KUN KAIKKI YMPÄRILLÄSI OVAT SUPERIHMISIÄ PAITSI SINÄ

*Sisältää mainoslinkkejä

Paras ystäväsi käy päivätöissä, pyörittää sivutoimisena omaa yritystä, tekee yhtenä iltana viikossa vapaaehtoistyötä, lenkkeilee koiriensa kanssa useita pitkiä lenkkejä päivässä ja siivoaa koko kämpän kahdesti viikossa. Työkaverillasi on kolme alle kouluikäistä lasta, hän tekee enemmän ylitöitä kuin sinä, tuo perjantaisin toimistolle aina tuoreita itseleivottuja sämpylöitä ja treenaa kilpamielessä triatlonia kaiken sen arkiruljanssin keskellä. Serkkusi vielä perskules vie pänttää aamusta iltaan lääkiksen pääsykokeisiin, treenaa salilla viidesti viikossa sekä ohjaa jumppia kaiken muun vapaa-aikansa. Silti sillä on aina kauniit meikit naamassa ja hiukset semmoisessa edustuskunnossa, ettei omaa pipoa kehtaa tämän seurassa ottaa pois päästä sisälläkään.

Ja sinä röhnötät tällä hetkellä iho sohvan pinnassa kiinni. Et jaksanut mennä tänään body pumppiin, koska päivä otti sen verran koville. Keittiössäkin odottaa kasa tiskejä ja kämppä pitäisi siivota, kun villakoirat puskevat jo melko härskisti sängyn alta. Ei vaan nyt huvita. Avaat somen ja näet taas toinen toistaan hehkuttavampia päivityksiä siitä, kuinka joka toinen kaveri on vetäissyt juuri elämänsä kovimman treenin, tai juuri kolme viikkoa sitten synnyttänyt ystävättäresi esittelee blogissaan tip top-kunnossa olevaa kotiaan, jossa vauva nukkuu idylisesti sisustetussa lastenhuoneessaan, joka kuulemma tapetoitiin eilen. Prkl. Siinä sitten pohdit, miten hemmetissä muut jaksavat? Kaikki saavat aikaiseksi vaikka ja mitä elämässään, mutta sinä vain könötät virtahepona olohuoneessa, etkä jaksaisi edes hakea limsatölkkiä jääkaapista.

Sen minkä tässä lyhyen elämäni aikana olen oppinut on se, ettei totuus ole aina yhtä hehkeä ja ruusuinen, kuin sinä sivusta katsojana ajattelet. Se ihmemutsi, jolla on kymmenen rautaa samaan aikaan, voi olla todellisuudessa todella väsynyt ja totaalisen loppu. Se sukulainen, joka pänttää, treenaa, huolittelee aina itsensä ja painaa työpaikalla tunteja kasaan kärsii hirveästä stressistä ja jatkuvasta päänsärystä eikä saa öisin nukuttua. Se äärimmäisen touhukas paras ystäväsi makaa tällä hetkellä myös sohvalla, ja pohtii olevansa niin patalaiska löllykkä, kun ei yhtenä iltana jaksanut tykittää tukka putkella. Ihan kuten sinäkin.

Ja kyllähän se vaan niin menee, että toisina hetkinä elämässä tulee tehtyä vaikka ja mitä, ja tähän vastapainoksi on enemmän kun okei ottaa välillä vähän rauhallisempia jaksoja elämässä. Koko aikaa sinun ei tarvitse saavuttaa mullistavia asioita tai tykittää menemään peräsuoli pitkällä. Eihän sellaista ruljanssia kukaan jaksa. Tai varmasti jaksaa, mutta se vaatii kyllä ihan varmasti omat veronsa. Toisinaan elämä heittää eteen tilanteita, jossa on vain pakko pystyä pyörittämään rankempaakin ruljanssia, mutta jos sinulle tarjoutuu hetki hengähtää, niin siitä ei kenenkään tarvitsisi itseään raipalla rangaista.

Adidas-laukku: TÄÄLTÄ*

Some. Se on aika metka kaveri. Sinne jaetaan yleensä vain ne parhaat palat ja omat ylpeyden aiheet. Sinne jaetaan ne adrenaliinia tihkuvat onnistuneet treenit, täydellisesti kuorrutetut leivonnaiset, hehkutukset ylennyksestä ja pusujen täyteiset piknikit puolison kanssa. Sinne ei jaeta pohjaan palaneita marjakiisseleitä, lässähtäneitä kohokkaita, itkuisia silmiä ja unettomia öitä. Sinne ei jaeta omia ulkonäköpaineita, läheisen mielenterveysongelmia, väliin jätettyjä treenejä ja stressistä sekaisin olevaa vatsaa. Itseasiassa tämä ei ole ainoastaan some, vaan myös se, mitä jaamme törmätessämme vanhaan tuttuun kassajonossa, luentotauolla opiskelukavereillemme sekä sukulaisille kahvipöydän ääressä. Emmehän me koko nurjaa puoltamme missään jaa, ja jos satumme jakamaan, niin tässäkin usein on kevyt vähättelyn mauste mukana.

Ulospäin näkyvä menestys ja onnistuminen vaatii lähes aina jonkinnäköisiä uhrauksia. Sen jos jonkin olen oppinut, ettei ikinä kannata olla kateellinen toisen menestyksestä tai rypeä itsesäälissä muiden saavuttaessa vaikka ja mitä. Se on aina vaatinut jotain, mitä itse en ole ollut valmis sillä hetkellä tekemään, tai näennäisen menestyksen takana voi olla raskaita ja synkkiäkin taakkoja ihmisen harteilla. Kenenkään elämä ei ole yhtä ihanaa ja nousukiitoista, mitä se silmissäsi näyttää. Ihan totta.

Kevättakki: TÄÄLTÄ* // Paita: TÄÄLTÄ* // Trikoot: TÄÄLTÄ* // Laukku: TÄÄLTÄ*

Päädyinpähän pohtimaan tällä kertaa vähän pehmeämpiä. Tuossa meinaan yksi päivä totesin miehelle kotosalla, että olen tänään ottanut aika rennosti ja lusmuillut suosiolla koko päivän. Aika nopeasti tämä likka palauteltiin maan pinnalle, ja kehotettiin miettimään mitä sitä on silti tullut touhotettua. Ja minähän olen normaalisti aivan mestari vetämään potslojot sohvan pintaan, mutta nyt on nähtävästi tällainen kaasuvaihe päällä, mutta piru vie, menkööt kerran luistaa! Tulihan tässä vähän ladattua akkuja tuossa talven pimeimpinä aikoina, eli aikansa kutakin. ;)

Voimakasta loppuviikkoa! You can do it!

Tsekkaa myös: Olen huono treenaaja koska…

Edellinen juttuni: Treenaako tytöt kovaa käsiä ja olkapäitä? Ft. Ristiote

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Blogit.fi // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

KUKAAN EI VAROITTANUT MINUA AIKUISUUDESTA

*Sisältää mainoslinkkejä

Tiesin sen, että aikuisena joutuu pesemään omat pyykkinsä. Tiesin sen, että ruuat pitää laittaa itse, ja ne raaka-aineet tulee käydä ensin itse ostamassa kaupasta omaan jääkaappiin. Tiesin sen, että verot ja laskut pitää maksaa ja hoitaa ihan itse.  Tiesin sen, että aikuisena pitää tehdä töitä, että saa rahaa, että voi ostaa sitä ruokaa ja maksaa ne laskut.

Kukaan ei kuitenkaan varoittanut minua aikuisuudesta. Siitä ihan oikeasta aikuisuudesta. Kukaan ei varoittanut minua siitä, ettei se elämä todellakaan kulje aina suoraviivaisesti. Kukaan ei varoittanut, että edessä on pitkä ja kivinen tie täynnä epäilystä, suunnan hakemista ja hukassa olevaa oloa. Kukaan ei varoittanut, että aikuisuus tuo mukanaan toisinaan huolta, epävarmuutta ja stressiä. Aikuisuuteen siirtyminen ei ollutkaan sellainen kevyt, helppo ja luonnollinen jatkumo, vaan jotain aivan muuta.

Sokeasti se nuori ja sinisilmäinen Piia luuli, että lukion jälkeen hän pamauttaisi yliopistotutkinnon tunnollisena ja esimerkillisenä opiskelijana määräajassa purkkiin. Viisi vuotta tuntui tällöin ikuisuudelta, ja yhtään sen pidempi koulutus olisi tarkoittanut lähinnä loppuelämää koulun penkillä. Viiden vuoden (lue: ikuisuus) vaivattomasti ja takkuamatta kulkeneiden yliopistovuosien jälkeen olisi tupsulakki päässä, ja työelämässä odottaisi joku aivan huikea #bosslife-duuni. Komea palkkasekki, musta nahkapenkkinen mersu ja jakkupuku. Uusi hävyttömän hieno omakotitalo, takapihalla poreallas ja rahaa tehdä mitä vaan. Viikonloppuisin shampanjaa ja mansikoita, ja tietenkin nauttien näitä siinä takapihan porealtaassa. Easy livin’.

Facepalm.

Arvaatteko mitä? Aika perseelleen meni noiden tavoitteiden suhteen.

Arvaatteko vielä mitä? En kaipaa noista suurintakaan osaa juuri lainkaan. Okei okei, toki voisin sen höyryävän jacuzzin tohon parvekkeelle ottaa, mutta siinä voisi tulla jo jotkut säädökset kaupunkiasumisessa vastaan. Tutkinnonkin kyllä pamautan kunnialla loppuun asti plakkariin, ja aion olla siitä ylpeä. Muuten kyllä elämä on opettanut niistä prioriteeteistä ja juuri minulle oikeasti merkittävistä asioista aika paljonkin. Näin jälkikäteen tarkasteltuna tuo oma aiempi kuvitelma tulevaisuudesta lähinnä naurattaa allekirjoittanutta. :D

Jos voisin kirjoittaa 16-vuotiaalle tai edes 19-vuotiaalle Piialle, niin ehkä vinkkaisin, ettei se elämä niin vakavaa ole. Siinä elämässä on paljon muutakin, kuin mitä osaan sillä hetkellä kuvitella. Menestymistä voi olla todella erilaista, ja maallinen mammona ei itsessään tuo onnea.

Kaikista elämän labyrinteistä ja montuista sekä alkutekstin penseilevästä luonteesta huolimatta olen onneksi saanut kokea sitäkin enemmän aivan mielettömiä hetkiä, rakkautta, onnistumisia ja erilaisia saavutuksia. Olen saanut kokea näitä aivan erilaisissa ja mielettömissä tilanteissa, joita en osannut edes nuorempana kuvitellakaan. Elämä on aika mahtavaa kaikkien yllättävien tienhaarojensa kera, ja nimenomaan ne parhaat asiat ovat loppupeleissä tulleet melko sattuman kautta, vaikka töitä niiden eteen on tehtykin.

Voin myös sanoa, etten todellakaan tiedä millaista elämäni on vuoden päästä. Vielä hetki sitten tällainen tiedottomuus olisi salpaannuttanut hengitykseni ja saanut minut sohvannurkkaan ahdistumaan. Enää se ei saa. Tällä hetkellä ajatus tästä tiedottomuudesta saa lähinnä huuleni viekkaaseen virneeseen, ja uskon vahvasti, että vuoden päästä voin taas olla astetta ylpeämpi (ja yllättyneempi) omista aikaansaannoksistani. En tiedä yhtään, mitä ne ovat, mutta jos elämä jatkuu edes vähän samankaltaista rataa, mitä se on viimeisen vuoden ajan ollut, niin voihan jehna.

Adidas crop top: TÄÄLTÄ*

Hakuna matata, ja sitä rataa. Kyllä se tie tekijää vie, vaikkei olisi ihan varma minne. Määränpää on sekin.

Mahtavaa tiistai-iltaa niin tiensä jo löytäneille tai sitä vielä etsiville!

Kurkkaa myös: Kauhuskenaario tulevaisuudestani

Edellinen juttuni: Miten säästää selvää rahaa ruokamenoissa?

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Blogit.fi // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen