NÄLKÄ LEPOPÄIVINÄ? PALJON SILLOIN KUULUISI SYÖDÄ?

Lepopäivinä ruoka on mielessä ja nälkä valtaa koneiston jo puolen tunnin päästä syömisestä. Mielihalut tahtovat ottaa vallan ja sokerin himokin iskee. Aiemmassa lepopäiviä käsittelevässä raapustuksessani kysyinkin, että mikä niissä lepopäivissä tekee suurimmalle osalle niin haastavia. Epävirallisen empiirisen tutkimukseni tulokset ilmentivät todella selkeästi sitä, että nälkä ja julmettu ruuanhimohan siellä kovaa treenaavia janttereita piinaa. No mitä sille nälän pirulaiselle sitten voisi tehdä?

Tietenkään kiristelyvaiheessa tälle nälälle ei voi toki mitään, mutta jos ykkösprioriteettinä kyseisellä hetkellä ei ole se rasvan rääpiminen pois kehosta, niin nälkä voi kieliä siitä, että kehosi ottaisi mielellään lisää sapuskaa ihan hyötykäyttöön kehon palautumisen ja kehittymisen tueksi. Nälkä on myös ihan normaali kehon signaali, mutta jos se oikeasti häiritsee tai se on oikeasti voimakas, niin yleensä siihen kannattaa reagoida. Maalaisjärjellä ajateltuna jokainen varmaan keksii ratkaisun, mitä nälän tunteen iskiessä kannattaa tehdä, mutta näin ei silti monesti uskalleta tehdä. Miksi ihmeessä?

Huulilla: NYX Cosmetics – Liquid Suede – Brooklyn Thorn TÄÄLTÄ*

Itse olen ainakin huomannut tässä vuosien varrella, että nälkä vaivaa lepopäivinä sellaisissa vaiheissa, kun keho vaatisi enemmän ravintoa palautumiseen. Pitkän kilpailurupeaman jälkeen normaalirasvoihin palatessa nälkä saattaa vielä kuukausienkin päästä vaivata lepopäivinä, sillä keho ei ole vieläkään päässyt ”kylläiseen tilaan”. Hiljalleen ruokamääriä lisäämällä se nälkäkin sieltä hiipuu, kun keho pääsee asteittain sekä ruuan että rasvaprosenttinsa puolesta sille luontaiseen tilaan.

Lepopäivien nälkä on siis todellakin tuttua täälläkin päässä, mutta se nälkä (tai mieliteon poikaset) vaivaa lepopäivinä lähinnä itselläni nimenomaan silloin, kuin kehoni on aliravitussa tilassa joko ruokamäärien tai minulle luontaisen rasvaprosenttini kohdalla. Suosittelen myös pohtimaan omalla kohdallasi lepopäivien nälästä ja mieliteoista kärsiessäsi, että olisiko ruokatorvesta alas uppoavan energiamäärän kohdalla kokonaiskuvan kannalta sittenkin vielä hieman parannettavaa.

Paljonko lepopäivinä kuuluisi sitten syödä?

Oma näkemykseni lepopäivien ruokamääristä on ihan se, että lepopäivinä se kroppa tarvitsee myös yhtälailla ravintoa palautuakseen aiempien treenipäivien kovasta runtelusta ja ladatakseen akkuja seuraavien päivien tuleviin taistoihin. Palautumiseen panostaminen tarkoittaa aika suoraan myös kehittymiseen panostamista, eikä pelkkä treeni kovin kauaa kehitä, jos muut osa-alueet (kuten lepo sekä riittävä ja laadukas ravinto) ole kohdillaan. Älä siis suotta nipistele lepopäivien ruuista varsinkaan, jos se nälkä silloin vaivaa.

Itsellä kehityskaudella ja pääosin kiristelyvaiheessakin treenipäivien lisäbuustit ravintopuolelta tulee treenijuomasta ja sen sisältämistä hiilihydraateista sekä aminohapoista. Ihan sen normaalin ruuan määrä ei kuitenkaan itselläni yleensä juuri vaihtele, oli kyse sitten kovasta treenipäivästä, useammasta peräkkäisestä lepopäivästä tai poikkeustapauksessa vaikka useamman viikon loukkaantumisesta johtuvasta pakkolevosta. Ruuasta en tingi varsinkaan lepopäivinä, ja se on yhdessä simppelin ja järkerävän treenikokonaisuuden kanssa koko homman ehdottomat kulmakivet.

Ja jos sitä hui niin pelottavaa lihomista pelkää, niin ensimmäisenä suosittelen vain kokeilemaan, että mitä ihan oikeasti tapahtuu, jos vain alat syömään riittävästi ja koko viikkosi kokonaisaktiivisuutta vastaavan määrän. Kroppa kyllä tottuu hyvin nopeasti siihen, että se nimenomaan saa tarpeeksi ravintoa, jos vain pitkäjänteisesti sen opetat siihen. Joka ikisessä tilanteessa nipistämällä siitä ruokatorvesta alas kulkevasta ravinnosta et kyllä ainakaan kehitä aineenvaihduntaasi ottamaan sitä ravintoa hyötykäyttöön. Energiankulutus ja sen saaminen ovat kokonaisvaltaisia asioita, ja jos ajattelet, ettet lepopäivänä kuluta ”tarpeeksi” ja tämän vuoksi sinun pitäisi syödä vähemmän, olet jokseenkin hakoteillä. Jos siis ikinä haaveilet pystyväsi syömään enemmän ja rennommin lihomatta, niin pakko sinun on alettava opettamaan sitä kehoa käsittelemään edes sitä riittävää määrää sapuskaa.

Kertajysäystä lepopäivien tai koko viikon energiasaannin lisäämisessä ei välttämättä tarvitse toteuttaa, vaan olen jo aiemmassa erittäin pätevässä (oma kehu haisee, heh) postauksessani ”Miten päästä eroon kitukaloreista ja säästöliekistä” kertonut erittäin osuvat kikat sapuskamäärien nostamiseen. Jos kuitenkin toteutat ”silmämääräistä” ruokavaliota, niin suosittelen siinä tapauksessa vain rohkeasti syömään hieman enemmän joka päivä tai edes kuromaan kiinni lepopäivien alakanttiin popsittujen sapuskoiden määriä.

Fila-huppari: TÄÄLTÄ* // SuperDry-kollarit: TÄÄLTÄ*

Lepopäivien nälkä ja jatkuvat mieliteot eivät myöskään välttämättä johdu suoraan lepopäivien liian vähäisestä energiansaannista vaan kyseessä voi olla koko viikon kertymä energiavajeesta, jolloin sitä päivittäistä energiansaantia voisi olla syytä tarkastella. Uskallatko siis koettaa, mitä tapahtuu, jos lisäät sitä ruokaa edes hieman? Rohkea rokan syö! ;)

Ja pssst… House of Brandonilla on nyt ihan megana kevätvaatteita ja uutuuksia älyttömin alennuksin, joten tsekkaa alet TÄÄLTÄ*!

Vatsantäyteistä tiistai-iltaa! 

Tsekkaa myös: Luuletko syöväsi tarpeeksi hiilihydraatteja?

Edellinen juttuni: Fitness Classic ja oikeusmurhat

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

FITNESS CLASSIC JA OIKEUSMURHAT

Voi hyvä isä miten rankka viikonloppu, mutta pakko sanoa, että hauskaa oli! Viikonloppu meni hyvinkin pitkälti itselläni tuomarihommissa, mutta meidän vapari-Jonnan kerkesin huoltaa takahuoneesta käsin lavalle, hengähdystauoilla svengailla mahtityyppien kanssa sekä FASTin pisteellä tuli myös fiilisteltyä messumenoa. Pakko vielä hehkuttaa, kuinka paljon huippujengiä sieltä ruudun toiselta puolelta kävi moikkailemassa! Mulla oli ihan hävyttömän hauskaa, joten valtava kiitos teille! Aika sujahti suorastaan laittoman nopeaa, ja naurunremakkaa kajahteli ilmoille!

Itse kilpailujen tasosta täytyy todeta, että komeaa sakkia oli lavalle asti päätynyt. Viikonloppuna tuli nähtyä myös suorastaan vallan upeita ilmestyksiä, yksilöiden mielettömiä kehityssteppejä aiemmista vuosista sekä useampiakin vahvoja tulevaisuuden lupauksia. Osalla meni putkeen ja osalla ei, ja sehän on sitä kilpaurheilua. Pettymyksiä, onnenkyyneleitä, kirpaisevia tappioita, toteutuneita unelmia sekä romuttuneita haaveita. Kaikkea siellä nähtiin.

Tuomaristossa istuessa ja menoa muutenkin seuratessa tuli jälleen kerran todettua, että aivan liian moni pohtii sitä oman lihasmassansa riittävyyttä ihan turhaan. Lihasmassa ei todellakaan ole ainoassa tai välttämättä edes ratkaisevassa asemassa sijoituksissa, vaan kokonaispaketti todellakin ratkaisee. Se lihaksikkain ja kirein ei todellakaan välttämättä päädy sinne ykköspallille, eikä sen niin kuuluisikaan mennä. Erästä osuvaa letkautusta lainakseni heitetään Alina Popa ensi kerralla lavalle, niin sehän voittaisi joka sarjan, jos se lihasmassasta ja kireydestä olisi kiinni. Tyylikkyys, itsensä kantaminen, kokonaisilme ja lajinomaisuus ovat ihan yhtä olennaisia kuin se kireys ja lihasmassa.

Uskaltaisin lonkalta väittää, että noin 90% olisi edelleen skarpattavaa esiintymisen, poseerausasentojen, lookin ja yleisen ulkoisen annin kanssa. En siis sano, että 90% olisi ollut huonoja, vaan että näillä kovassa kuosissa olleilla kilpailijoilla se sijoitus olisi voinut olla hieman parempi, jos edes pieniä asioita asennoissa, esiintymisessä ja ulkoisessa olemuksessa oltaisiin hiottu vielä hieman timanttisemmaksi, vaikka ne olisivat olleet ihan hyvällä tasolla. Jostain on kuitenkin aina aloitettava, eikä kukaan voi olla täydellinen ensimmäisellä tai edes viidennelläkään kerralla, ja kehityskohteet huomaa usein vasta kilpailun jälkeen videolta tai kuvista katsellen. Täytyy kyllä kuitenkin todeta, että livenä aivan lavan edestä alaviistosta tuomarinäkövinkkelistä homma näyttää usein aivan erinäköiseltä kuin kotisohvalta kuvia selaillessa, eli pelkkien kuvien perusteella en lähtisi yksiselitteisesti mitään analysoimaan.

Tässä kisoista seuraavaan kehittymisessä oletuksena kuitenkin on, että sieltä spotataan ne oikeat asiat, eikä kiinnitetä huomiota epäolennaisiin tekijöihin ja keskitytä pelkästään lihaksen kasvattamiseen, kunnon kiristämiseen tai parhaimmassa tapauksessa puusilmätuomareiden (jep, olin yksi niistä ammattitaidottomista aaseista, hah) vääriin ratkaisuihin ja näistä läyhäämiseen somessa. Nukkukaa pari yötä asian kanssa ja pohtikaa, mikä edelle kiilanneilla oikeasti oli paremmalla kontolla. Mieti voiko näitä parantaa seuraavaa kertaa varten tai vaihtoehtoisesti millä muulla voisi ensi kerralla yrittää pönkittää, jos ongelma on esimerkiksi rakenteessa, jota ei nyt ikävä kyllä voi muuttaa.

Läyhääminen, julman maailman syyttäminen ja marttyyriksi heittäytyminen ei ole ikinä kehittänyt ketään urheilijaa tai muuttanut jo jaettuja tuloksia. Niillä ei myöskään ikävä kyllä myöskään pysty parantamaan sitä juuri sinulle epäreilua maailmaa tai nostamaan sijoitusta ensi kerralla. Sen sijaan perusteellinen ja laaja-alainen ajatustyö, nykytilan analysointi (mahdollisimman objektiivisin perustein) ja tulevan strategian luominen olisi tässä tapauksessa huomattavasti tähdellisempää. Oikein perustein rakennetulla suunnitelmalla ja sen onnistuneella toteutuksella sijoitukset voisivat hyvällä lykyllä ensi kerralla olla sitten parempia.

Se ei myöskään auta ketään urheilijaa, että ympärillä olevat tukijoukot nostattavat hirvittävän haloon urheilijan kokemasta vääryydestä. Enemmän sitä urheilijaa auttaa se, että hänelle osattaisiin antaa yksilöllistä tukea pettymyksestä yli pääsemiseen sekä oikeasti realistista ja todenmukaista palautetta (muutakin kuin ”olit niin upea ja täydellinen, ja sun olis kuulunut voittaa”). Nokka pystyyn ja uutta suunnitelmaa luomaan kohti tulevaisuuden kujeita.

Asiat ovat tottakai hyvä käsitellä, ja huono sijoitus ei tarkoita, että kilpailija olisi ollut huono. Läyhääminen ei vain ihan totta auta ketään, ja lietsoo vain pahaa oloa itse kullekin. Kitinät sikseen ja pilke silmäkulmassa takaisin sorvin ääreen. Kisojen jälkeenhän alkaa vasta se paras osuus, eli nousujohteinen kova treeni kohti seuraavaa etappia oli se sitten jo kirkkaana mielessä tai vailla minkäänlaista lukkoonlyöntiä. Ei muuta kuin astian ääreen ja rautaa liikkeelle!

Ja näin lopuksi muistuttaisin vielä, että edelleenkin tuomariäänet menevät harvoin täysin yksimielisessä harmoniassa, ja tuomariston äänissäkin esiintyy luonnollisesti hajontaa. Tämän vuoksi erimielisyyksiä lopullisiin tuloksiin tulee myös siellä katsomon penkeillä istuvien mielipiteissä, kun fitness-lajeissa niitä sijoituksia ei ratkaista objektiivisesti mitattavilla numeerisilla tulosmääreillä kuten nostetuilla kiloilla tai hypätyillä senttimetreillä. Kauneus on katsojan silmissä, ja tämähän nimenomaan on estetiikkalaji.

Lisäksi tuomaristossa istuu pakostikin aina jonkun kilpailijan tuttu, poseeraustreenin vetäjä, kaima tai ystävä, mutta se yksi tuomari ei pysty heittämään merkintää kenenkään muun seitsemän tuomarin paperiin. Jokaisen kilpailijan saama korkein ja matalin sijoitus myös jätetään huomiotta, eli vaikka kuinka tuomari haluaisi oman valmennettavansa voittavan, niin se paperiin isketty ykkönen ei paljoa mieltä lämmitä, jos kaikki muut tuomarit ovat iskeneet kilpailijan sijalle 12. Tuomariksi on mahdollista myös hakea kenen tahansa, joten antakaa ihmeessä palaa, jos koette olevanne ammattitaitoisempia. Jospa silloin saataisiin tuloksia, joihin sinäkin voisit olla tyytyväinen. Eikä tämä välttämättä ollut edes vitsi, eli hakemusta kehiin. ;)

Vahvaa alkanutta viikkoa! Kaboom!

Tsekkaa myös: Oikeusmurhia, salaliittoteorioita ja tuomaripeliä

Edellinen juttuni: Ykköstuotteeni kasvojen korostamiseen

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen