti on muisto vain. Tapahtuneesta muistuttaa lähinnä karvoista kynitty jalka ja tikit, joita ei edes meinaa heti huomata pienellä olennolla. Toki vielä on muistuteltava itseäkin, ettei pidempiä lenkkejä kannata suditella toipilaan kanssa ja hurjimpia leikkejä olisi syytä vielä vältellä.

Kiitos eläinlääketiede. Kiitos myös Tampereen Pispalan Reviirin mahtava henkilökunta ja Toijalan Ortopet Pöpön parsimisesta kokoon ja myös omistajan mielen tasapainon hoitamisesta. <3

Ihanaa ja rapsun täyteistä viikonloppua!

Tsekkaa myös:
Milloin lapsia? Hauiksen mitta? Snäppi Q&A
& Iltasanomien kommenttiboksi kertoo totuuden!

Edellinen juttuni:
Miten suunnitella toimiva & tehokas treeniviikko?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

EILEN TULI PÄIVÄ, JOLLOIN EN VIIHTYNYT KEHOSSANI

*Sisältää mainoslinkkejä

Eilisaamu. Tsiisus. Kaikki housut puristivat. Turvotti. Meikatessa kasvot tuntuivat ilmapallolta, ja vihkisormuksen joutui runnomalla työntämään paikalleen nakkisormeen. Samperin juhannus. Joo tuli kyllä mässättyä aika antaumuksella ja monta päivää, ja kyllähän se turvottaa. Yksi päivä ei koskaan tunnu missään, mutta auta armias, kun vedät kolmatta päivää käsi karkkipussilla ja makkarapaketilla. Ja ihan non-stoppina. Meitsi kun tykkää siitä, että jouluna ja juhannuksena ei säästellä, eikä sitä kaduta, vaikka kuinka turvottaisi.

Välillä vähän ärsyttää se, etteikö itseään saisi enää todeta läskiksi. Se, että toteaa tuntevansa olonsa lösähtäneeksi manaatiksi, ei välttämättä tarvitse tarkoittaa sitä, etteikö oikeasti pitäisi itsestään. Että vihaisi kehoaan ja olisi seuraavana jonossa hakemassa pussikeittokuuria ja leikkaamassa kaikki hiilarit ja rasvat pois päivän aterioilta.

Ja ei. En pitänyt eilenkään itseäni lihavana. Tuntui vaan to-del-la epämiellyttävältä olla omassa kehossani, ja siihen turvotukseen kun iskee vielä edelleen juhannuksesta jumisen pääkopan ja parit polvikolotukset, niin olo tuntui todella kehnolta. Asiaa ei myöskään auttanut se, että en ollut pessyt hiuksiani (taaskaan) yli viikkoon. Peilikuvaa epäuskoisena tuijottaessani naamallani oli enemmänkin ”tonnin seteli” ja ”-.-” kuin mikään itkuun ja itseinhoon vääntyvä naamavärkki. Paska päivä ja that’s it. Olin silti minä. En vain tuntunut tunnistavan itseäni ulkoisesti saati varsinkaan sisäisesti.

Oikeasti toisinaan turhauttaa se, etten oikeasti nykyään enää pysty toteamaan otetusta kuvasta, että ”karmee kun näytän läskiltä” ja nauramaan päälle ilman, että joku alkaa hämillään ja hätäisenä hyssyttelemään, että ”eeeethän sää nyt”. Ihan yksinkertaisesti, jos totean kuvassa näyttäväni ihan ryhävalaalta, niin siltä jumankekka kuvassa näytän. Ei se tarkoita sitä, että näkisin itseni karmeana löllö-ällötyksenä. Ei suinkaan. Nyt vaan ei onnistunut kyseinen kuva (tai mikään niistä), ja tälle pistän hörönaurua päälle. Pystyn ottamaan täydellä huumorilla myös sen, että mies yrittää pidättää kameran takana naurua, ja kun itse tsekkaan otokset, niin revetään molemmat. Hitto mikä punkero, tänään ei vaan pelitä, hah!

en viihtynyt kehossani

Aina ei vaan hommat pelitä. Ei edes joka päivä. Vaikka olen juuri kirjoittanut tästä mediaseksikkäästä kehopositiivisuudesta ja siitä, että pidän itsestäni ja kehostani olomuodossa jos toisessakin, niin minäkään en siis ole immuuni niille ”bad body dayseille”. En silti vihaa itseäni tai ulkonäköäni niinäkään hetkinä, mutta ihan aina ei vain tunnu hyvältä. Yleensä se heijastuu nimenomaan sille tuntemukselle omassa kehossaan, eikä sitä voi huijata.

Eiliselle oli poikkeuksellisesti tiedossa kaksi tsipaletta treeniä. Ensin akrobatiatreeni frendin kanssa ja illalla cheer-treenit höntsäjoukkueen kanssa. Akrobatiatreeni meni, noh, ihan jees, ja suoriuduin sähäköistäkin taito- ja voimaliikkeistä hyvin, vaikka fiilis oli se, ettei oma keho tuntunut omaltani. Tuntui, etten saanut tatsia työskenteleviin lihaksiin, ja liikkeen teki joku muu, kuin minä itse. Tunsin olevani rapakunnossa. Tuli ilta, ja cheer-treeneihin mennessä minä ja kroppani oli alkanut heräilemään kuolleista. Pää alkoi pelittämään, kroppa tuntui vetreältä ja homma pelitti taas tuttuun tapaan. Turvotuskin oli alkanut hiljalleen liukenemaan.

en viihtynyt kehossani
Levi’s- T-paita: TÄÄLTÄ(Koodilla PIUDE20 -20% alennus 30.6. asti)

Ja tänään heräsin. Toisin kuin eilen, olo tuntui virkeältä ja vetreältä. Moikkasin itseäni kokovartalopeilistä, ja totesin, että piru vie nainen. Tänään sä näytät taas hyvältä.

PS. Jos housut tuntuvat puristavan joka päivä, niin osta isommat. Nimimerkillä poistin juuri pysyvästi vaatekaapistani kasan aivan liian kikkanoita XS-koon housuja.

Rentoa viikon puoltaväliä!

Tsekkaa myös:
Tavoitteena painoideksi: Lievästi liikalihava
& Miltä urheilullisen naisen kuuluisi näyttää?

Edellinen juttuni:
Ruokakorneri – Omat suosikkini leipähyllystä!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram