LÄHTIKÖ SYÖMINEN TAAS LAPASESTA?

*Sisältää mainoslinkkejä

Koko viikko meni oikein hyvin fiksusti syöden ja päivien ateriamalli oli suoraan kuin koko kansan Jutan oppikirjasta. Perjantai kuitenkin koitti, ja sitten lähti kunnolla lapasesta. Meno ei rauhoittunut edes seuraavana päivänä, vaikka oli tarkoitus jättää ruokatorven ruuhka-aika ainoastaan perjantai-illalle.

Ja miten tähän reagoidaan? No tietenkin sillä, että vähintään seuraavana kolmena päivänä ei ainakaan uskalleta syödä juuri mitään, ja rouskutellaan vain vähärasvaista proteiinipainotteista murkinaa ja kiskaistaan hiilarit minimiin. Muutenhan nuo viikonlopun herkut menevät suoraan vyötäisille, jos en nyt kiristä vastapainoksi!

Torstaina voidaan huojentuneena todeta, että huh, vihdoin ollaan vihdoin tasoissa sen edellisen viikonlopun vähän turhan lujaa käsistä lähteneen herkuttelun kanssa. Ja sitten koittaa taas uusi perjantai. Rankka tykitysviikko on takana, ja tekisi mieli vähän rentoutua. Napostelun himo olisi kova, koska koko viikko ollaan tunnollisesti puputettu sitä ”oikeaoppista sapuskaa” arkikiireiden tiimellyksessä ja vältelty onnistuneesti kaikkea ehdottomasti kiellettyä myös työpaikan keksipöydässä. Niinhän siinä sitten kävi, että se pieni suunniteltu herkuttelu ei jäänytkään niin pieneksi, ja sunnuntaina ollaan jälleen samassa pisteessä ja tunnontuskissa kuin viimeksi, jolloin rankaisu syömättömyydellä voi taas alkaa, ja oravanpyörä on valmis.

No mikä tähän sitten neuvoksi? Jokaisessa vähänkään toimivilla hoksottimilla varustettu nuppi on jo keksinyt ratkaisun tähän pulmaan. Älä rupea nipistelemään viikolla. Älä ihan oikeasti. Jatkuva energiavajeen hankkiminen ei ole ratkaisu tähän, ja tämä laastari vähän reilummasta mussuttamisesta toipumiseen ei toimi pitkällä tähtäimellä, vaan nimenomaan ruokkii sitä. Vähillä energioilla ja nipistelyllä kulkiessa keho kyllä huutaa sitä ruokaa, ja se jos jokin ajaa viikonloppuisin sinne keittiön kaappien salaisille kätköille. Lopulta tästä tulee pysyvä tapa, ja pistää nupin jos toisenkin aivan varmasti sekaisin varsinkin, jos ajatus näiden mättöjen jälkinipistelyn pohjalla on se kuuluisa pelko lihomisesta.

Tiedän myös omasta kokemuksesta, että kun sitä ruokaa on oikeasti riittävästi joka päivä ja syö niitä asioita, joista oikeasti tykkää ilman äärimmäisiä rajoituksia, niin kyllä se herkkuhampaan kolina vaikenee lähes automaattisesti. Jos toivoisit pääseväsi eroon niistä jatkuvista ylilyönneistä sekä niistä seuraavista morkkiksista, niin yksi mielestäni selkein ratkaisu tähän on, että ala lapata sitä oikeaa ja vielä herkullista ruokaa sinne lautaselle ihan viikon jokaisena päivänä, ja jätä nuo kitupäivät sikseen. Niillä vain oikeasti ruokitaan sitä täysin käsistä lähtevää mättämistä.

Oikealla ruualla en nyt tarkoita sitä kanaa ja riisiä oliiviöljyllä, vaan ihan oikeasti niitä asioita, joista tykkäät. Leipä, tortillat, pitaleivät, smoothiet, maitotuotteet, pastaruuat ja mitä tahansa tavallinen ruoka mitä tykkäisit syödä. Älä jumankekka jaa niitä ihan tavallisia arkiruokia sallittuihin ja kielletyihin sekä hyviin ja huonoihin, jollei sinulla ole perusteita tähän. Mäkkärin drive in ja Mättö-Kax-megapussi välipalana voi olla toki eri juttu, mutta pari palaa paahtoleipää voilla tai kauhallinen perunamuussia on oikeasti rehellistä ruokaa eikä mitään Tuonelan porteilla valmistettua kiellettyä myrkkyä, vaikka joku hifiruokailuun erikoistunut ravintoguru puheissaan ne demonisoisi, ja somessa näkisit vain kisalavoille tähtäävien fitnessminkkien riisijauhelihakippoja.

Jokainen eläköön näköistänsä elämää, mutta se ei tarkoita, että sinunkin pitäisi pistää päätäsi tämän vuoksi sekaisin. Lounaan kylkeen voi ottaa sämpylän, jonka päälle voi levittää ihan sitä tavallista margariinia ja kermaviilikastike perunoiden kera ei muuta sinua maagisesti lihavaksi, sairaaksi ja saamattomaksi ihmisolennoksi.

Ja hei, jos tykkäät oikeasti herkutella viikonloppuisin oikein olan takaa, niin siinähän ei ole mitään väärää! En tiedä miksi herkuttelu on nykyään niin laajalti demonisoitu, ja jos karkkipussille eksyy, niin heti se lasketaan top 5 suurimman mahdollisen epäonnistumisen ja elämänhallinnan pettämisen joukkoon. Kummia juttuja. Elämä vaatii meiltä jokaiselta jo ihan tarpeeksi, ja ihan kaikkia standardeja kenenkään ei tarvitse täyttää. Sinun ei siis tarvitse olla täysin herkuton ja rautaisella itsehillinnällä vaadittu kone, ja elämästä saa nauttia ilman, että tästä syystä tarvitsi itseään lähteä rankaisemaan.

No mutta! Mitä sitten tehdä jos syöminen lähtee kokonaan hanskasta?

  • Nauti siitä syömisestä! Fiilistele, maistele huolella ja ota ilo irti! Jos masistelet jo valmiiksi suunnittelematonta ylilyöntiä, niin eihän siinä herkuttelussa ole alunperinkään mitään iloa saati järkeä, jos se tuottaa loppujen lopuksi vain pahaa mieltä.
  • Älä vaivu morkkikseen, muutenhan syömisen ilo meni hukkaan. Taputtele kylläistä massua ja käännä kylkeä sohvalla. Aijettä!
  • Painu seuraavana päivänä treenille (jos treenihommat sun juttuihisi kuuluvat), ja nauti siitä, että koneessa on löpöä ja soija lentää! Pistä tankattu energia hyötykäyttöön huikealla menolla maustetussa treenissä! Salilla pumppi on kova ja rauta on kevyttä, ja kestävyystreenissä soija on puolestaan taattu eikä meno takuuvarmasti hyydy. Ihan parasta!
  • Heitä se vaaka suosiolla jorpakkoon, äläkä hyppää väkisin sen päälle seuraavana päivänä, jos tiedät vain sen aiheuttavan sinulle vain surkean fiiliksen. Tottakai lukema pompsahtaa ainakin hetkellisesti, jos käsi on herkkukulholla käynyt oikein olan takaa. Nesteturvotusta ja tavaraa suolessa. Se tasaantuu kun jatkat elämääsi, ja käyt parina päivänä kakalla. :)
  • Jatka elämääsi nokka pystyssä. Panosta edelleen hyvään ja riittävään ruokaan. Turhaan sitä rankaiset itseäsi siitä, että olit juuri ihan vain tavallinen ihminen. :)
Adidas-toppi: TÄÄLTÄ* // Adidas-trikoot: TÄÄLTÄ*

Vauhtia ja vilinää uuteen viikkoon! ;)

Tsekkaa myös: Luuletko syöväsi tarpeeksi hiilihydraatteja?

Edellinen juttuni: Mikset pidä sormusta? Vaihdanko sukunimeä?

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

MIKSET PIDÄ SORMUSTA? VAIHDANKO SUKUNIMEÄ?

*Sisältää mainoslinkkejä

Lähteekö sukunimi vaihtoon häiden myötä? Miksi sulla ei näy kuvissa sormusta? Polttavia ja kiperiä kysymyksiä, mutta niinhän se menee, että kysyvälle vastataan!

Otetaanpa käsittelyyn ensin tuo kuumotteleva nimiasia. Piia Pajunen. Sitä nimeä olen totellut kohta 27 vuotta. Jos ihan rehellisesti sanon, niin pakko todeta, että tuosta nimestä luopuminen tulisi kirpaisemaan tätä naista kovasti, sillä jotenkin se on vaan osa minua ja identiteettiäni. Asia ei kuitenkaan ole niin simppeli, ja toisaalta tuntuisi aivan mielettömältä kantaa myös yhteistä sukunimeä.

Sen verran pitkälle vaihtoehtojen poissulkemisessa on kuitenkin päästy, etten kaksiosaista sukunimeä ota, joten homma on vähän niinkuin fifty-sixty, ja kuulemma miehekkeelle tuo sukunimiasia on se ja sama. Miestä uudelleen lainaten, niin yksi vaihtoehtohan toki olisi sekin, että vedettäisiin hatusta ihan uusi sukunimi molemmille. Kommenttiboksiin otetaan siten vastaan huikeita ehdotelmia, ja tarjoan herasheikin (ja ehkä kaljankin), jos joku meille uuden käyttöön asti päätyvän perheen nimen keksii. Eivaan viitsi vitsi, hah! Veikkaan, että annan asian vielä muhia, ja mulle riittää, että tiedän homman (ja itseni) nimen vaikka ihan viime hetkillä.

Ja entä se sormus? Kun se ei nyt näy kimmeltävän jokaisessa somekuvassani. Some on some. Senhän pitäisi jokaisen ihmisen tietää, ettei siellä näy ainoa totuus, mutta ilmeisesti se on vielä hämärän peitossa osalle kansasta. Osa julkaisemistani kuvista on napattu myös ennen kihlausta, jolloin sormusta ei ole vielä ollut. Treenille lähtiessäni jätän myös tuon kihlauksen kivenkovan symboolin kotiin turvaan, että treeneillä voi viskellä rautaa ilman huolta siitä, että kohta on nimetön ruhjeilla tai koru tuhottu. Ihan joka hetki killutinta ei ole siis räpylässä, mutta suurimman osan ajasta kyllä. Hyvin se on kyllä tuohon räpylään jo iskostunut, ja oikein mieluusti sitä joka hetki kannan, jos sen vain heti treenin jälkeen muistan nimettömääni takaisin sujauttaa, heh.

Veikkaan myös, että syksyn kisojen alla tuo valkokultainen tekele on ihan käytännön syistä pakko pistää hetkeksi kokonaan turvaan korulippaan kätköihin, koska kyllä. Ihan kuten hanurista ja tisseistä (jaa mistä tisseistä?), niin kisaprepin riutumisen myötä katoaa myös sormista sitä tavaraa. Tässä ohi mennen ihan hyvä käytännön esimerkki ja muistutus siitä, ettei se rasvanpoltto ole koskaan paikallista, heh.

Armykuvioinen trikoomekko: TÄÄLTÄ*

Mitä tästä tänään opimme? No ainakin sen, että sormetkin laihtuvat, some pissii linssiin ja että tällä naisella on edessään kiperiä päätöksiä! Jaiks!

 Muikeaa sunnuntai-iltaa ja potkua alkavaan viikkoon!

Vilkaise myös: Parhaat puolen miehessäni!

Edellinen juttuni: Herkkuhommia – Superkevyt marjasorbetti!

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen