TAVOITTEENA PAINOINDEKSI: LIEVÄSTI LIIKALIHAVA

*Sisältää mainoslinkkejä

Jehei! Meitsi lihoo nyt! On tullut aika pistää pikkuhiljaa vatsalihakset piiloon ja kerryttää peräsimeen rehellistä laardia. Kuulostaako hieman omituiselta naisen suusta? No minusta ei.

Tämä vuosi on pitkälle pötkitty omalla kohdallani aika alhaisissa rasvaprosenteissa kilpaurheilun vuoksi, mutta tämä tilahan ei ole tarkoitettu missään tapauksessa pysyväksi. Pienenä selontekona kajautettakoon, että en minä oikeasti näytä siltä, mitä Instagramini sekä blogini kuvat ovat viimeisen puolen vuoden aikana syytänyt ilmoille. Sori hei vaan, jos olen niin antanut olettaa. Oikeasti minulla on pyöreämmät posket ja muhkeampi hanuri eivätkä vatsalihaksenikaan pompsahtele rautaisina esille paidan helman alta. Tsekkailkaa vaikka kuva materiaalia somestani viime talvelta. Sieltä löytyy se tavallinen Piia.

Oma genetiikkani pyrkii hakeutumaan mieluiten hieman persevämpään ja lievästi rehevämpään olomuotoon, ja tällaisessa minulla on parasta olla. Vähärasvaisuus ei ihan oikeasti tee ihmistä onnelliseksi, ja ihan rehellisesti sanottuna mun mielestä on aika ihanaa saada vähän hanuriin pehmeyttä. Samalla kun saa treenitehot taas kasvuun, naaman upotettua isompaan puurokattilaan, ja vihdoin taas kiristämisen sijaan pääsee treenissä kehityksen makuun kiinni, niin kyllä tälle likalle maistuu. Rauhassa siis kuitenkin edetään, eikä tavoitteena ole viettää viikkoa glukoositippa suonessa Lidlin paistopisteellä eläen. Normisafkaa enenemissä määrin naamariin, ja palautetaan pikkuhiljaa kroppa ja aineenvaihdunta tavalliseen tilaansa. Jau!

Ihan turha mun olisi haaveilla pienistä vaakalukemista tai XS-kokoisista farkuista ympäri vuoden, koska en siihen pystyisi. Siinä mentäisiin jo kohdallani aika heilahtaen hyvinvoivan ihmisen rajapyykin alitse, ja se ei todellakaan olisi sen arvoista. Pahoinvointi ei ole hyvinvointia, vaikka jatkuva riuduttaminen (ja sen terveellisiksi elämäntavoiksi mainostaminen) tuntuukin ilmeisen yleistä olevan. Toki joillakin onnekkailla pirulaisilla tuo kehon luontainen rasvaprosentti on geeniperimän myötä asettunut alemmaksi, mutta minä en tähän poppooseen kuulu (eikä kovin moni muukaan nainen), ja sillä sipuli. Ja jos totta puhutaan, niin en ole tästä genetiikastani kovinkaan pahoillaan. Miksi sen ihon alaisen ihan normaalin rasvakudoksen pitäisi muka olla niin pelottavaa?

Omaa genetiikkaa vastaan ei kannata väkisin taistella, eikä ulkonäkö ole todellakaan sen arvoista. Jos elämää eläisi vain Instagramissa esiteltävien vatsalihasten ja kireiden kinttujen vuoksi, niin jossain on vika. Olen sanonut tämän blogissani ehkä sata kertaa, mutta kertauksena heitettäköön, että se rasvaprosentti ei vaikuta ulkoiseen minääsi juuri millään lailla, vaan isoin tekijä ihan oikeasti on se, miten itsesi kannat. Ryhti ja nokka pystyyn, ja itsevarmuus kyllä huokuu rasvaprosentista huolimatta. Sitäpaitsi, mitä täällä hyisessä Suomessa edes vatsapalikoilla ja kireällä hanurilla oikeasti tekee? Voin paljastaa, ettei kovin paljoa… :D

Ja mitä siihen painoon ja painoindeksiin tulee? Olen teini-iästä asti omistanut hieman tanakamman rakenteen, ja tähän päälle kun on tuota pihviäkin tullut taottua, niin sehän tietää sitä, että tähtäimessä oleva vaakalukema on luonnollisesti hieman korkeampi kuin samaa pituusryhmää (lue: 156cm kääpiö) edustavalla peruslikalla. Vielä tuossa reilu parikymppisenä urheilijana painoni huiteli jossain 53-55kg:n välillä, mutta nykyään se sopivin ja luonnollisin lukema vaa’an päällä taitaa huidella siellä 61 kilon paikkeilla. Painoindeksin mukaan tuossa vaiheessa mennään jo lievän liikalihavuuden puolella. Eihän siinä, kun tuolla tämän talouden komeammalla kaiffarilla sama mittaristo huutaa tällä hetkellä merkittävää lihavuutta, hah!

Aim’n-collegepaita: TÄÄLTÄ* // Aim’t-trikoot: TÄÄLTÄ*

Mitä tästä opimme? A) Vaaka sekä BMI ovat toisinaan aika turhia veijareita B) Rasva hanurissa on oikeasti jees C) Jos treenaat pihviä, niin sinusta tulee usein painavampi ja D) Painava ja lihava on vissisti eri asia.

Painokasta keskiviikkoa! ;)

Kurkkaa myös:
Miltä näyttää 156cm ja 61kg?
& Miksi normaalipainoset pelkäävät painonnousua?

Edellinen juttuni: Missä tilanteissa skippaan treenin?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

MISSÄ TILANTEISSA SKIPPAAN TREENIN?

*Sisältää mainoslinkkejä

Missä tilanteissa treeni jää välistä? Kaatuuko maailma, jos treeni siirtyy? Vaikka elänkin aika intohimoista urheilijan elämää, niin ei tämä poissulje joustavuutta saati muita elämän tärkeitä osa-alueita. Vuosikaudet joukkueurheilun parissa oman treenin aikatauluttaminen ei tullut kysymykseenkään, vaan tiettyyn aikaan oltiin aina jämptisti tietyssä paikassa, ja ainut sallittu poikkeus oli sairastelu. Nyt yksilöurheilun parissa olen kyllä ottanut tästä vapaudesta kaiken ilon sekä hyödyn irti, enkä kaihda joustoa suuntaan tai toiseen. Tietty kisakaudella aina ei pysty liikoja joustamaan, mutta onneksi suurin osa ajasta paukutellaan kehitystä suoran kisavalmistautumisen ulkopuolella, ja puolestaan kisakaudella sitten luotetaan aikatauluttamiseen ja yhä huolellisempaan aikataulujen suunnitteluun.

Skippaaminen ei itselläni tarkoita sitä, että treenaisin viikossa välttämättä vähemmän. Itsehän treenaan ympäri vuoden salilla ”vain” neljästi viikossa, joka tarjoaa tehokkaan palautumisen ja korkeiden treenitehojen lisäksi myös mahdollisuuden sopivaan joustavuuteen oman elämän ohessa. Vapaaohjelmameiningit sitten yhdistelen viikon varrelle tämän päälle tai salitreenien yhteyteen. Jos tarkoituksenani on ollut torstaina pamauttaa viikon kolmas sessio raskaan raudan äärellä, mutta syystä tai toisesta tuon toteuttaminen tuntuu yllättäen liian haasteelliselta, niin sehän tarkoittaa, että pe-su-akselilla on edelleen loistavasti lääniä ottaa vastaan alkuperäisen yhden jäljellä olevan treenin sijaan myös toinenkin samanmoinen. Noh, missä tilanteissa tämä likka sitten skippaa treenin?

Kun kroppa ei tunnu lainkaan palautuneelta

Jos olo on kuin jyrän alle jäänyt, ja ruho tuntuu vedottomalta vätykseltä, otan erittäin mielelläni vapaaillan treeniahjon ääreltä. Mieluummin menen treenaamaan palautuneena paukuttaen kovat tulokset ja laadukkaan treenin, kuin väkisin vängerrän täysin tukkoisena rimaa hipoen keskitasoisen treenin kasaan, vain siksi, että paperissa tänään lukee niin. Mitä jos vain vaihtaisin huomisen lepopäivän tälle päivälle ja pistäisin pökköä pesään paremmalla puhdilla seuraavana päivänä? Kuulostaa korvaani erittäin toimivalta, ja ainakin minulla tämä on pelannut.

Kova väsymys

Äärimmäisen huonosti nukuttu yö tai pitkä matkustaminen tai autossa tuntikausia jäpittäminen ei yleensä takaa itselläni kovinkaan tehokasta treeniä. Lisäksi myös henkinen taakka saattaa joskus aivan yllättäen kasaantua musertavaksi, joka vie kyllä itseltäni aina kaiken vedon koneistosta. Joskus myös kuukautiset saattavat vetää kropan aivan veteläksi, jolloin jään kyllä mieluummin himaan, ja paukutan seuraavana päivänä mieluummin oikeasti jäntevän treenin paremmalla puhdilla.

Duuni ja muut velvollisuudet

Tietyissä tilanteissa aikataulupaine vain painaa päälle, ja treeni on kyllä se, joka siirtyy. Treeni kehittää yhtä hyvin seuraavanakin päivänä, mutta sovitut projektit kyllä hoidetaan silloin kun määrä on. Näin käy kyllä itselläni todella harvoin, koska aikataulutan viikon etukäteen varsinkin kiireisten kausien kohdalla ja etenkin kisakaudella. Joskus kuitenkin stressilevelit ja työtaakka paukkuu niin lujaa, että jo kokonaiskuvan kannalta voi olla parempi vain tehdä asiat alta pois, ja vaihtaa lepopäivän ja treenin paikkaa.

Kun pöpöt valtaavat koneiston

Jos nyt kurkku tuntuu vähän karhealta tai vähän on nokka nuhainen, niin se ei suoraan estä vielä itselläni treeniä, mikäli muita oireita ei ole mailla eikä halmeilla. Jos kuitenkin olo on tämän päälle vähänkään vedoton, pää on kipeä ja fiilis muutenkin vähänkään tahmea, niin vaihdan treenin ihan tyytyväisenä villasukkiin ja hautaudun sohvan koloon. Ei se rauta sieltä salilta mihinkään katoa, ja voltteja ehtii heitellä koko loppuelämän. ;)

Tarjolla on muuta huikeaa laatuaikaa

Vanha ystäväsi ilmoittaa olevansa pitkästä aikaa juuri tämän yhden illan kaupungissa, mahdollisuus huikeaan lautapelisessioon aukeaa yllättäen nenän eteen tai mies keksii aivan liian houkuttelevan ohjelmanumeron illaksi. Tällöin vaihdan oikein hyvällä omallatunnolla lepopäiväksi (jos treeniviikolla on varaa sumplia), ja nautin laatuajasta hyvässä seurassa. Omatoimisen yksilöurheilun parhaita puolia!

Lisäksi jos tiedossa on ainutlaatuisia reissuja, jossa treenaamisen järjestely tuottaisi enemmänkin päänvaivaa, niin tällöin tähtään ajankohtaan suoraan pienen kevennyksen treeneistä ja skippaan treenit näiltä osin yleensä kokonaan. Mieluummin otan ajallisesti rajallisista pidennetyistä viikonlopuista reissun päällä huikeassa seurassa kaiken mahdollisen irti, kuin lähtisin yksin puntille puurtamaan muiden pitäessä keskenään hauskaa. Kevennyksiä voi olla ihan hyvä ottaa toisinaan myös ennen väsähdystä, ja lepo treenistä tekee välillä oikeasti ihan eetvarttia sekä mielelle että keholle.

Treenisvetari: TÄÄLTÄ* // Treenitrikoot: TÄÄLTÄ*

Treenaamisessa ja tulosten tahkomisessa kokonaisuus on aina se, joka homman ratkaisee. En henkilökohtaisesti kannata missään elämän osa-alueella täyttä ehdottomuutta ja joustavuus sekä pieni pelisilmä tarpeen tullen voivat jopa olla se avain erinomaisuuteen vaikka tavoitteet olisivatkin korkealla. Elämää, saati kropan reaktioita, kun ei voi etukäteen lasipallosta tai korteista povata, niin joskus on vain luovittava niillä mitä on. Huonoa omatuntoa ei kannata pienistä muutoksista lähteä potemaan, ja jos kokonaiskuva pelittää, niin silloin ollaan oikeilla raiteilla. ;)

Huikeaa alkanutta viikkoa!

Kurkkaa myös: Optimoitu treenaaminen vai fiilispohjainen tykittäminen?

Edellinen juttuni: Mikä maistuisi juuri nyt?

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen